Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipelaaminen tapahtuu täällä.

 

Kellonaika: 12.00 - 14.00

Vuodenaika: Syksy

Lämpötila: 8 °C

Sää: Sää on pilvinen ja tuuli viileä.

 

~Chat~

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Three (Elyan)

20.08.2018 02:04
Leijonaa muistuttava mies oli yksi lähimpänä päämajan sisäänkäyntiä olevista elyanilaisista sillä hän oli tahtonut varmistaa, että Honey pääisis evakuoitumaan hyvin ja ensimmäisten joukossa. Three ei kestäisi, mikäli hänen suojatilleen kävisi jotain. Three seisoi lähellä tyttöä vaitonaisena ja katseli ympärilleen muitaliittoumalaisia täällä ylhäällä, portaissa ja alempana aulassa. Kaikki olivat vakavia ja huolestuneita ja Three ymmärsi miksi, jos Izvor tosiaan oli aikeissa aloittaa täysimittaisen sodan rezikejä vastaan heidän olisi lähdettävä pikimmiten.
Three laski hetkeksi leveän tassua muistuttavan kätensä isällisesti Honeyn olalle ja räpäytti silmiään lempeästi. "Kaikki hyvin? Älä huoli, suojelen sinua mitä käykin."
Vahinko vain, että ennnen kuin L tai Konan ehtivät tehdä juuri mitään sen eteen, että he pääsisivät lähtemään pakoon turvallisesti kun ulkoa ja sisältä kaiuttimista kajahti ääni. Threen ilme tiukkeni ja hän käänsi arpeutuneet kasvonsa kohti uloskäyntiä liikkuen lähemmäksi nähdäkseen. Hän kumartui niin, että mustan takin peittämät polvet vastasivat maata. Hän erotti nyt, mistä Izvorin mies puhui ja hän näki myös kuka oli kyseessä. Three saattoi kuulla vierellään Ration henkäisevän ääneen. "Birthday!" Three kuuli järkytyksen ystävänsä äänessä ja tunsi sitä itsekin. Hetken Three mietti oliko Birthday edes elossa, mutta hänen täytyi olla. Mitä he olivat tehneet miehelle?
Ulkona tämä mies, jonka Three itseasiassa tiesi - Erwin Smith, Izvorin johtaja, oli saanut sanansa sanottua. Threen ilme muuttui päättäväiseksi, hän tiesi mitä oli tehtävä. Birthdayta ei voinut jättää heidän armoilleen kuolemaan! Ei voinnut. Raivo Izvoria kohtaan oli herännyt jossain hänen sisällään ja se paisui korventaen rintaa.
L avasi suunsa mietteliäänä: "Älkää tehkö mitään he-"
Varajohtaja ei ehtinyt sanoa sanojaan loppuun kun Three oli jo menossa. Hän kosketti vielä Honeyn olkaa. "Pysy täällä!" Hän toivoi, ettei tytön tarvitsisi vielä käyttä minimumiaan sillä tulevaisuuden näkemisen jälkeen hän käyttäytyisi jonkin aikaa kuin pikkutyttö ja avutonta pikkutyttöä olisi hyvin hankala vahtia keskellä taistelua. Kunhan Honey pysyisi turvassa.
Three tempaisi esiin Raamattunsa ja luki oikeat sanat aktivoidakseen minimuminsa. "Herra, anna minulle anteeksi sillä olen tehnyt syntiä ja tahrinut nämä hampaat ja kynnet verellä. Minä olen peto." Three tunsi voiman hyökyvän lävitseen ja hänen lihaksensa kasvoivat silmissä kun kangas repeytyi nyt hänen entistä petomaisemman turkinpeittämän kehonsa yltä. Hänen käsiinsä kasvoi pitkät kynnet ja silmät hehkuivat punaisina. Hän oli raivon vallassa ja kykeni hädin tuskin ajattelemaan selkeästi. Hurjasti karjahtaen leijonamainen rezik ryntäsi ulos metrotunnelista ja suoraan kohti Izvoria. Hän olisi vaikka voinut vannoa nähneensä Izvorin johtajan kasvoilla hymyn, vaikka eihän se niin voinut olla.
Karjuen Three hyökkäsi kohti lähimpänä olevaa Izvorilaista. Kyseessä oli suurikokoinen lähes kokonaan haarniskan peittämä mies, joka kantoi aseenaan massiivista taisteluvasaraa. Three, vaikka suurikokoinen olikin, jäi lyhyemmäksi tätä miestä. Hän olisi mielellään hyökännyt suoraan pelastamaan Birthdayn, mutta tämä mies oli tiellä ja siksi Three hyökkäsi karjahtaen suoraan kyseistä hahmoa kohden. Hän erotti takanaan kuinka myös muita elyanilaisia lähti hyökkäykseen, kai haluamattomana jättää häntä taistelemaan yksin. Three tajusi sillä sekunnilla kun loikkasi haarniskan peittämää hahmoa vastaan, ettei ollut ajatellut tarpeeksi. Hän ei mitenkään saisi Birthdayta helposti kaiken keskeltä suojaan. Izvorilaisia oli paljon - mitä he tekisivät? Entä Honey? Nyt oli myöhäistä katua ja raivo pulppusi Threen suonissa ja voima sai hänet huumautumaan, hän hyökkäsi pelkän raivon vallassa.

Nimi: Erwin Smith (Izvor)

20.08.2018 01:18
Erwin veti huomaamattomasti henkeä katsoessaan eteenpäin kohti Elyanin päämajan sisäänkäyntiä. Tästä kaikki nyt alkaisi, hän voisi vielä perua tämän - ei. Nyt olisi jo liian myöhäistä, eikä Erwin edes aikonut tehdä niin. Vaikka hän tiesi, että aivan pian hän lähettäisi joukkolaisiaan, alaisiaan kuolemaan, ei olisi muuta mahdollisuutta. Eikä Erwin epäröinnyt. Hänellä ei ollut varmaa epäröidä. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja vilkaisi vielä kerran olkansa ylitse siniset silmät kiiltäen kohti lääkintäjoukkoja ja Leviä, jonka lyhyen hahmon hän erotti muiden joukosta. Hange oli jo mennyt menojaan. Vaaleahiuksisen pääjohtajan ilme oli tiukan päättäväinen, lähes kylmä naamio. Hän kääntyi menosuuntaansa ja lähti ryhdikkäästi askeltamaan eteenpäin. Reno kulki hänen edellään. Robotin käsivarret ojentuivat eteenpäin, kun se kantoi tajutonta rezikiä halkeilleen asvaltin poikki. Vaaleahiuksinen rezik roikkui sen otteessa lähes irvokkaan näköisessä asennossa ja kirkkaassa valossa sen kasvot näyttivät entistä sairaalloisemmalta. Ohikiitävän hetken Erwin muisteli mitä Shinra oli sanonut rezikin tilasta. Hän kuitenkin käänsi nopeasti ajatuksensa edessä olevaan. Nyt ei auttanut antaa ajatusten harhailla, sen pitkä mies tiesi hyvin. Yksikin huolimattomuusvirhe saattaisi tarkoittaa kuolemaa.
Päämajojen ympärillä ennen kukoistanut kaupungin osa, joka oli edellisen sodan jäljiltä yhä täynnä raunioita näytti erityisen synkeältä uhkaavan harmaan taivaan alla. Erwin kohotti leukaansa ja katsoi ylös, hän saattoi melkein tuntea sateen jo ilmassa.
Matka päämajan sisäänkäyntiä kohden ei ollut pitkä, mutta se tuntui siltä. Erwin saattoi aistia lukuisten alaistensa jännityksen, suoranaisen pelonkin joissain heissä. Erwinin ilme oli kuitenkin yhä järkähtämätön kun hän seisahtui paikalleen renon pysähtyessä alle kymmenen metrin päähän päämajan suuaukosta ja Erwin Primus-ryhmän kanssa pysähtyi hieman sen taakse.
Tuuli tarttui pääjohtajan vihreään puoliviittaan ja sai sen lepattamaan. Hän pysyi vaiti ja hetkeksi pieni hymy kaartui hänen huulilleen, mikäli joku sattuisi katsomaan häneen saattaisi kyseinen henkilö pitää näkyä jopa häiritsevänä. Pian hymy oli kuitenkin tiessään ja Erwin puhui kuuluvasti, ja hänen rannekkeensa lähetti äänen kaikumaan myös Elyanin tukikohdan kaijuttimista, kiitos Tonyn tekniikan ja Natashan asentamien lutikoiden.
"Rezikit", Erwin aloitti katse tiukasti metrotunnelin suuaukkoon suunnattuna, etsien silmillään liikettä. "Teidät on saarrettu, teillä ei ole pakotietä. Mikäli - tahdotte pelastaa ystävänne..." Erwinin puhuessa reno tiputti kantamansa rezikin kylmästi alas jalkojensa juureen myrskyn jäljiltä hieman kostealle ja roskien täplittämälle asvaltille ikävästi tömähtäen. "-tulkaa ulos. Tulkaa ulos, niin ystävänne - kenenkään, ei tarvitse kuolla turhaan." Erwin tiesi kuulostavansa julmalta, mutta se oli tarkoituskin, jos he eivät saisi elyanilaisia houkuteltua ulos suunnitelma vaikeutuisi juuri. Hetken oli hiljaista ja Erwin tunsi levottomuuden alaisissaan kasvavan. Hän itse ei antanut sen näkyä, mutta pelkäsi, että he tosiaan joutuisivat laskeutumaan alas tunneleihin.
Silloin päämajan suuaukolta kuului maata tärisyttävä karjahdus ja joku ryntäsi ulos. Pitkä ja suurikokoinen mies ryntäsi ylös ja heitä kohden karjuen ja kaikessa raivossaan se muistutti suuresti leijonaa. Hyvä. He olivat siis sittenkin saaneet Elyanin liikkeelle. Ei epäilystäkään, etteikö lisää seuraisi perässä.
Karjahtaen Erwin veti miekkansa esiin ja osoitti sen eteenpäin lähtiessään hyökkäykseen, samalla se oli käsky myös Primus-ryhmälle liikkua. Tämä tunneleista esiin syöksynyt mies tuntui pyrkivän suoraan kohti maahan lojumaan jäänyttä ystäväänsä, mutta ensimmäisenä sen reitille sattuisi Reinhardt. Ja sen jälkeen Erwin itse. Sota oli nyt alkanut.

Nimi: L (Elyan)

19.08.2018 23:38
L seisoi kumarassa aulassa, mihin hän oli asettunut lähelle Konania, mikäli toinen varajohtaja oli jo saapunut aulaan. Hän oli kerännyt mukaansa vain pienen määrän tarvittavia tavaroita, lähinnä teknologiaa, jota ei viitsinyt jättää jälkeensä. Hän piti huolen, että Watari olisi kerännyt kaiken tarpeellisen. Kuten L oli ennustanutkin, vaikka elyanilaiset ryhtyivät heti toimeen evakuoitumisen suhteen he eivät olleet niin ripeitä kuin L olisi toivonut. Mikäli hän oli tulkinnut kaikki merkit oikein - ja nuorukainen oli yleensä hyvä ennakoimaan, täysimittainen sota ei tosiaankaan olisi kaukana, Izvor saattaisi jo suunnitella suurimittaista hyökkäystä. Aikaa ei todellakaan olisi liikaa. L oli jo jonkin aikaa pohtinut mahdollisuutta, että Izvor olisi saattanut ujuuttaa vakoojaan johonkin liittoumista - jopa Elyaniin. Se ei olisi ollut ollenkaan naurettava ajatus ottaen huomioon, kuinka löyhä liittouma oli säännöissään ja sen suhteen ketä otti mukaan. Elyanilaiset olivat välillä liiankin sinisilmäisiä siinä suhteen. Mutta niin, vakoojan lähettäminen olisi ollut vain loogista, niin L ainakin itse olisi tehnyt. Mikäli näin olisi, Izvorilla saattaisi hyvinkin olla tarkatkin tiedot Elyanin päämajasta itsellään. Nyt tummahiuksista miestä harmitti, etteivät hänen aloittamansa tutkimukset mahdollisen vakoojan löytämiseksi olleet ehtineet tuottaa tulosta. Nyt piti vain yrittää olla ripeitä.
L kääntyi ja mikäli saisi katsekontaktin Konaniin, viittoisi omalaatuinen varajohtaja sinihiuksista naista seuraamaan ylös aulan ylemmälle tasanteelle, joka oli ulkoskäynnin edustalla. L nousi itse aikaa sitten pystähtyneet rullaportaat selkä kumarassa ja suurin harppauksin, kädet taskussa ja assistenttinsa perässään. Osa elyanilaisista seurasi portaita ylös, mutta vielä odoteltiin porukkaa. L kääntyi silmäilemään alas ja oli aikeissa ehdottaa Konanille, että heidän kannattaisi antaa ohjeet kaupungista pois pyrkimiselle, kun valvontakamera vingahti. L käännähti ympäri katsomaan Watarin pitelemästä kannettavasta monitorista valvontakameran kuvaa, jonka L oli kiinnittänyt päämajan ulkopuolelle. L:n suuret tummat silmät pyöristyivät entisestään. "Pahus", hän mumisi itsekseen. Kaikessa kiiressä hän, L, joka yleensä ennakoi kaiken parhaansa mukaan - ei jättänyt sijaa virheille oli tehnyt kohtalokkaan virheen. Hän oli ollut niin kiinnittynyt seuraamaan oman liittoumansa tilannetta - jota hyvää hyvyyttään auttoi, ettei ollut huomannut mitä ulkona tapahtui. Ja nyt Izvor sotajoukkoineen oli jo ehtinyt melkein Elyanin ovelle. L puristi kätensä pistoolin kahvan ympärille, jonka oli tunkenut väljän päälystakin alle, eikä hän ehtinyt tehdä muuta kun ulkona joku alkoi puhua ja ääni kajahti myös sisälle metrotunneliin.

Nimi: Vision (Izvor)

17.08.2018 00:25
Vision oli seurannut tarkkaavaisesti Levin ohjeistusta, mutta kysyttyään Tonylta, tarvitsisiko mies apua, hieman lyhyempi teknikko päätyi ensin muistuttamaan androidia, että häntä voisi kutsua vain etunimellä. Vision nyökkäsi kohteliaaseen tapaaansa hillitysti. "Selvä on herra St- Tony." Hänen kasvoillaan käväisi jopa pieni valju hymy. Punavoittoinen androidi kuitenkin vakavoitui uudestaan nopeasti, kun Tony kysyi hänen mielipidettään päivän lopputuloksesta. Vision katsahti ikkunoille päin ja pohti lyhyen hetken - toki hän oli jo miettinyt samaa itsekseen hetki sitten. Pitkähkö mies kuitenkin harkitsi tovin ennen kuin sanoi mielipiteensä. "Vaikea sanoa, muuttujia on niin monta. Se kuitenkin on varmaa, että ihmisiä tulee kuolemaan." Hänen äänensä kuulosti murheelliselta hetken. "Tiedän että päämärrämme on hyvä, se on yhteiseksi hyväksi. Vasta lopuksi kuitenkin näemme, miten onnistuimme." Vision katsoi nyt suoraan sinisillä silmillään luojaansa. "Voitimme tai emme, joku tulee maksamaan hengellään." Hän huokaisi ja liittyi sitten jälleen vaitonaisena muiden izvorilaisten virtaan, lähtien Tonyn perässä autolle.
Astuessaan vahingossa seinän lävitse Tony moitti autossa istujia siitä, että heidän olisi pitänyt jo olla tottuneita. Vision vain räpäytti silmiään ja hymähti itsekseen. Hän ymmärsi kyllä ihmisten reaktiot. Vision tiesi, etteivät kaikki edes hyväksyneet häntä.
Ulkona liittouman päämajan edessä Levi jakoi heille lisää ohjeita. Vision nyökkäsi lyhyesti ja leijui paikallaan hieman muiden takana, hitusen maanpinnan yläpuolella. Hänen katseensa oli suunnattu kauas sinne, missä Erwin Primus-ryhmän kanssa lähestyi Elyanin päämajan sisäänkäyntiä tajuton rezik mukanaan. Kohta kaikki alkaisi ja Vision tunsi vain kasvavaa huolta. Se mitä hän oli Tonylle sanonut piti paikkansa, voittivat he tai ei menetyksiä he tulisivat kokemaan - paljon, siitä Vision oli varma. Androidi tunsi olevansa haluton taistelemaan vaikka määränpää oli hyvä. Hän toivoi, että se oltaisiin voiti saavuttaa rauhanomaisemmin keinoin.

