Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipelin tapahtumat sijoittuvat dystopiseen suurkaupunkiin, jossa hahmot elävät. Tavalliset ihmiset ja yliluonnollisia kykyjä omaavat henkilöt, rezikit, elivät aikanaan sovussa keskenään. Rauha kuitenkin rikkoutui joidenkin rezikien aiheuttaessa ihmisille yhä enemmän ongelmia kyvyillään. Lukuisten kansalaisten kuoltua ja rikollisuuden lisäännyttyä radikaalisti ihmiset saivat rezikeistä tarpeekseen.

 

Ihmiset kävivät avoimeen sotaan rezikejä vastaan, mutta lopputulos ei ollut kummallekaan osapuolelle mieleinen. Suuri osa kaupungista oli täysin tuhoutunut ja henkilövahingot olivat merkittävät. Sodan loppuessa rezikit ajettiin maan alle. Piilottelu ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen.
 

Ajan saatossa piiloon ajetut rezikit jakautuivat mielipide-erojen kasvaessa liian suuriksi. Osa halusi pysyä poissa vaikeuksista ja todistaa ihmisille uudelleen, että heihin voi luottaa. Jotkut halusivat kuitenkin kostaa sodassa kärsityt vahingot. Näin syntyivät liittoumat Elyan ja Crona.

 

Cronan ryhtyessä toteuttamaan suunnittelemiaan kostotoimia ihmiset päättivät investoida rezikienvastaiseen toimintaan entistä enemmän. Näin perustettiin Izvor, jonka tehtävänä oli kehittää eri keinoja rezikien eliminoimiseksi.

 

Aikaa kului ilman suurempia yhteenottoja ja sillä väliin Izvor julistettiin valtiosta itsenäiseksi ryhmäksi. He saivat entistä enemmän valtaa ja pian ensimmäinen rezikien hävittämiseen kehitetty mekaaninen kone tuotiin julkisuuteen. Muutama vuosi myöhemmin päivänvalon näki uusi malli, jonka tehtävänä oli rezikien hävittämisen sijaan ottaa heidät kiinni. Izvorin mukaan rezikien tutkimisesta olisi enemmän hyötyä pitkällä tähtäimellä. Ihmisiä muodoltaan muistuttavat konemallit ovat nimeltään Reno ja Gizo.

 

Renot ovat hieman yli kolme metriä pitkiä, tummanpuhuvia koneita, jotka erikoistuvat Gizoja enemmän kamppailuun. Nekin on kuitenkin ohjelmoitu ensisijassa ottamaan rezikejä kiinni hävittämisen sijaan. Gizot puolestaan ovat vajaat kaksi metriä pitkiä, lentokykyisiä koneita, jotka tarvittaessa kykenevät nukuttamaan kohteensa raajoistaan erittämällään aineella.

 

Kaupungin sodassa tuhoutunut osa metsittyi uusien rakennusten noustua eri puolelle kaupunkia ja lähes unohdettiin. Elyan ja Crona perustivat päämajansa vanhan alueen suojiin. Samoihin aikoihin myös perustettiin kolmas rezikien liittouma, Sobra.


Sobran perustivat rezikit, jotka olivat aikanaan jääneet Izvorin koneiden vangitsemaksi. Päästyään tavalla tai toisella vapauteen he päättivät parantaa omia selviytymismahdollisuuksiaan toisten kustannuksella. Sobran jäsenistä tuli tärkeä tietolähde Izvorille ja toisinaan heidän tekojaan katsottiin hieman läpi sormien.

 

Pikkuhiljaa tilanne kuitenkin kärjistyi uudelleen lähinnä Izvorin ja Cronan välillä. Kaupungilla tapahtuneen joukkomurhan ja räjähdyksen seurauksena Izvorin oli lopulta ryhdyttävä toimeen. Samoihin aikoihin mereltä lähestyi voimakas myrsky, joten kaupunki evakuoitiin siviileistä. Myrskyn päätyttyä koneet laitettiin partioimaan kaupunkia aktiivisesti rezikien varalta ja toinen sota sai siten alkunsa.

 

©2018 Legendat - suntuubi.com