Nimi: Hange Zoë (Izvor)

17.08.2018 00:04
Hange saapui aulaan ihmismassan sekaan, jota osasi odottaa jo rappusien puolessa välissä melusta päätellen. Silloin nainen ei kuitenkaan arvellut, että kokonainen Izvor olisi päämajan ainoassa aulassa ja näky oli pöyristyttävä. Viimeistään se sai hänet tajuamaan kuinka monta heitä oikeasti oli yhdessä liittoutumassa, mutta se ei ollut asia, miksi Hange oli paikalle saapunut muiden ihmisten lisäksi. Hän oli saanut rannekkeeseen kutsun keneltäpä muulta kuin toveriltaan Erwiniltä, että aulaan olisi kokoonnuttava mahdollisimman pian. Hange oli ottanut kutsun vakavasti ja yritti olla nopea viime hetken viimeistelyissä, joita hän toimistonsa neljän seinän sisältä käsin pystyi tekemään. Hän oli lähettänyt renon hakemaan syötiksi valittua heikkoa nuorehkoa rezikiä, ja pukenut ylleen pikaisesti tummanvihreän viittansa, josta oli ehtinyt siirtymään hiuksiensa laittoon ja lentäjänlasien asetteluun ennen Levin saapumista häntä hoputtelemaan. Ja täällä hän nyt oli, valmiina sotaan, jonka julistamisen Erwin oli aloittanut Hangen vielä pyrkiessä Levin seuraan kuuntelevien ihmisten lomasta. Tunnelma oli käsin kosketeltavaa, Hange otti huomioon saatuaan tilaisuuden katsella ympärillään olevia kasvoja paremmin. Hän saattoi kuulostaa yleistävältä, mutta ei hänellä mitään muutakaan tullut mielen päälle, kun kirjaimellisesti kaikki näyttivät ainakin jollakin tavalla kalpeentuneen uutisen myötä. Izvorin väki oli ollut tietoinen sodan alusta jo pidemmän aikaan, tai Hange ainakin niin oletti, mutta he silti reagoivat kuin olisivat kuulleet siitä ensimmäistä kertaa? Hange ei voinut kuitenkaan syyttää heitä heidän reaktioistaan, nyt oli kuitenkin hetki koittamassa, mitä he kaikki olivat enemmän tai vähemmän odottaneet. Ja jos nainen tuumaisi samalla tavalla kuin Erwin, joka kantavalla äänellään puhutteli izvorilaisia, niin kaikki välttämättä eivät tulisi selviämään tästä kamppailusta. Se epäonnekas saattaisi olla pahimmassa tapauksessa myös Hange itse, mutta hän ei tullut sitä ajattelleeksi omalta kohdaltaan. Heidän piireissään oli niin vanhoja kuin nuoria sotilaita, ja heidän menettäminen rutisti naisen sydäntä jo pelkästä ajatuksen voimasta. Varsinkin, jos he olisivat juuri hänen ryhmänsä jäseniä, joita parasta aikaan Erwin luokitteli ääneen paperilta luntatessaan; he olisivat nimittäin juuri tämän naisen komennuksessa, ja jos heille tapahtuisi jotakin...
Hange yritti olla kuitenkin ajattelematta asiaa liikaa vielä täällä. Hän silti toivoi, että he eivät menettäisi aivan kaikkia, tai ketään heidän riveistään, mutta Hange ei ruvennut turhan optimistiseksi näin etukäteen. Erwin oli juuri lopettanut puheensa eeppiseen sotilaalliseen tervehdykseen ja ihmiset alkoivat hakeutua ryhmien johtajien seuraan, joista rillipäinen Hange oli yksi. Hän siirtyi sivumpaan, jotta ei seisoisi aivan ihmismeren keskellä ryhmänsä jäsenien saapumista odottaessa ja heilutteli kättään leveästi päänsä yläpuolella herättääkseen tiettyjen valittujen ryhmäläistensä huomion väen keskeltä.
"Täällä näin!", nainen huhuili äänellä, joka kuulosti hetkeksi peittävän kaiken muun hiljaisemman puheensorinan alleen, mikä ei saattanut olla monellekkaan naisen tuntevalle yllätys. Mutta siitä oli ainakin hyötyä, sillä hänen ryhmäänsä nimitetyt henkilöt tupsahtelivat hänen luokseen yksitellen, joita Hange tervehti hymy huulilla jokaisen kohdalla erikseen, kunnes kaikki olivat saapuneet ja hän sai tilaisuuden kertoa heille miten homma heidän kohdalta tullaan hoitamaan. Hange yritti hoitaa sen mahdollisimman yksinkertaisesti, mutta pitkitti huomaamattaan sepostustaan (josta tuli enemmänkin kannustuspuhe loppua myöten), jonka tajusi vasta sitten, kun näki muiden ryhmien jo valmistautuvan. Pieni hoppuhan siinä iski ja Hange päätti vapauttaa ryhmäläisensä hakemaan kaikkea, mitä ikinä tarvitsisivatkaan sotaa varten. Suojaliivit ainakin, mistä Erwin oli maininnutkin. Hange itse tarvitsi vain nappata muutama miekanterä mukaansa ja tarkistaa kaasuvarastonsa tilanne, kunnes oli jo valmis lähtemään matkaan. Ponnaripäinen nainen odotti vielä hetken paikalteen aulassa kätensä lantiollaan leväten, kunnes ajatteli kaikkien olleen jollakin tasolla valmiita, joten hän kutsui ryhmänsä mukaansa uudelleen käden heilautuksella ja lähti saapastelemaan ulos pääovista suurin askelin. "Tulkaahan."
Altrum-ryhmä kulki matkansa kahden muun ryhmän kanssa vielä samalla reitillä pakettiautojen kyydissä, kunnes päämäärässä Hange muutti kurssia, kun auto päätyi pysähtymään sillan toiselle puolelle. Sieltä käsin toisen ryhmän johtaja näki ikkunan takaa rakennuksia, missä oli tietoisesti heidän ensimmäinen kohteensa; Elyan.
"Hmm, voisivatkohan he tietää tulostamme?", Hange tuumasi ääneen suu mutrulla, eikä odottanut saavansa vastausta aatoksiinsa pakettiauton tavaratilassa istuvilta ryhmäläisiltä, jotka eivät välttämättä matkan aikana ole paljon keskustelua keskenään käyneet. No, Hangea ei se haitannut. Hän oli varma, että saisi tuppisuutkin avaamaan suunsa vielä tämän päivän aikana, jos tilaisuus siihen tulee. Nainen ei jäänyt enää sen kauemmaksi aikaa haaveilemaan ulkomaailman menoa ja meininkiä, vaan hän kääntyi katsomaan auton ratin vallannutta kuskia, silmissään tuo tuttu pilke, jonka pystyi itse vaan kuvittelemaan. Hän oli saanut näin äkkiseltä idean, jonka itse koki nokkelaksi.
"Vaihdetaan paikkoja, minä ajan."
"Mutta Hange, minä-- oletko ihan varma?", kuski vaikutti kyseenalaistavalta kuultuaan Hangen pyynnön, mutta hän vakuutteli nopeasti toisen tekemään niinkuin hän tahtoi.
"Luota minuun, herra. Minulla on suunnitelma, ja tiedän miten ajaa pakettiautoa."
Ja niin Hange osasi. Hän ei kuitenkaan sanonut olevansa tunnollinen kuski, joka noudattaa aina liikennesääntöjä. Oli hän varoittanut etukäteen takana istuvia pitelemään toisistaan kiinni, jos halusivat pysyä ehjinä, koska ei siellä ollut niinkään turvavöitä tarjolla, mutta Hange ei jäänyt siitä huolimatta pitkäksi aikaa odottelemaan heidän tekevän asian eteen jotakin. Hän löi kaasun pohjaan, kun oli saanut pakettiauton käännettyä menosuuntaan kaupungin syvennyksiin, vaikka hillitsikin vauhtia käännöksissä, mutta Hange oli silti varma että kyllä hänen lähdöstään oli ääntä päässyt ja asfalttitiehen jäänyt ikävän tummat renkaan jäljet. Nyt ei ollut aikaa hukattavaksi, vaikka ei heille sen suurempi kiire ollutkaan. Hange kuitenkin halusi elää hetkessä, ja tämä oli juuri sitä.
Rakennuksien vilahtaessa heidän ohitse jonkin matkaa Hangen ajaessa, hän kävi strategiaansa lävitse päässään, mutta ei niin, etteikö katseensa pysyisi edessä kulkevassa tiessä. Se tästä puuttuisikin, jos ajattaisi ryhmänsä ja pelkääjän paikalla istuvan entisen kuskin onnettomuuteen. Sentään hän loppumatkasta hieman hidasti vauhtia, ennen kuin päätti matkalaisten kärsimysen ja parkkeerasi ei-enää-niin-valkoisen pakettiauton kaupungin toriaukiolle, mitä lasiensa takaa nainen huomasi ympäröivän korkeat kerrostalot sekä muutama matalampi. Ne olivat pääosin kauppoja varten pistetty pystyyn, mutta kyllä niissä oli myös ihmisiä asunut ennen kaupungin evakointia, eli siis loistavia piilopaikkoja rezikeille, jos ne olivat hoksanneet ajoissa tehdä niin. Kierohko hymy levisi Hangen naisellisille kasvoille ja päästi pienen jopa mielipuoliselta kuulostavan kikatuksen, kun kun kaikki ryhmänsä jäsenet olivat päässeet omilla jaloillaan ulos autosta hänen seuraansa.
"Katsos, olette vielä ehjinä. Hyvä, sillä nyt pistetään toimeksi", Hange halusi vielä hetken ennen kunnon toimintaa olla oma itsensä, joksi hänet Izvorin kesken tunnetaan, ennen kuin vakavoituisi. Siihen toisen ryhmän johtaja tarvitsi vain syvän huokauksen, että olemuksensa muuttui vakavammaksi aikaisemmasta.
"Tiedätte mitä tehdä. Ottakaa pari, tai toimikaa yksin jos olette kykeneviä siihen. Olkaa kuitenkin varuillanne, rezikit tunnetaan heidän arvaamattomuudestaan. Ei niistä välttämättä tiedä ulkoa päin, millaisia otuksia he ovat. Raportoikaa heti minulle, jos on jotakin tai pahimmassa tapauksessa tukijoukolle, okei? Hyvä", Hange komensi muita johtajamainen olemus yllään, vaikkei siihen itse kiinnittänyt niinkään huomiota puhutellessaan ryhmänsä miehiä sekä naisia katseensa käydessä heissä jokaisessa puhuessaan. Kun hän oletti tehneensä itsensä selväksi, hän nappasi käsiinsä 3DMGhensä kuuluvat ohjauskahvat, ja niin hän oli valmiina lähtemään. Mutta hän ei kuitenkaan ollut varma, halusiko mennä yksikseen matkaan, vaikka uskoi pärjäävänsä yksinkin. Hange tuli silti siihen päätökseen, että halusi parin ja vilkaisi miettivänä jokaiseen niihin ryhmäläiseen, jos niitä olisi enää paikalla hänen kanssaan. Muutaman sekunnin pohdiskelun jälkeen, hän koki Natashan olevan paras vaihtoehto hänelle, joten Hange kääntyi kyseisen naisen puoleen kulmat odottavaisesti koholla.
"Lähtisitkö mukaani?", Hange kysyi, melkein jopa odottaen naisen sanovan kyllä, vaikka olipahan hänellä omat epäilyksensä. Jos oranssihiuksinen liittoutumatoverinsa suostuisi, miten hän ajattelisi pysyä Hangen matkassa? Hän nimittäin tuumasi itse kulkevansa 3DMGnsä avulla, jos matkat kertyisivät pitkiksi hänen kohdallaan. Heidän oli kuitenkin käytävä koko kaupunki lävitse, siihen työhön heidät oli pistetty Erwinin käskystä. Mutta ehkä he keinot keksisivät, ja jos ei, niin Hangen pitäisi hoitaa kyyditys omalla tavallaan.

Nimi: Rumpelstiltskin (Erakko)

15.08.2018 00:39
Rumpelstiltskin oli jo pidempään muodostanut päässään suunnitelmaa. Ja tämän suunnitelman hän aikoi nyt viimein toteuttaa. Hän oli aiemmin käyskennellyt kaupungilla Mr. Goldin hahmossa, eikä ollut piitannut raivoavasta myrskystä turvallisesti suojassa itse luomansa taikakuplan sisällä. Kiitos hänen voimakkaan magiansa, hän ei ollut saanut naarmuakaan. Katsellessaan hävitystä hän oli viimein päättänyt toteuttaa ajatuksensa, haaveensa. Tämä sama ympäristö alkoi käydä ahtaaksi, tylsäksi. Rumpelstiltskin tahtoi päästä jonnekin, missä hän olisi vallassa - noh ei kokonaan, mutta ympäristöön, missä hänen kykynsä voisivat tulla todella käyttöön, jonnekin jossa hän voisi paremmin tehdä sitä mitä rakasti - sopimuksia. Ja mikä sopisi sellaiseen paremmin kuin paikka, joka olisi jo valmiiksi täynnä taikaa? Paikka, jossa ihmiset olisivat jo valmiiksi vainoharhaisia ja epätoivoisia, valmiita tekemään sopimuksia Dark One:n kanssa. Rumpelstiltskin hieroi pitkäkyntisiä käsiään yhteen ihastuksissaan niin että ihoa hilseili. "Tarvitaan vain muutama pikku ainesosa ja ihmiset ovat taas hyppysissäni - ne pikkuiset olennot", Rumpelstiltskin hykerteli itsekseen ja päästi suustaan korkean, hihittävän naurun, joka ei tällä kertaa onnistuisi ärsyttämään ketään - sillä ketään ei ollut kuulemassa. Hän oli valinnut kirouksen tekopaikaksi toki oman asuntonsa, mutta vain siksi aikaa, että keräsi sinne talteen tarvittavia ainesosia. Toki hän suorittaisi itse kirouksen toteutuksen jollain paikalla, josta se leviäisi nopeampaa kaupungin ylle - joku korkeista katoista vaikutti sopivalta paikalta ja Rumpelstiltskinillä olikin eräs sopiva katto mielessään - ei liian keskellä, muttei liian syrjässä. Paraa-aikaa sairaalloiselta näyttävä mies lajitteli ainesosia pöydälleen tyytyväisesti hymyillen. Hänellä oli melkein kaikki. Tällä kertaa ei mitään typeriä takaovia, hän ei jättäisi varaa tosirakkaudelle perua kirouksen, hän toisi kaiken ennalleen jos hänestä itsestään siltä tuntuisi. Tokihan Rumpelstiltskin olisi voinut yrittää löytää jonkin keinon siirtää vain itsensä tähän kaavailemaansa maailmaan, mutta se olisi ollut työläämpää, sitä paitsi hän nautti siitä, että sai olla vallassa ja määrätä myös muiden kohtalosta. Heillä ei olisi aavistustakaan mitä olisi tulossa ja Rumpelstiltskin nautti ajatuksesta, että voisi aiheuttaa heille tuskaa ja hämmennystä tempullaan.
Miehen hieman harittavien silmien katse palasi tarkastelemaan jälleen pöytää. Mustaa keijupölyä, niin naurettevalta kuin se kuulostikin, sekä lukuisia taikavoimaisia aineksia, joita hän käyttäisi. Enää yksi asia puuttui - jonkun sydän, hyvän ihmisen sydän. Hän oli lisännyt jo ainesosien joukkoon hiuksia jostakusta todella pahasta - itsestään ja nyt hän tarvitsisi sydämen. Uhrauksena, niin, sitä kirous vaati.
Rumpelstiltskin suoristautui ja sormiaan napsauttaen violetti savu kietoi hänet muuttaen hänen ulkomuotonsa vähemmän häiritseväksi. Nyt hän näytti vain tummaan pukuun pukeutuneelta herrasmieheltä. Nojautuen kävelykeppiinsä hän hymyili itsekseen ja lähti kevyesti ontuen ovelle. Aika poimia joku onneton uhri hänen suuren suunnitelmansa osalliseksi. Mutta hänellä ei ollut kiire, hän voisi samalla katsella vähän ympärilleen. Ulos astuessaan oli helppo huomata, että hävityksen jäljet olivat yhä melkoiset myrskyn jäljiltä. Yksi vilkaisu ylös pilviin kertoi, että kohta voisi hyvinkin sataa.
Rumpelstiltskin napsautti jälleen sormiaan ja katosi violetin savun pöllähdyksessä vain ilmaantuakseen keskemmälle kaupunkia. Uteliaan hän silmäili ympäristöä. Ah, aivan, Izvorin rezikien vastainen sota. Kauempaa katolta katsottuna näytti, että he aikoivat hyökätä nyt tosiaan rezikejä vastaan. Tästähän tulisi vain entistä kiinnostavempaa.

Nimi: Tony Stark (Izvor)

15.08.2018 00:25
Tony katseli hetken izvorilaisten elintoimintoja seuraavaa ohjelmaa edessään. “J, perun sanani, älä otakaan neiti Romanoffiin yhteyttä. Asian ehtii hoitaa myöhemminkin. Skannaa tämä ohjelma vielä kerran kaiken varalta.” Teknikko pyysi tekoälyltään pyörähtäessään työtuolillaan muutaman kerran ympäri mietteliään näköisenä. Erwinin lähettämän viesti oli saapunut viestintärannekkeeseen hieman aiemmin, ja se näkyi joidenkin liittouman jäsenten kohonneena sykkeenä hologrammissa Tonyn edessä. Monet varsinkin vanhemmista jäsenistä varmasti tiesivät miksi kutsu oli lähetetty. Mustahiuksinen mies katsahti omaa rannekettaan vakavana ja nappasi työpöydältään rannekorun, josta Iron Man -asu . Tony ryhtyi tutkimaan sitä vikojen varalta ja upposikin pian omiin ajatuksiinsa. Robottien teknologian pettäminen oli valtava takaisku heidän suunnitelmalleen ryhtyä sotaan rezikejä vastaan. Robottien sijaan kentälle joutuivat ihmiset, jotka eivät olleet korvattavissa. Rezikien kaltaisia vastustajia vastaan taisteleminen oli hyvin vaarallista, ja monet Izvorin turvaajista olivat vasta saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Kokeneempana jäsenenä Tonysta tuntui, kuin hän olisi vastuussa nuorista, ja teknikkona hän yrittikin pitää liittouman jäsenet turvassa. Nyt se tuskin olisi mahdollista.
Tummahiuksinen mies havahtui pohdinnoistaan J.A.R.V.I.S.in käydessä ääneen. “Sir, Erwin Smith aloittaa tiedonantonsa aulassa aivan hetken kuluttua.” Tony vilkaisi työpajansa ovea ja huokaisi kevyesti. Hän näppäili tietokoneellaan hetken ja pian ensimmäisen johtajan tiedonanto kajahtikin työpajan kaiuttimista. Teknikko hiljensi äänenvoimakkuutta ja jatkoi työskentelyään asunsa parissa kuunnellen samalla miten Erwin asian liittoumansa jäsenille esitti. Tiedonannon päästyä uhrauksiin asti mies huomasi puristavansa kädessään olevaa ruuvimeisseliä hieman liian tiukasti ja pudotti sen pöydälle huokauksen saattelemana. Uutiset tai Tonyn mieliala eivät ainakaa parantuneet ryhmäjakojen tultua ilmi. Vaikka Levi olikin toinen johtaja ja taitava käyttämään aseitaan, ei teknikko miehestä kauheasti pitänyt. Heidän luonteensa ja ideologiansa eivät kohdanneet, mutta Tony päätti turvautua diplomatiaan ja tehdä kerrankin mitä käskettiin. Teknikko pujotti rannekorun oikeaan käteensä ja nousi tuoliltaan venytellen hartioitaan ennen poistumistaan. Ainakin Vision olisi hänen kanssaan samassa ryhmässä.
Päästyään ulos työpajasta Tony pujotteli ihmisten keskeltä ryhmänjohtajansa luokse saapuen ryhmästään viimeisenä paikalle. Huomattuaan Visionin teknikko siirtyi hänen viereensä nyökäten matkalla pikaisesti Leville. Kuultuaan ohjeensa mies kääntyi katsomaan hieman itseään pidempää androidia, joka esittikin hänelle itselleen tavanomaisen kysymyksen. “Vision, Tony riittää hyvin, mutta en usko että sinun tarvitsee.” Teknikko totesi hymähtäessään vaisusti. Vision herroitteli häntä edelleen, vaikka Tony oli alusta alkaen sanonut, ettei moinen muodollisuus ollut tarpeellista. “Mikä on laskelmiesi mukaan tämän päivän lopputulos?” Mies kysäisi odotellessaan muiden valmistautuessa ja kerätessä varusteitaan. Hän tiesi Visionin olevan hyvin laskelmoiva, mutta hän halusi myös tietää mitä androidi ajatteli sodasta ylipäänsä.
Levin ilmoittaessa heidän lähdöstään Tony seurasi ryhmää ja siirtyi erään pakettiauton perälle istumaan. Hetkeä myöhemmin Vision liukui oven lävitse unohdettuaan liittoumalaistensa rajoittuneen mielikuvituksen. “Älkäähän viitsikö pojat, olette te oudompiakin asioita nähneet” Tony totesi tyynesti, mutta joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, ettei olisi pyöräyttänyt silmiään. Se olisi saattanut vaikuttaa turhan tylyltä. “Ja jos ette ole, niin parempi oppia nopeasti.”
Astuttuaan ulos autosta sillan toisella puolella Tony painoi rannekoruaan ja välittömästi punakultaisen metallipalat peitivät hänen kehonsa kasvoja lukuun ottamatta. Levin suunnitelma kuulosti järkevältä, joten teknikko ei väittänyt vastaan. Jos hän joutuisi päämajaan sisälle, taistelemisesta tulisi haastavaa tilanpuutteen vuoksi, mutta Tony oli ollut pahemmissakin paikoissa.
Seuratessaan Levin katsetta Tony tunsi syyllisyyden piston sydämessään. Hänen mielestään heidän tapansa aloittaa sota oli hieman epäinhimillinen, mutta nyt oli myöhäistä kääntyä takaisin.

Nimi: Temperance Brennan (Izvor)

14.08.2018 14:55
Bones ei voinut kieltää, etteikö olisi huolissaan. Hän oli kuunnellut johtaja Erwin Smithin tiedonantoa aulassa vakavana. Toki Bones oli jo pitkään valmistautunut mahdollisen hyökkäyksen alkuun, sillä jo renoilla aloitetun sodan lähdettyä käyntiin he olivat varanneet enemmän lääkintätarpeita. Tummahiuksinen nainen oli silti toivonut, ettei joutuisi ottamaan niitä aivan käytäntöön. Tämä ei ollut sitä, mitä hän oli ajatellut kun oli aikanaan opiskellut oikeusantropologiksi. Jopa se työnkuva mihin hän oli Izvorissa päätynyt - rezikejä ja kuolemantapauksia tutkimaan, ei ollut ollut aivan sitä, mitä hän oli väitöskirjaa tehdessään ajatellut, mutta silti hän oli pitänyt työstään. Se oli ollut kiinnostavaa, tarjonnut hänelle haasteita ja mahdollisuuden näyttää kykynsä. Mutta sota, sota ei ollut sitä, mihin hän oli valmistautunut. Hän oli pelkkä tutkija, ja nyt hänen oli pitänyt opetella yhä enemmän lääkitsijäksi. Totta kai hän osasi nämä asiat jo teoriassa ja osan myös käytännössä, sillä ne kuuluivat hänenkin osaamisalaansa, mutta ei hän ollut yhtä taitava kuin todella pitkään ammattiaan harjoittaneet lääkärit. Kuitenkin hänen oli nyt pärjättävä, sillä vammoja saattaisi syntyä - ja varmasti syntyisikin, kesken taistelun ja ne vaatisivat välitöntä hoitoa. Temperance oltiin laitettu kenttälääkintätiimin johtoon ja hän ymmärsi hyvin työnsä vakavuuden ja sen tärkeyden. Hänen tulisi huolehtia loukkaantuneista sekä vakavammin loukkaantuneiden siirrosta takaisin päämajaan Shinran hoitoon, taikka alueen sairaaloihin, mutta se voisi olla liian riskialtista sotatilan aikaan - olihan siviilejä evakuoitu viereisiin kaupunkeihin. Ja vaikka kukaan ei sitä sanonutkaan ääneen Bones tiesi, että hänet oltiin laitettu kenttälääkintätiimiin myös siitä syystä, että jonkun tulis tunnistaa ruumiit - eikä kukaan ollut siinä parempi kuin Brennan. Hänen voitiin luottaa selvittävän kelle jäännökset kuuluisivat, huolimatta siitä miten pahasti ruumis olisi tuhoutunut. Bones olikin yleensä hyvin ylpeä siitä, miten teki työnsä, mutta juuri nyt hän toivoi, ettei päätyisi tekemään sitä. Vaikka uskoi toiveen turhaksi.
Bones vilkaisi huolestuneena muita aulassa olijoita kun Erwin lopetteli puheensa ja risti kätensä tiukasti puuskaan. Boothia ei näkynyt, hän toivoi voivansa vaihtaa sanasen miehen kanssa ennen taistelua, vaikka he aiemmin olivatkin viettäneet aikaa yhdessä. Bones siristi vaaleanharmaita silmiään johtajien suuntaan. Hänen sydäntään puristi kun hän ajatteli, että Boothille kävisi jotain. Mies oli ollut tarkka-ampujana armeijassa, hän osaisi huolehtia itsestään, mutta silti. Ainakin Bonesin mieliala parani siitä, että hän tiesi, ettei mies olisi ainakaan aivan heti tulilinjalla. Bones kääntyi huultaan mietteissään purren keräämään lääkintään tarvittavia varusteita, osan kantaisi izvorilaisten tiimi, joiden oli määrä avustaa häntä ja tarjota suojelusta. Kaikeksi onneksi myös Brigitestä, joka oltiin määrätty hänen ryhmäänsä, olisi siltä osalta suuri apu. Vaikka tutkijaa huolestutti hän ei antanut sen näkyä niin paljoa, vaikka hänet hyvin tuntevat varmaan sen kykenisivät havaitsemaan. Päälle päin hän oli kuitenkin lähes viileän asiallinen, tehokas kuten tällaisessa tilanteessa kuuluikin. Hän oli yleensä hyvä työntämään tunteensa syrjään työskennellessään. Bones pyöräytti hiuksensa ponihännälle kasvoiltaan ja vyötti turvaliiviä ylleen. "Shinra", Bones puhutteli hieman outoa, mutta mukavaa kolleegaansa, joka paraa-aikaa ohjeisti lähteviä sekä paikalle jääviä varusteiden suhteen. Silmälasipäinen mies käänsi katseensa Bonesille ja hän nyökkäsi. "Otan sinuun yhteyttä, aina kun lähetän loukkaantuneita tänne päin. Seuraa rannekettasi."
"Selvä, päivystän sitä. Onnea sitten, koeta olla itse päätymättä paikattavaksi."
Bones hymyili Shinran sanoille. "Yritän, pärjäile sinäkin." Hän heilautti kättään työtoverilleen ja keräsi tarvittavat tavarat lähtiessään oman ryhmänsä mukana autoja kohden. Kaikeksi onneksi hän oli ottanut takkinsa, sillä ulkona ilma oli vähän viileän tuntuinen tuulesta johtuen. Juuri nyt ei satanut mutta taivaalla roikkui raskaanharmaita pilviä, jotka enteilivät sadetta. Irtaimistoa lojui yhä siellä täällä ja myrsky oli aiheuttanut myös rakennusten romahtamista. Bones ei tiennyt mistä myrsky oli tullut, mutta sen hän tiesi, että normaali se ei ollut ollut. Se oli liittynyt rezikeihin. Yksi syy lisää miksi sotaan näitä olentoja vastaan käyminen huolestutti häntä. Bones kietoi takin paremmin ympärilleen autoon istuessaan ja ymmärsi nyt miksi oli nähnyt johtajilla vihreän huppuviitan, joka ei juurikaan rajoittanut liikkumista.
Kun autot viimein pysähtyivät sillan jälkeen lähellä paamajoja Bones ohjeisti lääkintätiimin pysäköimään käytössään olevat pakettiautot kolmion malliseen muodostelmaan hyvän matkan päähän taistelusta, ei auttanut jos lääkintäjoukolle sattuisi jotain. Samalla he olisivat hyvällä kohdalla myös kaupunkiin lähteviä izvorilaisia ja Hange Zoën ryhmään ajatellen. Bones lähetti myös muutaman lääkintämiehen heidän matkaansa. Onneksi heidän luokseen jäi joitakin turvaajia vahtiin, vaikka tietysti Bones osasi suojella itseään - kuten hän aina Boothille hoki. Hän oli ottanut mukaan käsiaseen kaiken varalta ja tietysti hänellä oli laajat tiedot itsepuolustuksesta, hän ei kuitenkaan elätellyt harhakuvitelmia, että ne toimisivat kovinkaan montaa rezikiä vastaan. Ennen kuin pääjohtaja Erwin lähti syöttinsä kanssa kohti Elyanin päämajaa johtaja pysähtyi ohimennen nyökkäämään Bonesille. "Kaikki valmista?"
Bones, joka ei yleensä pitänyt ylempiarvoisten komentelusta, piti kuitenkin Erwiniä siedettävänä ja nyökkäsi. "Kaikki on valmista sir."
"Hyvä. Brennan, me luotamme sinuun." Erwin nyökkäsi vakavasti lähtiessään ja Bones sanoi hänen jälkeensä: "Teemme parhaamme." Erwin vaikutti aina niin kylmältä, kylmän tehokkaalta. Bones mietti näyttikö hän tuollaiselta kivikasvolta muiden silmiin.
Bones kääntyi järjestelemään tarvikkeita ja vilkaisi sivummalle minne kentälle lähteneiden teknikoiden piste oltiin asetettu. Vasta liittynyt Kenma Kozume - sen Bones ainakin muisteli nuorukaisen nimeksi, kaiketi värkkäsi jonkun laitteen parissa, mutta se ei oikeastaan koskettanut Bonesia.
Sen sijaan ruskeahiuksinen nainen etsi jotakuta väkijoukosta katseellaan ja erotti pian etsimänsä. "Brigitte!" Bones kutsui pitkää naista korottaen hieman ääntään. Odottaen että nainen tulisi hänen luokseen, Bones aloitti ylös päin katsoen: "Oletko valmiina lähtemään heti eturintaman mukaan? Tarvitsen apuasi, loukkaantuneiden kuljettamiseksi tänne lääkintäpisteelle mikäli mahdollista." Bones yritti tehokkuudella peittää hermostuneisuutensa. Booth käski aina luottaa vaistoon ja nyt Bonesilla oli huono tunne tästä kaikesta.

Nimi: Reinhardt Wilhelm (Izvor)

12.08.2018 01:52
Yksi Izvorin pisimmistä henkilöistä seisoi kypäräänsä kädessään pidellen kuuntelemassa Erwinin puhetta. Reinhardt katsoi ympärilleen nähdäkseen muiden ilmeet, ja etsi samalla väkijoukon keskeltä Brigitten tuttuja kasvoja, muttei pikaisella silmäyksellä nähnyt kummityttöään. Hän tiesi ettei hyväntahtoinen Brigitte pitänyt tästä tulevasta sodasta joka jo kolkutteli uhkaavasti oven takana.
Suurikokoinen mies vei haarniskoineen ja vasaroineen aikalailla suuren alueen salista joten hän oli siksi päätynyt siirtymään muiden Izvorilaisten taakse ettei vain vahingossakaan olisi kenenkään tiellä. Ryhmien jakamisen jälkeen vanha mies luovi tiensä väkijoukon seasta oman ryhmänsä luokse, ja katseli miten kaikki kokoontuivat omiin ryhmiinsä ilmoittautumaan paikalle. Aikaa lähtöön olisi enää viisitoista minuuttia, suurin osa lähti hakemaan suojaliivejä, mutta Reinhardt niitä ei tarvinnut kestävän panssarinsa lisäksi. Nyt saksalainen mies kerkesi katsoa kunnolla ympärilleen ja olikin näkevinään kummityttönsä tutut punaruskeat hiukset sekä haarniskan muiden joukosta, mutta pian nekin katosivat näkyvistä ihmisten kulkiessa ympäriinsä.
Viisitoista minuuttia kului yllättävän nopeasti ja pian Primus-tiimi jo seurasi Erwiniä pakettiautoille joilla he pääsisivät määränpäähänsä. Reinhardt nousi yhteen tyhjistä pakettiautoista, ja laittoi kypärän päähänsä samalla, kun asetti vasaransa nojaamaan auton kylmää seinää vasten. Pakettiautoilla matka sujui joutuisasti sillan toiselle puolelle, vaikka tunnelma olikin synkkä ja levoton. Autojen pysähdyttyä izvorilaiset purkautuivat niiden tavaratiloista omiin ryhmiinsä, ja odottivat viimehetken käskyjä.
Ennen kuin Reinhardt oli edes päässyt oman ryhmänsä luokse tuttuakin tutumpi ääni keskeytti hänen matkansa. Suurikokoinen vanhus käännähti ympäri samalla vasaransa vierelleen laskien. Mies otti kiiltävän kypärän päästään Brigitten hölkätessä hänen luokseen ja katsoi kummityttönsä itkuisen näköisiin silmiin. hetken aikaa kumpikin olivat vain hiljaa, kunnes Brigitte avasi suunsa. Parrakkaan miehen kasvoille kohosi leveääkin leveämpi hymy, ja kova ääninen naurahdus kohosi ilmoille.
"Brigitte, milloin minä olisin muka perääntynyt taistelusta?", Reinhardt kysyi ainoassa silmässään veikeä, mutta hyväntahtoinen pilke. vanhus laski valtavan haarsniskan peittämän kätensä kummityttönsä olalle. Hän ymmärsi, että Brigitte oli huolissaan, hehän olivat aina, tai ainakin useimmiten, taistelleet ja seikkailleet yhdessä, toistensa tukena.
"Älä huoli, tapaamme vielä myöhemmin. Voin pysyä vuoksesi poissa hankaluuksista", Reinhardt vitsaili yrittäen keventää tunnelmaa, ja vilkaisi sitten ryhmäänsä, joka teki jo lähtöään. Hänenkin oli siis lähdettävä. Mies soi Brigittelle vielä itsevarman hymyn ennen kuin asetti kypärän jälleen päähänsä.
"Näkemisiin, Brigitte", Reinhardt sanoi, ja odotti hetken, jos tytöllä olisi vielä jotain sanottavaa. Tämän jälkeen vanhus käänsi valtavan selkänsä kummitytölleen, ja lähti vasaransa olalleen heilauttaen oman ryhmänsä mukaan.

Nimi: Emma Swan (Elyan)

12.08.2018 01:49
Emma tuhahti vaikkakin huvittuneeseen sävyyn. Hän asetti kätensä lantiolleen ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. "Et mitään tärkeää, ellei istumista ja seinää tuijottamista lasketa tärkeäksi - sillä siinä tapauksessa keskeytit todellakin jotain." Emma astahti lähes vaistomaisesti lähemmäs miestä ja sen sijaan, että hän olisi hymyillt leveämmin miehen seuraaville sanoille hän vakavoitui yllättäen. Tovin vaaleahiuksinen nainen vain katseli vakavana tummahiuksisen miehen kasvoja ja hänen katseensa kiinnittyi miehen silmiin. "Hyvä, en halua menettää sinuakin." Hän käänsi katseensa muualle ja askelsi pari askelta miehen ohitse, vaikkei ollutkaan lähdössä mihinkään. Ehkä hän vain tahtoi peittää pienen häkellyksensä siitä, että oli oikeasti sanonut näinkin suoraan mitä ajatteli. Oliko hän puhunut liiankin pian? Oliko liian aikaista sanoa näin?
Emma päätti, ettei antaisi sanoilleen enempää painoa, ellei Killian takertuisi niihin, mitä hän ei toivonut koukkukätisen miehen tekevän. Sen sijaan Emma käännähti takaisin sobralaiseen päin ja antoi Killianin tavoin kasvoilleen nousta lähes kujeilevan virneen. "Kyllä, olin vähän huolissani. En luottanut, etteikö tuurisi voisi olla yhtä huono kuin satunnaisella jokireissullamme." Hän hymähti vinosti virnistäen ja astahti lähemmäs miestä lähes tahallaan, kenties hieman kiusoittellen ja katsoen miten hän reagoisi.
Entisen merirosvon seuraavat sanat yllättivät Emman hitusen ja hän yritti peittää sen, että oli vähällä punastua nauramalla ja kohottamalla kulmiaan. "Nyt sinä kyllä flirttailet", hän naurahti. "Mutta, hyvällä tuurilla saatan ehkä hymyilläkin", hän naurahti kevyesti ja lisäsi sitten silmissään vähän lempeämpi pilke. "Mutta kiitos."
Valitettavasti lupaavalta vaikuttanut keskustelu keskeytyi, ennen kuin he ehtivät puhua enempää kun L:n kuulutus kajahti kaiuttimista ja Emma vaikeni kuuntelemaan. Vaaleahiuksinen rezik kuunteli huolestuneena ja vilkaisi välillä Killianiin kuunnellessaan. Hetki sitten Emma oli ollut huolestunut lähinnä myrskystä, sekä siitä mahtoivatko hänen tunteensa Killiania kohtaan olla yksipuoliset vai eivät ja kuinka tosissaan Killian mahtoi kaiken ottaa. Nyt Emma kuitenkin sai kuulla että heillä oli paljon suurempiakin huolia.
"Olet oikeassa, parasta mennä. Tämä ei lupaa ollenkaan hyvää." Vakavana Emma vilkaisi miehen suuntaan ja tarttui sitten hetken mielijohteesta miestä kädestä, vetäen perässään oikeaan suuntaan kohti aulaa, jonne elyanilaiset ilmeisesti kokoontuisivat. "Tule." Hetken mielijohde tai ei, hän ei kiirehtinyt päästämään irti Killianin kädestä.

Nimi: Brigitte Lindholm (Izvor)

12.08.2018 00:03
Punaruskeahiuksinen teknikko kuunteli Erwinin puhetta päämajassa kädet puuskassa rinnallaan. Vai olivat renotkin ruvenneet temppuilemaan heitä vastaan? Mkä harmi. Brigitte ei ollut paljoa päässyt tekemisiin niiden kanssa, mutta joitain kertoja oli ollut mukana korjaamassa ja tarkkailemassa Izvorin kehittämiä robotteja. Ne olivat olleet suhteellisen kiinnostavia, vaikka Brigitteä kiinnostikin enemmän kiiltävät haarniskat ja aseet. Mutta nyt niistäkin renoista kaikki saattoivat olla rezikien hallinnassa. Hän ei tiennyt, mitä ajatella, mutta jo naisen kasvoistakin paistoi selvästi epävarmuus ja haluttomuus sotaan. Tuskin Brigitte oli ainoa, joka olisi halunnut välttyä tältä tuholta, mutta silti tähän oli tultu. Hän kuitenkin uskoi Izvorin johtajien tehneen oikean päätöksen pitkän harkinnan jälkeen eivätkä he vain verenhimoisesti rynnänneet oikopäätä teurastamaan rezikejä. Brigitte ainakin arvosti ylempiarvoisiaan ja tietenkin seuraisisi heitä laittamatta vastaan. Onneksi nainen oltiin määrätty kenttälääkintätiimiin, joten hänelle ei välttämättä olisi pakko taistella. Täytyi vain päästä haavoittuneiden luokse suojelemaan heitä ja kenties antamaan ensiapua ja sitten viemään oikeille lääkäreille, jotka osasivat paremmin haavojen paikkailun. Brigitteä kyllä huoletti ettei hän ollut päässyt Reinhardtin kanssa samaan joukkoon. Hänen kummisetänsä pääsi vieläpä varmaan kaikista vaarallisimpaan tehtävään Primus-tiimiläisenä. Ruotsalaissyntyinen mekaanikko oli tottunut kulkemaan jätin rinnalla auttaen tuota aina taistelun keskellä parhaansa mukaan. Mitä Reinille nyt kävisi, kun hän ei ollut katsomassa perään? Ehkä vanhus osasi pitää huolen itsestään tällä kertaa... Ehkä.
Brigitte odotti kärsivällisesti paikoillaan, että jokainen ryhmänjohtaja saisi kerrottua asiansa ryhmilleen ja samalla tarkasteli mukaansa ottamaa kilpeään. Hän oli jo moneen kertaan hionnut sen mekaaneja tarkistaakseen ettei se pettäisi häntä hädän hetkellä, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen. Haarniskansakin hän oli jo pukenut päällensä eikä suojaliiveille ollut tilaa. Häntä hieman jopa huvitti olla lähes ainut näin kovissa suojavarusteissa. Olihan ne päällä hieman vaikeampi kulkea, mutta turvallisuus ennen kaikkea.
Kuullessaan Erwinin lopettelevan puhettaan, Brigitte kääntyi kannoillaan lähteäksee miehen johtaman ryhmän perään. Hän halusi vielä puhua Reinhardtille ennen heidän teidensä eroamista. Hän tahtoi palavasti varmistua vanhemman miehen olevan varmasti taistelukunnossa. Hän ei ollut vielä valmis hyvästeille, mutta jotain sen suuntaista oli suunnitellut viimeisiksi sanoikseen. Jotka toivottavasti eivät jäisi hänen viimeisiksi.
Naisen epäonneksi hän ei päässyt ihmisjoukon läpi kummisetänsä luokse ja joutui vain katsomaan miehen loittonevaa selkää epätoivoisesti sotiladen takana kulkiessa. Vielä ei kuitenkaan ollut liian myöhäistä. Molemmat heistä olivat kuitenkin menossa samaan suuntaan autoilla. Niinpä kenttälääkäri hyppäsi ulkona lähes tyhjänä olevaan pakettiautoon toivoen tavoittavansa parrakkaan toverinsa vielä. Tilavan auton tunnelma oli kuolettava. Kaikki olivat hiljaa, päät painuneina alaspäin eikä Brigittelläkään ollut mitään sanottavaa. Juuri nyt hänestä ei tuntunut yhtään kannustavalle, kun huolikin painoi rintaa haarniskaakin pahemmin. Hyvällä tuurilla hän saisi ilmapiirin entistäkin masentuneemmaksi. Tai kiusalliseksi. Niinpä kaikki pysyivät hiljaa.
Perille päästyään kaikki loikkasivat ulos autosta, joka oli pysäytetty joen varrelle. Sen tuolla puollen puiden seassa olivat siis rezikien päämajat... Hän ei ehtinyt ihastella maisemia sen enempää, koska Reinhardtin suuri haarniska vei kaiken huomion.
"Reinhardt!" tyttö kiljahti onnessaan, hieman hädissään, ja hölkkäsi kummisetänsä vierelle kovapohjaiset kengät asfalttia vasten kolisten. Hänen olisi tehnyt mieli vain hypätä kiinni kummisetäänsä, mutta näissä varusteissa halaaminen ei tullut kuuloonkaan. Sen sijaan hän vain pysähtyi tuijottamaan saksalaista herraa ruskeat silmät lähes itkuisina. Hetkeen hän ei saanut suustaan ulos mitään. Tuntui kuin mitkään sanat eivät sopisi tilanteeseen ja ne kuulostaisivat joko liian surullisille tai tekaistuille.
"Oletko aivan varma tästä? Ei sinun ole pakko taistella enää", hänen kurkustaan pääsi edes jokin masentava lausahdus, vaikka hän tavallisimmin oli se henkilö, joka kannusti kaikkia. Kyllä Rein ymmärtäisi hänen huolensa eikä energinen vanhus edes tarvitsisi enempää kannustusta. Tuon itsevarmuus ei voisi muutenkaan kohota enää taivaista korkeammalle.

Nimi: Ratio (Elyan)

11.08.2018 00:04
Ratio ja Jade olivat jääneet keskustelamaan myrskyn loppumisesta huolimatta, vaikka kasvava huoli Birthdaysta yhä vaivasikin Ration mieltä, Jadekaan ei ilmeisesti ollut nähnyt Ration ystävää. Oikeastaan sinihiuksinen rezik ei itsekään tiennyt mitä tehdä, mistä hän osaisi etsiä? Bonniekin oli poissa, ja Ratio toivoi, että he olisivat edes samassa paikassa. Kuitenkaan hän ei oikein osannut potea huonoa omatuntoa edes siitä, että ei huolehtinut Bonniesta niin paljoa. Selvähän se oli, että Birthdayn olinpaikka huoletti häntä enemmän. Olihan kyseessä hänen lapsuudenystävänsä ja Ratiota muutenkin huoletti tämän epävakaa terveydentila.
Juuri kun elyanilainen oli aikeissa ilmoittaa Jadelle, että hänen olisi valitettavasti jätettävä keskustelu siihen ja lähteä etsimään ystäväänsä, metrotunnelin kaiuttimista kuului kuulutus, jonka Ratio tunnisti erehtymättömästi heidän toiseksi varajohtajakseen, jonka kasvot oli vasta tovi sitten nähnyt julkisuudessa; L. Ratio kuunteli normaaliakin vakavampi ilme kasvoillaan kuulutusta ja hänen ainoan näkyvissä olevan silmänsä katse tiukkeni ja muuttui synkemmäksi. Izvor olisi aloittamassa sodan, he tekisivät lähtöä. Hänelle yleensä tuntematon ahdistus kouraisi miehen rintaa. Hänen olisi pakko löytää Birthday! Ei hän kuitenkaan voisi jättää liittoumaansa pulaan. Hänen olisi parasta yrittää löytää ystävänsä matkalla tai vaikka tarvittaessa lähteä sodan turvin Izvorin luo, mikäli mahdollista. Vaikka se olisikin suorastaan itsemurha.
Ratio käänsi katseensa Jadeen ja nyökkäsi. "Tietysti saat tulla mukaan, Elyanissa ei ole tapana jättää ketään jälkeen. Ja olet oikeassa, tuskin sinua jätettäisiin rauhaan." Hän lähti kävelemään rivakkaa tahtia sisemmälle tunneliin. "Tulehan sitten, kaikki apu on tarpeen. Meidän lienee parasta kerätä jotakin tavaroita ja kokoontua muiden luokse, kuten käskettiin. Minun on myös koetettava löytää ystäväni." Ratio vilkaisi Jadea suojelevaa koiraa ja lisäsi synkästi jälleen menosuuntaansa katsoessaan: "Sinun lienee parasta pitää tuo koira lähellä."

Nimi: Bertolt Hoover (Izvor)

10.08.2018 00:42
Bertolt oli jopa hitusen yllättynyt, mutta mielissään kun Reiner ilmoitti olevan samaa mieltä hänen ehdotuksensa kanssa. Bertolt harvoin osallistui kertomalla omia mielipiteitään heidän suunnitellessaan jotain, nyt hän olikin iloinen, että Reiner oli samaa mieltä hänen ehdotuksistaan. Tummahiuksinen rezik vilkaisi Annieen, odottaen myös lyhyen ystävänsä reaktiota. Naisen kasvoilta oli kuitenkin aina vaikea lukea mitään ja toisinaan Bertolt tunsi olonsa jopa vähän vaivaantuneeksi vaaleahiuksisen rezikin katseen alla.
Bertolt käänsi katseensa vierellään istuvaan vaaleahiuksiseen mieheen ja tunsi itsensä tyytyväiseksi kun mies käytti toista hänen lempinimistään (joista molemmat olivat Reinerin itsensä keksimiä). Bertoltin ne saivat hänet yleensä hyvälle tuulelle, muistuttivat kodista. Jos totta puhutaan Bertolt ei kylläkään enää edes tiennyt mitä koti oli. Heidät oltiin otettu osaksi Izvorin vastaista liikettä jo niin pieninä, hän hädin tuskin muisti oikeaa kotiaan, vaikka tämän tästä yritti muistuttaa Reinerille että he voisivat palata kotiin - paikkaan missä saisivat olla rauhassa. Ehkä kuitenkin... Niin... Bertolt oli alkanut miettimään. Reiner ja Annie olivat ainoa kotia mitä hänellä oli. Bertolt tuskin kestäisi, jos heistä kummallekaan kävisi jotain. Hän yritti olla ajattelematta sitä, mutta tiesi itsekin kuinka pelottavan paljon antoi itsensä riippua heistä kahdesta. Vaikka hän oli tukipuu Reinerille, se toimi molempiin suuntiin - Reiner myös piti Bertoltia pystyssä, tietyllä tavalla.
Hän puisteli synkeähköt ajatukset pois ja soi epävarman hymyn ystävilleen, tuntien hikipisaran valuvan poskeaan pitkin. "Niin, joten toteutamme suunnitelman torkkujen jälkeen? Tarvitsemme kuitenkin ne paperit, jotta tiedämme kuinka paljon Izvor tietää titaaneista, onko meidän aikaistettava suunnitelmaamme..." Hän vaikeni jättäen sen asian kesken. Hän havahtui nousemaan ylös sohvalta Reinerin käskystä ja yllättyi vähän kun roteva mies alkoi levittämään heidän sänkynään toimivaa vuodesohvaa. Yleensä Bertolt oli se joka aamuisin ja iltaisin tunnollisesti petasi heidän vuoteensa. Pitkä mies tyytyi kuitenkin tekemään työtä käskettyä ja nostelemaan muutamaa tuolia sekä pientä piironkia hieman pois tieltä, mutta ei tarvinnut, jotta heidän vuoteensa kykeni levittämään. He olisivat mahtuneet nukkumaan pelkästään sohvalla kuten myrskyn aikaan tuli todistettua, mutta siitä saisi todennäköisesti niskasäryn.
Harmahtavasilmäinen rezik ei odottanutkaan Annien osallistuvan, olihan naisella oma huone ja sen vuoksi hän vain nyökkäsi toiselle ujon ystävällisesti hymyillen. Annieta oli niin vaikea lukea.
Hän ei oikeastaan ennättänyt muuten käydä Reinerin avuksi kun mies oli jo lähes heittäytynyt makuulle levitetylle sohvalle, onkien koristetyynyn päänsä alle. Bertolt päästi suustaan pienen naurahduksen. "Ole varovainen Reiner, ettet riko sitä", Bertolt vitsaili lapsuudenystävälleen, ennen kuin otti kengät jalastaan käydäkseen makaamaan ystävänsä vierelle. Hän ja Reiner olivat siitä hassuja, että kummallakaan ei ollut tiettyä puolta missä nukkua sängyllään, vaikka he olivat jakaneet vuoteen useasti kuluneiden vuosien aikana - niin täällä kuin muuallakin. Kenties se johtui siitä, että Bertolt oli vähintäänkin omalaatuinen nukkuja - hän päätyi yön aikana milloin mihinkin asentoihin, joten oli turha määrittää puolia kun Bertolt saatoi kuitenkin aamulla päätyä minne vain. Asettuessaan makuulle Reinerin toiselle puolelle Bertolt pohti kuinka kiitollinen lapsuudenystävästään oli, mikäli hän olisi nukkunut jonkun muun vieressä häntä olisi varmaan hävettänyt levoton nukkumistyylinsä, mutta Reinerin hän tiesi jo olevan tottunut. Bertolt kalasti itselleenkin tyynyn päänsä alle kääntyessään kyljelleen kasvot Reineriin päin ja sulkiessaan silmänsä. Tuntui hieman hassulta nukkua vuoteella petaamatta sitä ensin ja laittamatta lakanoita, mutta päivällä se olisi ollut turhaa - he aikoivat vain ottaa pienet nokoset. Pitkä mies oli oikeastaan kiitollinen siitä, että saisi vähäksi aikaa ajatukset pois suunnitelmasta ja kaikesta muusta häntä huolestuttavasta. Hän oli aina ollut hyvä nukahtamaan nopeasti ja se onnistui häneltä yleensä lähes missä vain. Niinpä nytkään ei mennyt kauaa ennen kuin izvorilainen oli jo täydessä unessa. Ei kulunut kauaakaan kun hän oli jo unissaan hakeutunut nukkumaan kädet Reinerin keskivartalon ympärille kiedottuina ja pää hänen rintakehänsä päällä, hiljaisesti kuorsaten. Hänen jalkansa sojottivat erikoisesiin suuntiin ja hän uneksi huvittavasti jumittuvansa ostoskeskuksen rullaportaisiin Annien ja Reinerin nauraessa hervottomasti vieressä. Hetken aikaa Bertolt ehti nukkua paikallaan vaienneena ja tyytyväisen näköisenä poski painuneena vasten lapsuudenystävänsä paitaa ennen kuin hän kierähti ympäri, niin että hänen jalkansa sojottivat nyt siihen suuntaan, missä Reinerin pää oli. Luultavasti asennosta olisi ollut hyvä ennustaa tulevaa säätä, kuten hänen ystävällään leikkimielisesti oli tapana. Kuitenkin asento oli Bertoltin mielestä epämiellyttävän kiusallinen jopa hänelle sillä tällä kertaa hän heräsi torkkujensa päätteeksi pää Reinerin reisien väliin jäävässä tilassa ja jalat vastaavasti vaaleahiuksisen izvorilaisen kummallakin puolella - eikä hänellä ollut mitään hajua miten oli voinut edes unissaan onnistua päätymään moiseen asentoon. Toisaalta, hän oli nukkunut kummallisemmissakin.
Kiireesti yskähten Bertolt yritti nousta - toivottavasti mukiloimatta liikaa Reinerin päätä taikka sukukalleuksia siinä prosessissa ja punastuneena kumartui sohvan reunalle vetämään kenkiä jalkaansa. Tehtävä odotti ja Bertolt oli melko varma, että Reiner oli herännyt äskeisestä. Pitkä mies ei kuitenkaan viitsinyt lähteä kommentoimaan asiasta mitään ja toivoi, ettei Reinerkaan tekisi niin. Annie olisi todennäköisesti ollut jo hereillä ennen heitä kuten tavallista - mikäli nainen oli edes nukkunut ja Bertoltista oli kiusallista ajatella, että Annie oli ehkä katsellut hänen nukkuvan pää Reinerin haaravälissä. Hän ei uskaltanut katsoa naiseen. Miten hän ensin oli päätynyt mitä ikävimpään asentoon Izvorin tiloissa myrskyn aikaan ja nyt tämä? Luojan kiitos hänen unensa sentään olivat olleet viattomia ainakin siltä osin kuin hän muisti. Hänen omat ajatuksensa saivat hänet kiusaantumaan ja yrittäen kovasti pyyhkiä niitä mielestään hän nousi seisomaan ja hymyili pienesti. "No, unet ainakin virkistivät. Eiköhän sitten mennä? Jokainen muistaa suunnitelman?" Bertolt varmisti vielä, vaikak hän ei ollut yleensä se, joka ehdotti suunnitelmia, hän kyllä mielellään piti huolen, että he pysyisivät suunnitelmassa - vaikka usein vain seurasikin tovereitaan.

Suunnitelman toteuttaminen sujui laajalta osin paremmin kuin Bertolt oli olettanut. He saivat kansioiden sisällön haltuunsa ilman suurempia ongelmia ja ilman, että heitä oltaisiin huomattu. Kiitos sodan ja päämajan hälinän kaikki oli sujunut paremmin kuin alituiseen hermostuneesti hikoileva Bertolt oli uskaltanut edes toivoa. Kuitenkin heillä oli nyt uusi ongelma. Izvor tiesi enemmän titaaniksi muuttuvista, kuin he olivat arvelleet. He eivät toki epäilleet juuri heitä kolmea, mikä oli hyvä - mutta he vaikuttivat tietävän, miten titaniiksi muuttuva tapettaisiin. Se huolestutti Bertoltia melko lailla ja hän huomasi raapivansa niskaansa ajatuksissaan. Nyt heidän pitäisi päättää, miten etenisivät seuraavaksi - heillä oli vielä matkaa Izvorin tuhoon, eivätkä he aivan tienneet kuinka lähellä paljastuminen kenties oli.
He eivät kuitenkaan ehtineet miettiä mitä tehdä uusilla tiedoilla kun kutsu rannekkeeseen tuli ja Bertolt vilkaisi ystäviään säikkynä. Mitä oli tapahtunut? Erwinin tiedonannon myötä sekin selvisi. He joutuisivat käymään suoraan sotaan rezikejä vastaan. Vaikka Bertolt näytti melko tyynen vakavalta ja päättäväiseltäkin, pitkän miehen kasvoilla käväisi hätäännys kun hän sai kuulla että he olisivat kaikki eri ryhmissä! Miten he nyt voisivat sopia miten edetä? Bertoltin katse singahti peitellyn hätääntyneenä ystäviinsä. "Yritetään tavata yhdessä jossain vaiheessa. Livahdetaan pois kesken taistelun, mikäli mahdollista. Pitää päättää mitä tehdä", Bertolt kuiskasi nopeasti ja hiljaa sihahtaen ystävilleen ennen kuin joutui suoristautumaan ja menemään kuuntelemaan infoa ryhmänsä johtajalta Leviltä. Bertolt vilkaisi ahdistuneesti Reinerin ja Annien suuntaan. Häntä ahdisti kun he eivät olisikaan nyt yhdessä. Vaitonaisena ja hiljaa hikoillen Bertolt kuunteli ohjeet ja meni noutamaan koko ajan kasvavan epämukavuuden vallassa itselleen suojaavan liivin ja alkoi vyöttää 3DMGhen kuuluvia nahkaremmejä tiukemmin ylleen. Kaikeksi onneksi Bertoltin kasvoilta ei oikeastaan nähnyt kuinka ahdistuneelta hänestä tuntui sillä hetkellä huonon käänteen vuoksi, ei edes siinä vaiheessa kun pitkä mies oli taittanut matkansa autojen kyydissä lähes Elyanin päämajalle asti ja astunut ulos kyydistä. Levin ohje ei auttanut asiaa lainkaan, sillä lyhyt toinen johtaja oli ohjannut hänet kaupunkiin Hangen ryhmää avustamaan, kauemmas Reinerin luota, joka taistelisi eturintamassa. Bertolt yritti olla näyttämättä pientä hätäännystä. No, hän etsisi Annien ja Reinerin pitäisi vain jossain kohtaa yrittää käyttää kaaosta hyväkseen ja tulla heidän luokseen.

Nimi: Vision (Izvor)

09.08.2018 23:27
Vision ei oikein osannut sanoa, pitikö siitä mihin suuntaan kaikki oli menossa. Hän leijui hieman epävarmana hitusen maanpinnan yläpuolella Izvorin päärakennuksen aulan takaosassa. Hänen selkänsä oli käännetty ikkunaa kohden ja koska hän seisoi lähellä ulko-ovia monikaan ei kiinnittänyt häneen liiaksi huomiota. Tietysti liiaksi oli suhteellinen käsite, androidi oli saanut kerran jos toisenkin huomata katseita itsessään, mutta hän alkoi olla melko lailla tottunut. Izvor erityisesti ei pitänyt siitä, kuinka noh, erilainen punertava androidi oli. Tietysti he vielä sietivät häntä, olihan hänen olemassa-olonsa osittain heidän luotetun teknikkonsa Herra Starkin ansiota (kuten Vision aina kohteliaasti miestä kutsui). Siltikään häneen ei tunnuttu luottavan täysin. Häntä pidettiin hyödyllisenä - toki, hän muistutti heidän renojaan, robotteja, jotka eivät osanneet ajatella itse, mutta hän muistutti myös liikaa rezikejä, olentoja jotka olivat heidän vihollisiaan. Kenties siksi Vision ei oikein tuntenut kuuluvansa tänne. Hän ei ollut robotti, hän ei ollut rezik, hän oli jotain muuta. Niin tai näin Vision tunsi velvollisuudekseen auttaa niitä, jotka olivat osittain vastuussa hänen olemassaolostaan, eikö hän ollut siis silloin jotain velkaa? Ja Tony, herra Stark - ei koskaan ollut ollut muuta kuin ystävällinen häntä kohtaan, ei ainkaan niin pitkälti kuin androidi ymmärsi. Toki hänen ihmistuntemuksessaan oli hieman aukkoja, eikä hän aina osannut aivan tulkita kaikkia tunteita, kuten Wanda sanoi toisinaan.
Niin ja Wanda toisinaan myös sanoi, että hänellä oli tapana leijua paikallaan kun oli hermostunut. Kiinnittäessään huomiota asiaan synteettisestä kudoksesta ja vibraniumista koostuva anrdoidi laskeutui takaisin alas maanpinnalle. Wandan ajatteleminen melkein toi hymyn yleensä vakavahkon miehen kasvoille. Siinä oli jälleen yksi tunne, jota hän ei aivan ymmärtänyt. Hän oli elänyt ihmisten parissa jo vuoden ja vaikka hän ei ollut kehityksessään ihmisten lasten tasolla, ei hän kaikkia asioita ymmärtänytkään samoin kuin ihmiset.
Vision havahtui omista ajatuksitaan tällä hetkellä koskien rezikien parissa tapaamansa naista ja käänsi huomionsa Erwin Smithiin, liittouman pääjohtajaan, joka parasta aikaa puhui koko järjestölle. Visionin siniset silmät seurasivat väkijoukkoa ja johtajan puheen kulkua tarkasti. Androidi ei aivan tiennyt mitä ajatella kuulemastaan. Heidät lähetettäisiin sotaan. Pelko olisi luultavasti normaali tunne tässä tilanteessa, sitä hän näki muidenkin paikallaolijoiden kasvoista - sen verran hän tunteista ymmärsi. Kuitenkaan pelko juuri ei ollut sitä mitä hän tunsi. Ehkä enemmänkin, huolta? Ristiriitaa? Vaistomaisesti ja mietteliäänä androidi haki katseellaan Tonya väkijoukosta, hassua kyllä hän oli kyseistä miestä lukuun ottamatta ollut enemmän tekemisissä rezikien ja Elyanin kanssa kuin Izvorin väen. Oliko siis ihme jos häneen ei luotettu? Kenties juuri pitkään jatkunut soluttautuminen Elyanin parissa, joka oli alkanut lähes välittömästi hänen luomisensa jälkeen, oli yksi syy siihen, miksi sota arvelutti häntä. Hänen moraalinsa ei ollut yhtä yksiselitteinen kuin vakoojana toimineen Natashan tuntui olevan. Vision ymmärsi, miksi sotaan lähdettiin. Hän tiedosti, että rezikit - erityisesti valvomattomina, olivat uhka. Suurempaa hyvää kohden tuli pyrkiä ja Vision oli siksi valmis tekemään oman osansa tämän tavoitteen eteen, paljon ihmisiä oli kuollut rezikien takia. Kuitenkin Vision oli itse nähnyt, etteivät suinkaan kaikki rezikit olleet pahoja, tahtoneet satuttaa. Oliko siis väärin käydä kaikkia elyanilaisiakin vastaan, vaikka Vision ei ollut nähnyt juurikaan pahuutta heidän keskuudessaan, taikka väkivaltaisuutta. Jälleen kerran, neiti Romanoff ei sellaisesta välittänyt, mutta Visionia se mietitytti. Erityisesti häntä arvelutti se seikka että... Wanda olisi siellä. Androidi ei itsekään tiennyt miksi, mutta hän piti nuoren naisen seurasta, eri tavalla kuin muiden. Hänestä tuntui, ettei Wanda tuominnut häntä tai katsonut oudoksuen, vaikka tavallaan sekään ei häntä aina häirinnyt. Mutta kenties olisi, mikäli Wanda olisi tehnyt niin. Toisaalta hän tunsi pientä yhteyttä naiseen myös siksi, että heidän voimansa olivat peräisin samasta läheestä; kivestä hänen otsassaan. Vision kosketti Mind Stonea hajamielisesti ennen kuin laski kätensä ja askelsi hänelle määrättyyn ryhmään Levi Ackermanin luokse, nyökäten lyhyelle johtajalle kunnioittavasti. Hän nyökkäsi päätään kevyesti myös Tonyn suuntaan ja kuunteli mitä Levillä olisi sanottavanaan, vaikka hänen ajatuksensa olivatkin muualla.
Suunnitelma oli riittävän yksinkertainen ja androidi kävi heti mielessään läpi erilaisia vaihtoehtoisia lopputulemia, niiden läpikäynnistä huolimatta, suunnitelma kuulosti järkevältä. Toki se olisi riskialtis, vaatisi uhrauksia, eikä Vision vieläkään ollut aivan varma kuinka oikeutettu koko sota oli. Kuitenkin hän oli samaa mieltä Erwinin päämäärän kanssa ja myös Levin puhuessa Vision oli valmis sitoutumaan tekemään parhaansa korkeamman hyvän puolesta.
"Herra Stark, tahdotko, että haen jotakin lisävarusteita kannettavakseni?" Vision kysyi kääntyen luojansa puoleen, viitaten siihen, ettei hän ottaisi mukaansa mitään varusteita. Vision kuulosti muodolliselta, mutta se ei johtunut siitä, etteikö hän olisi tuntenut Tonya, hänellä oli vain tapana olla kohtelias ja tällainen puhetapa tuli hänelle luonnostaan. Androidilla ei ollut mitään tehtävää kun muut käyttivät aseiden ja suojausten hakemiseen jäljelle jäävät viisitoista minuuttia, eihän Vision tarvinnut mitään aseita tai suojuksia mukaansa.
He siirtyivät ulkona rakennuksista autoihin, jotka ajoivat pitkänä saattueena sillan yli päämajan suuntaan. Vision olisi voinut lentää matkan vaivatta, mutta päätti olla herättämättä enempää huomiota ja astui auton oven lävitse yhteen autoista ja onnistui säikyttämään kyseisen auton muut matkustajat - tyypillistä. Hänen ei ollut ollut tarkoitus, mutta unohti välillä, etteivät normaalit ihmiset kyenneet muuttamaan molekyyliensä tiheyttä ja kulkemaan seinien läpi. Wanda tapasi muisuttaa häntä siitä. Taas hänen ajatuksensa päätyivät naiseen. He eivät olleet tunteneet vielä älyttömän kauaa, mutta tarpeeksi jotta Vision piti häntä... ystävänä? Hän ei ollut varma. Ihmisten tunteet ja tavat olivat monimutkaisia. Hän tahtoi ymmärtää enemmän ja nyt... Hän ei tiennyt mitä ajatella. Hän tunsi itsensä haluttomaksi asettumaan Wandaa vastaan tai hänen ystäviään. Hän ei ollut koskaan suoraan valehdellut naiselle, mutta ei hän ollut tarkkaan kertonutkaan työskentelevänsä Izvorille. Hän osasi odottaa, että Wanda ei tulisi ilahtumaan.
Niinpä astuessaan ulos autosta muiden perässä ja jäädessään seisomaan Tony Starkin taakse hän jäi kuuntelemaan Levin neuvoja ja nyökkäsi vain lyhyesti vastaukseksi, kertoen ymmärtäneensä ohjeet. Hän tunsi sisällään.... levottomuutta.

Nimi: Jean Kirstein (Izvor)

09.08.2018 22:47
Jean oli ensimmäisiä ryhmästään, jotka saapuivat Erwinin luokse ja ilmoittauduttuaan hän siirtyikin hieman sivummalle antaakseen muille tilaa. Odottaessaan tarkempia tietoja heidän tehtävästään nuori mies katseli aulassa olevia ihmisiä, jotka parhaillaan kerääntyivät ryhmänjohtajiensa luokse. Muidenkin ryhmäläisten saavuttua paikalle ruskeahiuksinen mies tunsi olonsa kovin pieneksi itseään pidempien turvaajien joukossa. Hän etsi Hangen ryhmää ja etenkin Marcoa kaikkien ihmisten keskeltä, mutta ei huomannut ystäväänsä ennen kuin Erwin alkoi kertomaan heidän tehtävästään.
Nuori turvaaja ei voinut olla kurtistamatta kulmiaan hieman kuultuaan suunnitelman. Hyökkääminen rezikien alueelle olisi uhkarohkeaa, joten he käyttäisivät syöttinä vangittua yksilöä. Jean ymmärsi Erwinin suunnitelman ja oli oikeastaan helpottunutkin, ettei heidän tarvitsisi hyökätä suoraan päämajaan sisälle. Hän ei kuitenkaan ollut varma pitikö siitä osasta suunnitelmaa, missä he käyttäisivät Elyanin uskollisuutta hyväkseen. Vaikka hän olikin ollut turvaajana vasta vähän aikaa, Jean tiesi etteivät kaikki liittoumien jäsenet olleet rezikejä. Osa rezikeistä kuitenkin muodosti uhan ihmisille ja heidän tehtävänsä oli suojella ihmisiä.
Kuunneltuaan ryhmänjohtajansa tiedonannon loppuun Jean kiristi nahkaremmit valjaistaan hieman tärisevin sormin ja siirtyi sitten hakemaan kokoistaan suojaliiviä. Liivi oli kevyempi mitä hän oli olettanut, mutta se oli oikeastaan vain helpotus. Saatuaan liivin ylleen kunnolla turvaaja asetti miekanterät paikoilleen 3DMG-laitteeseen ja kiristi sen huolellisesti paikoilleen. Jean katsahti Erwinin suuntaan ja huomasi pistoolin johtajan varustuksessaan. Hän kantoi itsekin toisinaan kaupungilla tuliasetta miekkojen sijasta, sillä pistoolilla pystyi puolustautumaan tai hyökkäämään kauempaa. Ruskeahiuksinen mies asetti pistoolikotelon reittään vasten ja kiristi remmin, jotta se varmasti pysyisi paikoillaan. Turvaaja latasi aseensa ja asetti sen koteloon varalippaan kera. Saatuaan varusteensa huollettua ja ylleen Erwinin antamat 15 minuuttia olivat kuluneet ja he siirtyivät autoihin. Jean istui erään pakettiauton perälle sanomatta sanaakaan ja keskittyi tuijottamaan lattiaa heidän matkatessaan kohti Elyanin päämajaa. Autojen pysähtyessä nuori turvaaja tunsi sykkeensä kohoavan. Astuessaan ulos puiden ympäröimälle aukealle Jean veti syvään henkeä ja lähti seuraamaan Erwiniä päättäväinen ilme kasvoillaan.

Nimi: Reiner Braun (Izvor)

09.08.2018 22:19
Rauhoituttuaan hieman äskeisestä välikohtauksesta, josta Reiner hädin tuskin muisti mitään, hän oli istautunut takaisin sohvalle tyhjän lasin kanssa, josta oli juonut ykkösellä kaiken veden, minkä Annie oli hänelle tarjonnut. Reiner yritti olla kiinnittämättä liikaa ajatuksiaan siihen, mitä ilmeetön naispuolinen ystävänsä sanoi hänelle, mutta ei voinut asialle mitään, että katsoi Annieta muutaman sekunnin hieman kulma koholla, kunnes puheenaihe vaihtui heidän suunnitelmaansa. Suunnitelmaan, mitä he ovat pohtineet jo jonkin aikaa, mutta tekemättä asialle vielä mitään. Reiner oli pohtinut ilmiselvyyksiä ääneen, kätensä yhteen ristittynä jaloillaan ja oli saanut jopa normaalisti hiljaisen Bertoltin puhumaan suunnitelmasta, mikä ei kuitenkaan saanut Reineria ällistymään kaverinsa suun aukaisemisesta. Hän katsahti lyhythiuksisen miehen puoleen ilmeeti, lähinnä siksi että kuunteli, mitä toisella oli ehdotettavana. Hän lähinnä oli kertonut vain suunnitelman pääpointit, jotka Reiner tiesi jo valmiiksi etukäteen. Heidän tulisi toimia silloin, kun Izvorin huomio oli muualla. Sota oli tulon päällä, ja se antoi kolmikolle mahdollisuuden käydä arkistoissa hakemassa jotain, mikä kirjaimellisesti kuului heille. Se olisi ainoa tilaisuus, mutta milloin se tarkalleen koittaisi, etteivät he jäisi kiinni itseteossa?
Reinerin otsa painui pienelle rypylle, kun hän tuumaili itsekseen, kunnes palasi takaisin todellsuuteen Bertoltin ehdotettua pienien torkkujen pitämistä vielä, kun se olisi vielä mahdollista.
"Samaa mieltä Bertin kanssa", jo valmiiksi uupunut Reiner huokaisi niin, että se tuli kaikille selväksi. Reiner ei tosin tiennyt, mikä oli saanut hänet niin uupuneeksi niin äkisti. Ehkä se oli ajatuksesta, että sota oli tulossa (mikä ei ollut lihaksikkaalle miehelle ongelma vielä) tai siitä, että Bertolt mainitsi sanan nokoset. Syitä sai keksimällä monia, mutta Reiner oli silti ymmällään, miksi tunsi olonsa sellaiseksi juuri nyt. "Eiköhän oteta pienet nokoset." Ja tuon sanottuaan, Reiner nousi heidän asuntoon hommatulta sohvalta pitkille jaloilleen ja siirtyi sivuun, mistä alkoikin pohtiminen, mihin siirtää tavaroita, että kyseisen sohvan voisi levittää. Nimittäin hän ja Bertolt nukkuivat siinä, koska Annie kirjaimellisesti oli vallannut itselleen kolmikon yhteisen kodin ainoan makuuhuoneen. Siitäkin käytiin aikamoista sanaharkkaa silloin, kun asunto oli vielä tyhjillään heidän sinne muutettua. Reiner oli vielä voitolla omasta mielestään tuossa kinassa, mutta lopulta joutui luovuttamaan ja päätyi tyytymään nukkumaan yönsä Bertoltin vieressä olohuoneen levitettävälle sohvalla, jonka he pikapikaa olivat ostaneet halpana, kun Annie "onnellisesti" asettui aloilleen omaan huoneeseensa. Reiner vielä jonakin päivänä toivoo, että he hankkivat tilavamman asunnon, jossa jokaisella olisi oma huone, missä olla, vaikkei nuorukaisella ollut mitään valittamistakaan parhaan ystävänsä vieressä nukkumisesta.
"Pois tieltä", vaaleasilmäinen komistus varoitti kaksikkoa kumarruttuaan vuodesohvan äärelle, mistä voisi helposti alkaa vetämään, mutta ennen sitä Reiner vielä nosti päätään kallelleen, katsoakseen ylös tovereihinsa. "Ja auttakaa hieman. Siirrelkää tavaroita tai jotain", hän virnisti hiukan, kunnes keskitti ajatuksensa vuodesohvan kanssa säätämiseen. Tavaraa ei ollut paljon siirtää, ja jos jompikumpi ystävistään teki kuten hän pyysi, Reiner sai vuodesohvan levitetyksi sen suuremmitta ongelmitta, vaikka uskoi ettei olisi pystynyt siihen. Se oli yleensä Bertolt, joka nämä työt teki, ei Reiner.
Koska Reinerille oli hällä väliä, miten hän nukkui niin hän lätsähti suoraan levittämälleen vuoteelle, ja vasta jälkeenpäin oli pelännyt pohjan puolesta. Pieni ratina kuulosti miehen korvaan vielä hyvältä, mutta jos se tuosta hajoaisi niin se olisi huononpi juttu. Onneksi mitään ei kuitenkaan seurannut siitä, ja jänteväkehoinen nuorukainen huojentuneena kurottui nostamaan lattialle tippuneen koristetyynyn, minkä asetteli mukavasti hänen takaraivonsa alle nokosiaan varten. Reiner epäili hieman nukahtaisiko edes, mutta olipahan yritettävä, kerta oli sotakin oven takana ja se piti miehen ajatuksia vilkkaina jonkin aikaa silmien sulkemisensa jälkeen, kun oli saanut itsensä mukavaan asentoon. Mutta silloin kun asunto hiljeni, niin hiljeni myös vaaleahiuksinen nuorimies ja se tuuditteli hänet kevyeen uneen ajan myötä.

Nimi: Jack Frost (Erakko)

09.08.2018 21:01
Nuorelta näyttävä valkohiuksinen mies oli kuunnellut Doctorin ja Elyanin johtajiston välistä keskustelua epätavallisen hiljaisena. Hän ei tuntenut kumpaakaan ystävänsä keskustelukumppaneista, joten koki parhaaksi vain kuunnella sivusta. Jack tunki kätensä sinisen hupparinsa taskuun synkkä ilme kasvoillaan vajotessaan ajatuksiinsa. Izvorin viimeaikaiset teot saivat hänet huolestumaan, sillä sodan syttyessä kukaan ei nousisi esiin voittajana. Jack ei ollut itse aikeissa osallistua mahdolliseen sotaan millään tavalla, sillä kaikesta kokemastaan huolimatta hän pysyi puolueettomana.
Nuorukainen käänsi katseensa Elyanin pitkään miesjohtajaan hänen aloittaessaan kuulutuksensa, jossa kehotti elyanilaisia kokoontumaan yhteen jatkotoimia varten. Pian sen jälkeen Doctor, että he olivat lähdössä. Jack katsahti molempia apujohtajia apeasti hymyillen ja nyökkäsi Konanille naisen kiittäessä häntäkin. Nuorempi mies seurasi Doctoria ja päästyään tuon rinnalle vastasi aiemmin esitettyyn kysymykseen. “Ajattelin tulla mukaan. Ehkä voin auttaa ottamatta osaa väkivaltaan.” Talvenhenki katsahti pidempää miestä kuullessaan hänen hiljaisen toteamuksensa ja nyökkäsi vakavana. “En minäkään, mutta ehkä on ollut vain ajan kysymys milloin tähän pisteeseen päädyttäisiin.” Jack huokaisi seuratessaan Doctoria TARDISin sisälle ja napatessaan puisen sauvansa käsiinsä.
“Todennäköisesti kaikki erakot eivät välttämättä ole huomanneet renojen outoa käytöstä.” Valkohiuksinen mies vastasi katsellen uteliaana, kuinka Doctor ohjasi aluksen haluamaansa paikkaan. Hän tunsi pientä kihelmöintiä kädessään ja katsahti sauvaansa hämillään. Valkeiden jääkiteiden levitessä puisen sauvan ympärille mies ei voinut olla hengähtämättä yllättyneenä ja katsahti Doctoria hymyn levitessä hänen kasvoilleen kireästä tilanteesta huolimatta. “Minun voimani… Ne palasivat.” Jack totesi edelleen hieman häkeltyneenä. Astuessaan TARDISista ulos kaupungin kadulle mies kurtisti kulmiaan, sillä hän oli jo unohtanut kaupunkia riepotelleen myrskyn. Voimiensa palaamisesta innostunut mies hypähti yliluonnollisen kevyesti talosta irronneen murskan päälle ja naurahti helpottuneena. “Pitäisikö meillä hajaantua vai pysyä yhdessä?” Jack kysyi katsoessaan ystäväänsä vakavoituen jälleen miettiessään miksi he alunperin tulivat kaupunkiin. “Hajaantumalla saisimme tutkittua isomman alueen nopeammin. En kuitenkaan pidä siitä, etten tiedä mitä Izvor oikein suunnittelee.” Lyhyempi mies jatkoi hypätessään takaisin katutasolle Doctorin viereen. Rivien välistä saattoi lukea, ettei Jack ollut täysin mukavuusalueellaan, jos hän lähtisi tutkimaan kaupunkia yksin, sillä viimeksi erottuaan ystävästään hän oli jäänyt vangiksi. Nyt oli kuitenkin kyse muidenkin turvallisuudesta. “Ajattelitko muuten tutkia vain kadut vai menetkö rakennuksiin sisälle? Toivon ettei kukaan ole jäänyt talojen alle niiden romahtaessa.” Jack kysäisi pyöritellessään sauvaa toisessa kädessään totutellen uudelleen sen käsittelyyn, vaikka se olikin jo suurimmaksi osaksi automaattista.

Nimi: Levi Ackerman (Izvor)

09.08.2018 18:59
Erwinin pistäydyttyä hänen toimistossaan, Levi katsoi selvästi pidempää miestä, kuin odottaen häneltä jonkinlaista selitystä miksi hän ei tullutkaan teelle hänen kanssaan. Levi tosin tiesi, mikä oli tämä syy, eikä niin ollut pahastunut kun osasi ennalta-arvata tämän tapahtuneen. Hän oli silti hieman pettynyt, vaikka Erwin pahoittelikin myöhästymistään väsyneen näköisenä ja oli selvästi pahoillaan siitä, mutta Levi ei tuonut tunnetta niin esille, kuin selkeästi avoimempi Erwin. Levi katsoi vielä hetken Erwiniä ilmeettömänä, kunnes katsahti alas mukiin, mistä oli nauttinut juuri kupollisen teetä juuri ennen kuin Izvorin pääjohtaja oli saapastellut sisään, kun teen juominen oli tullut puheeksi.
"Älä tee siitä niin isoa asiaa", Levi sanoi noustessaan ylös, käsiään apuna käyttäen, ettei hänen tarvitsisi katsoa sen enempää ylös Erwiniin kuin normaalisti piti, mistä mies ei yleensä edes jaksanut välittää.
"Sinulla oli varmasti muutakin asiaa minulle?", lyhyeksi syntynyt mies kysäisi, kuin ei olisi piitannut lainkaan olisiko Erwin tullut nauttimaan teestä kanssaan vai ei. Kysymyksensä sai hänet varmaan myös kuulostamaan hieman tylyhköltä, vaikka se ei ollut varajohtajan tarkoituksena. Hän ei vain halunnut keskustella turhuuksista Erwinin kanssa, varsinkin kun hän tiesi ettei Erwin varmaan tullut luokseen pahoittelemaan, ettei ehtinyt teelle Levin kanssa vaan jotain oli meneillä. Levi oli nimittäin saanut kutsun ranneekeeseen kyseiseltä mieheltä hieman aikaisemmin, johon Levi ei ollut teen juomisen yhteydessä kiinnittänyt erityisempää huomiota tehdäkseen asian eteen jotakin, kuten esimerkiksi lähteä toimistontaan tapahtumapaikalle. Vasta Erwinin mainittua siitä, Levi hänen mieleensä palasi tämä asia.
Hän nyökkäsi pidemmälle johtajalle, ja saikin kuultavakseen melkoisen sepostuksen siitä, mitä oli hänelle oli kerrottu Levin lähdettyä hänen seurastaan jonkin aikaa sitten. Renoihin ei ollut enää luottamista, mitkä olivat tähän asti suunnitelmissa toimineet heidän aseinaan rezikejä vastaan, mihin Levi tuhahti hiljaa tavanomaisesti.
"Tämä oli jotenkin odotettavissa", hän sanoi huomattavaa viileyttä hänen äänensävyssään laskiessaan kätensä hetkeksi puuskaan. Levi ei ole koskaan täydestä sydämestään luottanut teknologiaan, sillä se lähestulkoon pettää aina käytössä. Ja nyt se kävi renojen kohdalle, joiden tulisi päihittää rezikit, mihin ne oltiin luotu, eikä kuunnella heidän antamia käskyjä. Mutta kyseessä oli kuitenkin vain yksi reno, mutta ei se veisi mahdollisuutta pois, että muutkin vallattaisiin rezikien toimesta. Tilanne hankaloitui metri meyriltä, vieläpä kun sota oli aivan oven takana, mihin Levi oli jo henkiseltä tasolta valmistautunut jo monta viikkoa.
Hänelle myös selvennettiin, miten sodassa edettiin, mihin Levi vain nyökkäili hiukan, ymmärrettyään asian laidan vaikka olikin ollut suunnitelmasta tietoinen jo pidemmän aikaa. He etenenisivät kolmessa ryhmässä, mistä mies ei päässyt kuulemaan sen enempää tällä kertaa, kun Erwin teki lähtöään. Hän todennäöisesti tulisi kuulemaan kolmesta ryhmästä lisää seuraavaksi vasta aulassa, missä Levi melkein odotti olevan parvi izvorilaisia odottamassa Erwinin saapumista kertomaan heille, mistä oli kyse.
Levi lähti seuraamaan sinisilmäistä miestä vähin sanoin ulos omasta toimistostaan, mistä joutuisi vielä nopeasti mennä pistäytymään Hangen toimistosta, kuten Erwin oli hänet pyytänyt tekemään. Levi hieman epäili sitä, sillä jos hänkin oli saanut kutsun, joten niin olisi Hangekin. Ehkä hän oli jo aulassa parasta aikaa, kun Levi koputtelisi naisen tyhjän toimiston puista ovea. Levi kurtisti aavistuksen verran kulmiaan mielikuvalle, ja katsahti kävellessään vielä rannekkeeseen, joka "koristi" hänen rannettaan, harkiten pistäisikö ylienergiselle työtoverilleen jotakin sen kautta, jos se olisi edes mahdollista. Levi kuitenkin luovutti teknologian suhteen jo kauan sitten. Hän oli liian vanha tälläiseen. Joten mies päätti vain nopeasti käydä Hangen toimistolla, jonne ei ollut pitkä matka hänen ja Erwinin reitiltä ja hän oli tosiaan ollut väärässä Hangen suhteen. Avattuaan tutuhkon toimiston oven edestään, Levi oli napannut ruskeatukkaisen naisen kiinni itseteossa pistämässä hiuksiaan korkealle poninhännälle ja asettelemassa silmilleen lentäjänlasejaan, joiden logiikkaa Levi ei ymmärtänyt työtoverinsa vaatetuksessa tälläisissä tilanteissa. Näkikö hän edes noiden tuhruisten lasiruutujen takaa eteensä huononäköisenä? Levi ei jäänyt kuitenkaan tuhlaamaan aikaansa sen miettimiseen, vaan patisti Hangen ulos toimistostaan, eikä hänen tällä kertaa tarvinnut käyttää voimiaan siihen kuten vähän välillä siihen, kun yrittää pakottaa epähygieenisen aikuisen naisen suihkuun peseytymään. Kyllä, näinkin on tapahtunut. Hange teki kumminkin Leville nopeasti selväksi ulos asteltuaan, ettei tullut aivan samaa matkaa, kuin hän ja Erwin, jonka seuraan lyhyt mies oli palanut juuri, kun hissin ovet olivat sulkeutumassa nokkansa edestä, jonka takia oli joutunut ottamaan muutaman isomman askeleen. Leville Hangen kiertoreitit olivat "ihan sama"-tapauksia, sillä luultavasti rillipää olisi kahta johtajaa enemmin aulassa kuitenkin, eikä Levi sen koommin ihmettelisi sitä, jos olisikin. Nainen on kumma muutenkin.
Hiljaisen hissireissun jälkeen, Levi pääsi alas aulaan eikä hätkähtänyt sille, miten täynnä se oli ihmisistä jo nyt. Ja lisää oli vielä tuppaamassa sisälle pääovista ja muualtakin, mikä melkein olk pakottaa huokauksen ulos miehestä, mutta hän piti sitä sisällänsä onnistuneesti ansassa. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha, että olisi pitänyt rauhoitella väkeä pysymään aloillaan niin kauan, kun Erwin saisi ilmoitettua asiansa heille. Ennen sitä, Levi etsi sinisen harmailla silmillään tutusta ympäristöstä käsiinsä Hangen, jonka aiemmin oli olettanut olevan jo paikan päällä miehien saapuessa. Hän näytti olleen väärässä tästä ja se varmistui tummahiuksiselle miehelle silloin, kun näki Hangen astelevan alas portaita, hänen katseensa harhaillen lentäjänlasiensa piilossa. Sen koommin Levi ei ehtinyt työtoveriinsa huomiotaan kiinnittämään, kun Erwin aloitti jo puheensa kuuluvalla äänelöä ja hänen katseensa liimautui automaattisesti puhuvaan vaaleahiuksiseen johtajaan ja hänellä oli vähällä huomata, kuinka Hange liukui hänen vierelleen seisomaan ryhdikkäästi.
Erwin kertoi aluksi kaiken, mitä hän oli Leville kertonut hetki sitten vielä hänen toimistossaan, joten se ei tullut hänelle yllätyksenä. Hänen kasvoillaan lepäsi värittömät kasvot, kun hän kuunteli Erwinin puhetta sekä silkasta mielenkiinnosta seurasi, miten joidenkin izvorilaisten ilmeet kalpenivat, mitä pidemmälle Erwin eteni. Levi ei itse tuntenut ahdistusta sodasta, olihan hän taistellut ennenkin, mutta mitä vain saattoi sattua. He menettäisivät monta miestä, se olisi varmaa ja Levi tiesi Erwinin tietävän sen myös. Niin kauan kun Levi on toverinsa tuntenut, hän on tietoinen siitä, kuinka raskasta tämä hänelle oli vaikkei Erwin sitä ulos niin paljon näyttänytkään. Hän tulisi kantamaan itselleen kaunaa siitä, kuinka moni tulee kuolemaan hänen komennoksessaan tänään tai niin kauan, kun sota kestää. Häntä varmasti tultaisiin vihaamaan sen takia, uhrauksiensa takia, eikä Levi ymmärtäisi näin etukäteen syytä siihen. Erwin nimittäin tulee tekeemään uhrauksia ihmiskunnan puolesta, jotta heidän elämä helpottuisi ja rauha olisi taas maassa, kun rezikit on pyyhitty kartalta pois...
Ajatuksiinsa vajonnut Levi palasi takaisin todellisuuteen, kun ajatuksissaan asustanut Erwin oli saanut kerrottua kaiken olennaisen loppuun; ryhmät (joista Levi johtaa kolmatta ja vieressään kerrankin hiljaa seisova Hange toista), keitä niihin kuuluu ja mihin Izvor oli hyökkäämässä hetken kuluttua. Kaikki oltiin kerrottu hyvin ja puheensorina valtasi aulan väistämättä, kun Erwin oli hiljentynyt. Levi tuskin kuuli omia ajatuksiaan siinä "melussa", kun oli tekemässä matkaansa johonkin syrjempään, minne menisi odottamaan ryhmänsä tuloa. Kummallista kyllä, hän oli kuitenkin kuullut sen, mitä Erwin oli kuiskannut hänelle luokseen tullessaan, kätensä levätessä hänen olallaan, mikä esti lyhyttä miestä lähtemästä. Levi katsahti ylös huomattavasti pidempään mieheen, kohdaten hänen sinisten silmiensä katseen itsessään, kun toinen toivotti onnea hänelle ja pyysi olemaan varovainen. Normaalia Erwiniltä, Levi totesi itselleen mielensä sopukoissa, ennen kuin kuiskasi miehelle takaisin.
"Koita olla kuolematta." Eroa Levin tyhjän näköisiltä kasvoilta ei huomannut, mutta hän tarkoitti sitä mitä sanoi, vaikkei sitä ilmeellään tuonutkaan Erwinille selväksi. Erwin oli hänelle tärkeä, ainoa ihminen, johon hän luotti koko sydämestään. Kukaan ei voisi sitä paikkaa häneltä. Pelkkä ajatus siitä, että joutuisi näkemään Erwinin kaatuneena ahdisti ja huolestutti Leviä hieman etukäteen. Tummahiuksinen mies työnsi kuitenkin moiset ankeat ajatukset pois syrjään. Hänen olisi turha näin myöhään enää estellä johtajaa lähtemästä, sillä hän oli tehnyt jo päätöksensä, että johtaisi Izvorin sotaa rezikejä vastaan. Ei Levin huoli häntä estäisi tekemästä niin kuin ajatteli olevan oikein ja hänen velvollisuutensa. Joten tummahiuksinen mies luotti hänen sanaansa, eikä tuonut ajatuksiaan esille tällä kertaa.
Kun Erwin lähti omaa ryhmäänsä kasaamaan pääovien suuntaan, Levi teki samoin mutta eri suuntaan. Hän odotti niin kauan paikallaan, kun ryhmänsä kaikki jäsenet olivat ilmoittautuneet hänen luokseen, jolloin hän myös tajusi kuinka vanha oli muutamiin ryhmäläisiinsä verrattuna, joka laski lähes välittömästi hieman enemmän vastuuta johtajalle ryhmän jäsenien elossa pitämisestä. Hän ei tiedä, miten hyvin nuorisoa oli koulutettu Izvorissa, mutta se viimeistään taistelussa kertoisi heidän selviytymismahdollisuuksista. Levi ei ajatellut asiaa sen enempää, mutta kaikkien ryhmäläisten kookoonnuttua yhteen Levin luokse, hän kertoi mikä oli homman nimi. Heidän ryhmänsä tulisi toimia tukijoukkona, eli he liittyvät mukaan taisteluun vasta, kun heitä tarvitaan. Sen tehtyään mahdollisimman nopeasti ja niin, että ryhmäläisten taisteluhenki heräisi, hän pyysi heitä hakemaan suojaliivinsä ja varustautumaan niin hyvin kuin mahdollista. Levin oli tehtävä myös samoin, eikä tässä tapauksessa kuvitellut liikoja pärjäävänsä ilmankin. Rezikit nimittäin olivat arvaavattomia otuksia, kaikilla oli eri voimia, joten Levi ei siis tarkalleen tiedä, mitä hänellä oli vastassa. Hän kuitenkin meni, ja pisti sopivan kokoista suojaliiviä yllensä ja tarkisti, miten oli 3DMGnsä ja miekkojensa laita, jotka roikkuivat hänen vyöllään ennen kuin kutsui ryhmänsä vielä kerran kokoon, tällä kertaa vaan lähteäkseen päämajasta.
"Lähdetään", Levi korotti ääntään hiukan, että ryhmän jäsenet kuulisivat muun puheen seasta ennen kuin lähti saapastelemaan ulos vielä upotellessaan upouusia miekanteriä niille tarkoitetuille paikoille 3DMGssä. Hän löysi itsensä melko pian tyhjältä pakettiautolta, jonka pelkääjänpaikan oli itselleen varannut näin ensimmäisenä paikalle saapuneena Tribus-ryhmän jäsenenä. Mieluummin hän olisi lähtenyt matkaan yksikseen 3DMGn avulla, mutta kaasuvaraston tuhlaaminen oli typerintä, mitä tässä tilanteessa hän voisi tehdä, joten autossa istuminen ei enää niin haitannut Leviä.
Pitkässä jonossa kuljetun matkan jälkeen, Izvor saapui kaupunkiin parkkiin sillan toiselle puolelle, mikä veisi jotkut heistä rezikien. Kun jarrua painettiin ja auto nytkähtäen pysähtyi muiden autojen lomaan, Levi nousi kyydistä ja katseli hieman ympärilleen niin kauan, kun muut olivat päässeet ulos autosta jalkasilleen ja oli saanut Erwiniltä merkin toimia. Ryhmän lyhyt johtaja katsoi Erwiniin takaisin pienesti nyökäten ja katsahti sen jälkeen Tribuksen jäsenien puoleen, kun Hangen ryhmä oli kadonnut kaupunkiin yhden auton voimin.
"Odotetaan täällä ja seurataan, miten Primus-ryhmä etenee. Jos tilanne näyttää huonolta, niin Vision, Tony, Aomine ja minä liitymme mukaan taisteluun--", lyhyt mies strategisoi ääneen ja katsahti merkitsevästi kahteen pidempään mieheen sekä robottiin, jonka kohdalla oli hieman epäröinyt, mitä käskeä hänen tehdä. Mies ei tiennyt vekottimesta paljon mitään muutenkaan. Kun Levi arveli heidän tehtävän tultua kaksikolle selväksi, hän katsahti kolmeen jäljelle jääneisiin noin parikymppisiin nuorukaisiin, jotka olivat (yllätys yllätys) miestä selkeästi pidempiä, että hän joutui korottamaan leukaansa heitä puhutellessaan. "--Bertolt, Kagami ja Himuro. Te odotatte täällä, jos Altrum-ryhmälle tulee jotain ongelmia. Tiedätte mitä tehdä, jos niin käy", hän jatkoi, ja kun oletti nuorison ymmärtäneen yskän, Levi ei sanonut sen enempää mitään ryhmäläisilleen ja katsahti suuntaan, missä tiesi Elyanin tukikohdan olevan ja minne Erwin oli ryhmänsä kanssa matkalla loukkaantunutta houkutinta kantaen. Levilla ei ollut oikeastaan mitään posiitivista ajateltavaa juuri nyt, sillä hän saattoi jo arvella, mitä tästä seuraisi. Ohuet kulmansa painuivat itsestään pienelle kulmalle, odottaessaan mitä seuraavat sekunnit toisivat tullessaan.

Nimi: Konan (Elyan)

08.08.2018 22:22
Konan kuunteli Elyanin ensimmäisen apujohtajan kuulutusta muille liittouman jäsenille yhä paikoillaan seisten. Vaikka yleensä naisen mieli pysyi tyynenä ja ajatukset selvinä, tällä kertaa tilanne tuntui niin epätodelliselle ettei hän oikein tiennyt, mitä tehdä. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Konan joutui Izvoria vastaan, mutta nyt hengen voisi menettää moni hänen läheisensäkin. Siitä ajatuksesta nainen ei pitänyt. L laittoi myös henkensä turhaan likoon. Olihan mies kuitenkin täysin vereltään ihminen eikä ansaitsisi kuolemaa heidän tavoin. Kuten ei kukaan viaton rezikään. Konan ei siltikkään tiennyt, miksi mustahiuksinen varajohtaja teki tämän kaiken heidän vuokseen. Jotkut ihmiset todellakin saivat hänet hämilleen.
"Kiitos Doctor kaikesta, mitä olet hyväksemme tehnyt. Samoin sinulle, Jack", ninja nyökkäsi kunnioittavasti mieskaksikolle heidän poistuessaan L:n tavoin huoneesta. Huonoryhtisen miehen hän tulisi näkemään vielä myöhemminkin, joten nainen ei tuntenut tarvetta hyvästellä tätä vielä.
Hetken aikaa sinihiuksinen naikkonen seisoi paikoillaan tyhjässä huoneessa ennen kuin lähti askeltamaan korkokengät kovaa lattiaa vsten kopisten omaa huonettaan kohti, joka sattui olemaan ensimmäisen apujohtajan huonetta lähempänä. Konanilla ei oikein ollut mitään tärkeää omaisuutta, jota ottaa mukaansa. Huone oli siisti ja hyvin yksinkertainen. Hän ei ollut viitsinyt sisustaa sitä sen enempää ja tuoda mitään ylimääräisiä tavaroita. Työpöytä, sänky ja vaatekaappi olivat riittävät. Maan alla nainen ei voinut edes hoitaa kasveja tai ne kuolisivat auringonvalon puutteeseen. Hiljaa huokaisten Konan otti vaatekaapistaan mustan kaavun hihattoman paitansa päälle ja nosti tietyn kuvan pöydältään. Kuvassa Konan hymyili kahden lapsuudentoverinsa kanssa nuorina. Heidän elämänsä oli aina ollut rankkaa, mutta kun he olivat olleet yhdessä, kolmikko pystyi vielä iloitsemaan. Nyt Konan joutui selviämään ilman heitä ja hän tiesi, että voisi menettää monta muutakin itselleen läheistä sodan jalkoihin. Ilme edelleen vakaana, nainen sulloi valokuvan kaapunsa sisällä olevaan taskuun ja marssi ulos huoneestaan jättäen kaiken muun koskemattomaksi. Näköjään muutkin elyanilaiset olivat pitäneet kiirettä ja kerääntyivät järkyttyneen näköisinä aulaa kohti.

Nimi: Jade Harley (Erakko)

08.08.2018 21:57
Mustahiuksinen tyttö oli onnellinen löydettyään Ration kaltaisen juttukaverin paettuaan sateelta. Vaikka myrsky olikin jo laantunut, he olivat vielä jääneet jutustelemaan niitä sun näitä ja Jade oli tullut uteliaaksi nuoren miehen liittoutumasta. Se vaikutti sopivalle paikalle hänen kaltaisilleen erakoille, joilla ei ollut omaa suojapaikkaa. Crona ei todellakaan ollut sopiva hänelle ja pelkkästään pahaenteisen liittouman ajatteleminenkin sai Jadelle kylmät väreet aikaan. Saattoi johtua syksyn kylmyydestäkin, joka pääsi helposti hänen iholleen pitkähihaisesta mekosta huolimatta. Ehkä hänen pitäisi vaihtaa se johonkin sopivampaan... myöhemmin.
Erakon huomio kiinnittyi sisemmälle metrotunnellin kaiuttimiin, joista rupesi kuulumaan miehen puhetta. Selvästi asia koski vain elyanilaisia, mutta nainen ei voinut pidätellä järkytystään. Aikoiko Izvor oikeasti hyökätä? Juuri, kun Jade rupesi ajattelemaan, miten hyvä liittouma Elyan oli yrittäen pitää rauhan ihmisten ja rezikien välillä. Ehkä Izvor hyökkää syyttä? Ei, ei hän tiennyt. Eikä asia ehkä kuuluisi edes erakolle, mutta siitä huolimatta hän tunsi olevansa vaarassa. Pystyihän Jade teleporttaamaan itsensä kauaksi turvaan, mutta viime kerta oli kuluttanut hänen voimiaan eikä hän haluaisi jättää Ratiota niin pelkurimaisesti.
"Minulla olisi pyyntö...", Jade päästi suustaan ajattelematta ensin kunnolla seuraavia sanojaan. Hermostuksissaan hän laski vihreät huolta täynnä olevat silmänsä vierellään istuvaan koiraansa ja rapsutti tuon korvantaustaa keräten rohkeutta tehdäkseen päätöksensä.
"Vaikka en kuulukkaan Elyaniin, saisinko silti tulla mukaan? Kotini tuhoutui myrskyssä enkä ole osana mitään liittoumaa. Minusta tuntuu, että Izvor tulisi silti perääni", silmälasipäinen neitokainen myönsi siirtäen katseensa nyt Ration ainokaiseen näkyvään sielunpeiliin. Hän oli kieltämättä peloissaan ja suorastaan anoi sinihiuksiselta mieheltä, ettei tuo jättäisi häntä nyt.
"Voisin yrittää olla avuksikin."

Nimi: Juuzou Suzuya (Izvor)

08.08.2018 01:03
Juuzou oli ollut vielä melkein unessa kun Jesse saapui hänen luokseen. Juuzou oli herännyt rannekkeensa sitkeään tärinään hetki aiemmin ja katsellut hieman hämmentyneenä punaisena vilkkuvaa viestiä laitteessaan, unisesti silmiään hieroskellen. Hän kohotti katseensa saapuneeseen työpariinsa ja tukahdutti haukotuksen kuivaten vielä punaiset silmänsä nyrkillään. Hän vastasi ilahtuneesti Jessen hymyyn ja unisuus tuntui varisevan hänen jäsenistään nopeasti kun nuori nousi jalkeille ja heilautti pitkän quinquensa olalleen. "Hei Jesse", hän tervehti lapsekkaalla äänellään. "Nukuin, mutta sitten tämä juttu herätti minut", Juuzou selitti vakavana ja osoitti kapealla ja pitkällä sormellaan rannekettaan. Juuzou ei ehtinyt kamalasti höpisemään kun aula alkoi jo täyttyä väestä ja Izvorin pitkä johtaja saapui eteen puhumaan - Juuzoulle pitkä mies oli melko tuntematon, Erwin kai nimeltään ja hän kuunteli ajatuksiinsa puolihuolimattomasti vajonneena. Juuzou nyppi hajamielisesti kätensä tikkejä seisoessaan itseään huomattavasti pidemmän työparinsa vierellä. Juuzoun huomio keskittyi kuitenkin melko nopeasti Erwinin puheeseen kun hän ymmärsi mistä oli kyse. Juuzoun silmiin nousi lähes innostunut pilke, he pääsisivät sotimaan! Siitä voisi tulla jännittävää. Valkohiuksinen nuorukainen yritti vakavoitua vähän, sillä muisti Jessen ohjeet ennen sotaa. Ruskeahiuksinen mies kysyikin pian muistiko Juuzou mistä oli kyse. Nuorukainen nyökytteli innokkaana. "Joo, jos jompikumpi loukkaantuu mennään heti lääkintätiimin luokse paikattavaksi", hän kertasi toinen sormi huulillaan. Pian hän kuitenkin seurasi Jesseä loppumatkan pienesti hypähdellen Jessen perässä ryhmänjohtajansa Hangen luo, joka selitti heille, mitkä heidän tehtävänsä olivat. Juuzoun mielestä tuleva kuulosti mielenkiintoiselta ja hän oli innoissaan, vaikka yrittikin olla unohtamatta Jessen neuvoja.

Nimi: Doctor (Erakko)

08.08.2018 00:37
Doctor kuunteli vaiti kuinka L ja Konan vielä vaihtoivat sanasen ja sinihiuksinen nainen ehdotti kumarassa istuvalle nuorelle miehelle, että tämä tiedottaisi uhasta muuta Elyanin väkeä. Ajan herralle oli jokseenkin harvinaista pysyä näin pitkään vaiti, yleensä hän oli yhtenään äänessä, mutta nyt hän ei kuitenkaan keksinyt muuta lisättävää. He olivat kertoneet tietonsa ja päätelmänsä Izvorin toimista Konanille ja L:lle, se oli tärkeintä. L:n kuulutusta kuunnellessaan pitkä mies nojasi kädet puuskassa yhteen kantavaan palkkiin ja pohti hiljaa itsekseen. Hän todella toivoi, että merkit olisivat väärät ja sotaa ei tulisi - tai, että rezikit eivät jäisi sodan jalkoihin ja Elyanin väki ehtisi evakuoitua. Hän itse oli nähnyt mihin sota saattoi pahimmillaan johtaa ja ne muistot vainosivat häntä edelleen. Hän oli ollut se, joka oli lopettanut sen kaiken, mutta samalla hän oli se joka oli saanut maksaa hinnan - hinnan eloonjäännistä. Hänen oli täytynyt olla se, joka selviytyi ja sai viettää lopun elämänsä katuen sitä, mitä oli tehnyt. Jos hän jostain oli varma niin taistelemaan hän ei ryhtyisi. Izvorin väkikin oli vain ihmisiä, ei hirviöitä sen enempää kuin rezikitkään.
L:n lopetettua kuulutuksensa Doctor suoristautui ja nyökkäsi päätään lyhyesti hänen suuntaansa, ennen kuin puhui lähinnä Konanille, jonka tunsi hitusen paremmin - olihan kyseinen nainen vieraillut hänen TARDISissaankin. "Luulen, että meidän on nyt aika lähteä. Aion mennä kaupungille katsomaan, mikäli siellä olisi joitakuita, jotka saattaisivat tarvita apuani. Toivottavasti kaikki sujuu täällä hyvin ja ehtisitte pois jaloista ennen mahdollista hyökkäystä. Pärjätkää, ja onnea matkaan", Doctor ojensi vakavana kätensä kätelläkseen apujohtajaa ja toivottaakseen hänelle onnea tulevaan ja nyökkäsi myös L:n suuntaan, joka nyökkäsi takaisin. Sen jälkeen hän vilkaisi Jackin suuntaan, joka oli pysytellyt vaiti suurimman osan ajasta. "Lähdetkö mukaan?" Olettaen nuorelta näyttävän miehen tahtovan tehdä niin Doctor heilautti vielä kättään hyvästiksi ja lähti Jack mitä luultavimmin kannoillaan kulkemaan sinne, minne oli pysäköinyt poliisikoppia muistuttavan avaruusaluksensa. "En pidä tästä", hän sanoi hiljaa kävellessään, otsa kurtussa. Elyanilaisia oli jo alkanut kerääntyä L:n pyytämään paikkaan ja heitä käveli heidän ympärillään huolestuneesti keskenään puhuen. "Toivon todella, ettei tästä tulisi niin pahaa katastrofia kuin pelkään siitä tulevan." Doctor oli jopa harkinnut paluuta ajassa tilanteen muuttamiseksi, mutta pelkäsi, että tämä olisi yksiä niitä ajan kiintopisteitä, joihin hän ei voisi vaikuttaa. Astuessaan TARDISin ovesta sisään avattuaan sen avaimellaan hän piti ovea auki seuralaiselleen, ennen kuin pysähtyi konsolin eteen. Hän käänteli vipuja käynnistäessään TARDISin ja saadessaan sen katoamaan huristen Elyanin päämajasta. "Meidän lienee viisainta suunnata kaupungille?" Hän vilkaisi Jackin puoleen, vaikka hänen sanansa olivatkin suurimmaksi osaksi toteamus. Hän ohjasi TARDISin materialisoitumaan erään kujan nurkkaan, missä se herättäisi suhteellisen vähän huomiota. Siitä heidän olisi hyvä ainakin aluksi lähteä katsomaan tarvisiko joku heidän apuaan, Doctor todella toivoi, että aikaa olisi ennen kuin Izvor aikoisi toteuttaa suunnitelmansa - sillä ruskeahiuksinen mies pahoin pelkäsi, että sota tosiaan oli tulossa.

Nimi: Killian Jones (Sobra)

07.08.2018 23:46
Killian naurahti nähdessään naisen häkeltyneen reaktion ja vastasi Emman hymyyn muuttamalla virneensä vilpittömäksi hymyksi. “Enhän keskeyttänyt mitään tärkeää?” Mies kysyi puhuen edelleen melko hiljaa, jottei herättäisi turhaa huomiota.
Hän tyytyi virnistämään Emman kysymyksen kuultuaan ja kohautti sitten olkiaan. “Tunnethan minut rakas, olen selviytyjä.” Killian vastasi katsellen Emmaa lempeästi. “Tosiasiassa oli aika lähellä että se olisikin vienyt minut mukanaan. Olin matkalla naapuriin, mutta sää ei sitä sallinut, joten päätin tulla varmistamaan että sinä olet kunnossa.” Tummahiuksinen mies selitti hyväntuulisena ennen kuin ilkikurinen pilke syttyi hänen sinisiin silmiinsä. “Olitko sinä huolissasi minusta Swan? Taisin kuulla harhoja.” Killian kiusoitteli pitäen lämpimän sävyn sanoissaan koko ajan.
Hän oli yrittänyt päästä Emman lähelle jo jonkin, mutta vaaleahiuksinen nainen ei luottanut muihin helposti. Killian saattoi kuitenkin ilokseen huomata, ettei Emma enää ollut yhtä hillitty kuin aiemmin. “Sinulla on kaunis hymy. Olisi upeaa nähdä se useammin.” Entinen merirosvo totesi hymynkare huulillaan, mutta silti vakavana.
Hetken kuitenkin keskeytti koko päämajaan kuuluva tiedotus henkilöltä, jota Killian ei tuntenut. Hän rypisti otsaansa ja käänsi hetkeksi katseensa maahan kuunnellessaan apujohtajan tiedotusta. Kuullessaan hyökkäyksestä mies kääntyi takaisin Emman puoleen hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hänen olisi Sobran tiedustelijana ollut hyvä saada tietää tästä aikaisemmin ja hänen tehtävänsä olisi kertoa liittoumalleen mahdollisesta uhasta. Katsellessaan Emmaa Killian ei kuitenkaan halunnut erota naisesta tällaisessa tilanteessa. “Meidän pitäisi varmaan mennä aulaan?” Mies totesi vakavana. Hän ei kuulunut Elyaniin, mutta hankaluuksia hän oli heille Sobran jäsenenä aiheuttanut. Nyt Killian ei kuitenkaan uskonut, että heitä haittaisi hänen läsnäolonsa.

Nimi: Jesse Cardoza (Izvor)

07.08.2018 22:00
Jesse oli lähtenyt ensimmäisen johtaja luota teknikon saavuttua paikalle. Hän tunsi olonsa hieman helpottuneemmaksi kuultuaan Erwinin lupauksen. Jesse ei ollut niin naiivi, että olisi luullut Juuzoun olevan nyt turvassa. Suunnitelmiin tulisi aina muutoksia ja Erwin saattaisi tahtomattaan joutua rikkomaan lupauksensa.
Turvaaja asteli taukohuoneeseen ja jäi lukemaan vanhaa lehteä. Juuzou tuskin olisi lähtenyt päämajasta kertomatta hänelle, joten Jesse ei ollut huolissaan. Lehden lukeminen jäi kuitenkin kesken viestintärannekkeeseen tulleen ilmoituksen takia. Vanhempi turvaaja laski lehden takaisin pöydälle ja siirtyi aulaan löytääkseen työparinsa. Siinä ei kuitenkaan mennyt kauaa, sillä aula oli suhteellisen tyhjä joidenkin lähdettyä kotiin myrskyn jälkeen. Jesse asteli nuoremman miehen luokse ja nyökkäsi tervehdyksen pieni hymy huulillaan. “Saitko nukuttua viime yönä?” Turvaaja kysyi suojatiltaan odottaessaan Erwinin saapuvan paikalle. Juuzou oli nukkunut hänen lähtiessään johtajan puheille, mutta Jesse päätti silti tarkistaa nuorukaiselta itseltään miten tuo oli levännyt.
Erwinin saapumiseen ei mennyt kovin kauaa, ja siihen mennessä koko aula oli täyttynyt ihmisistä. Ensimmäinen johtaja aloitti puheensa viivyttelemättä ja Jesse saattoi tuntea, miten tunnelma aulassa muuttui mitä pidemmälle Erwin pääsi tiedonannossaan.
Jesse kuunteli vakavana suunnitelman ja kääntyi Juuzoun puoleen johtajan saatua puheensa päätökseen. “Juuzou, muistatko mitä puhuimme aikaisemmin haavoittumisesta ja miten toimit siinä tilanteessa?” Turvaaja kysyi ottaen katsekontaktin suojattiinsa. Juuzoun pitäisi muistaa mitä tehdä.
Ruskeahiuksinen mies etsi katseellaan heidän ryhmänjohtajaansa Hangea ja löydettyään naisen ohjasi Juuzoun perässään hänen luokseen. Ilmoitettuaan heidät palvelukseen Jesse kääntyi katselemaan muita ryhmänsä jäseniä vakavana. Hän oli ryhmän vanhin, mutta se ei ollut yllättävää ryhmän koostuessa lähinnä liittouman nuorista jäsenistä. Kokenut turvaaja tunsi piston sydämessään ajatellessaan Erwinin mainitsemia uhrauksia ja toivoi, etteivät nuoret joutuneet kokemaan sitä kohtaloa.

Nimi: Kai Parker (Erakko)

07.08.2018 19:50
Kai katseli auton ikkunasta ulos mietteliäänä ja pyöritteli samalla vasemmassa keskisormessaan olevaa sormusta. Robotin kaappaamiseen tarvittava loitsu oli hyvin vaativa, eikä hän voinut tehdä sitä välittömästi uudestaan. Tummahiuksinen mies oli kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että se oli alunperinkään ollut sopiva loitsu tilanteeseen.
Artemiksen puhuessa uudesta yrityksestä Kai virnisti ja taputti kevyesti pojan olkapäätä. “Sinulla on oikea asenne. Olen kuitenkin utelias. Mitä sinä tarkalleen ottaen haluat saavuttaa tällä kokeella? Tiedämme jo että se toimii.” Vanhempi mies totesi katsoessaan Artemista mietteliäästi. Mitä tuli pojan kysymykseen uudesta yrityksestä, Kai ei välittömästi vastannut. Hän tunsi taian virtaavan sisällään, mutta se hiipuisi aikanaan pois. “Mutta voinemme yrittää uudelleen melko pian. Kerään vain vähän voimiani ensin.” Mies vastasi huolettomasti. “Kumpaakohan konetta me tällä kertaa yritämme murtaa? Renot ovat vanhempaa mallia, joten niiden suojaus saattaa olla heikompi.” Kai jatkoi keskittyen jälleen auton ikkunasta näkyvään katuun. Hän mietti jo tapoja joilla saisi robotin pysymään aloillaan ja mielellään pysymään kaukana heistä. “Tällä kertaa taikamehuni tuskin riittää suojaloitsuihin, joten henkivartijasi saa mahdollisesti oikeita töitä.” Tummahiuksinen mies selitti oltuaan hetken vaiti. Hän ei ollut syntynyt taikuuden kanssa, joten kaikki hänen voimansa olivat oikeastaan varastettuja.
“Izvorin tuntien he varmaan pistävät koko armeijansa peräämme.” Kai vastasi hymähtäen Artemiksen miettiessä seurauksia robotin kiinnijäämiselle. Tosiasiassa hän oli vain harvoin nähnyt Izvorin todella tekevän jotain konkreettista ‘ongelmalleen’. “Mutta varovaisuus voi olla silti hyväksi. Oletko valmis jatkamaan?” Kai lisäsi viekkaan hymyn kohotessa hänen huulilleen.

©2018 Legendat - suntuubi.com