Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipelaaminen tapahtuu täällä.

 

Kellonaika: 12.00 - 14.00

Vuodenaika: Syksy

Lämpötila: 8 °C

Sää: Sää on pilvinen ja tuuli viileä.

 

~Chat~

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: L (Elyan)

17.10.2018 23:49
Kaikki meni nopeasti, hyvin nopeasti pieleen. Kukaan ei ollut kuunnellut L:n vähäisiä käskyjä, neuvoja tilanteen pelastamiseksi ja kaikki oli mennyt pieleen. Tummahiuksinen nuorukainen tuijotti ohikiitävän tovin silmät ammollaan ja hiljaa kuinka Elyanista suurin osa juoksi hänen vastusteluistaan huolimatta ulos karjaisten rynnänneen Threen perään, joka selkeästi oli mennyt suoraan Izvorin ansaan. Konan huusi pian ohjeita ja L toivoi, että kaikessa sekamelskassa edes joku tajuaisi kuunnellakin. Hän itse tunsi pientä epätoivoa. Juuri tämän kaiken hän oli tahtonut välttää, yrittänyt välttää, mutta hänen taitonsa ja hänen älynsä ei ollut riittänyt siihen. Izvor oli sittenkin ollut yhden askeleen edellä. Hän ei ryhdistäytynyt ulkoisesti, ainahan hän seisoi kumarassa, mutta sisällä heräsi uudestään pieni päättäväisyys. Kaikkei ei välttämättä olisi vielä menetetty. Hän kääntyi Watarin puoleen nyökäten vanhan miehen puoleen. "Tehkäämme parhaamme, vanha ystäväni." Watari kumarsi lyhyesti ja L kääntyi takaisin suuaukkoa kohden. Hän oli liittynyt Elyaniin, koska oli katsonut rezikien auttamisen oikeaksi ja oli katsonut kyvyilleen olevan käyttöä siellä, haastetta. Nyt näytti siltä, että se voisi ehkä koitua hänen lopukseenkin. Mutta hän oli jo pitkään varautunut, että niin voisi käydä. L lähti askeltamaan kumarassa muiden perään ja ulos metrotunnelin sisäänkäynniltä harmaan taivaan alle. Kohta alkaisi sataa, L pani merkille lähes hajamielisesti. Hän näytti todella haavoittuvaiselta näin, nuorelta ja kokemattomalta. Se voisi ehkä olla hänen etunsakin. Paljasjaloin, valkeassa paidassa ja löyssissä farkuissa hontelo ja huonoryhtinen pörröpää taittoi tiensä lähes huomaamattomasti puikkelehtien taistelijoiden välistä. Harva uskoisi, ellei tietäisi hänen olevan Elyanin varajohtaja, ja L oli pitänyt hyvän huolen, ettei kukaan, joka ei ollut viime tunteihin ollut ollut päämajassa tiennyt siitä. Kaiken melskeen keskellä L kohotti pistoolinsa, hänellä ei ollut montaa luotia, mutta tarkat laukaukset osuivat maaleihinsa, kaataen jokaisella kerralla yhden Izvorin sotilaista. Hän osui heitä suoraan päähän; takaraivoon ja otsaan. L tiesi, että niin vähillä aseilla kuin mitä hänellä oli, hänestä ei olisi paljoa avuksi - ellei hän käyttäisi älliään. Ja sen hän päätti tehdä. Nuorukaisen tummien pyöreiden silmien katse kiinnittyi pitkään hahmoon taistelijoiden keskellä aivan eturintamassa. Erwin Smith. Ensimmäinen askel voittoon oli leikata hirviöltä pää, vaikka uusi pää saattaisikin ottaa sen paikan. Määrätietoisesti ja ilmeettömästi L lähti kiertämään taistelijoita. Juuri ennen kuin hän oli Erwinin takana hän nappasi puukon käteensä ja hyppäsi. L oli treenannut itsepuollustusta ja hyppy kantoi hänet nopeasti ja korkealle Izvorin pääjohtajan taakse. Ennen kuin Erwin ehtisi huomata mitään L viiltäisi hänen kaulansa. Eteenpäin syöksähtäen L valmistautui tekemään juuri niin.

Nimi: Erwin Smith (Izvor)

17.10.2018 23:14
Erwin juoksi eteenpäin terät ylöspäin nostettuina ja karjaisten. Suurikokoinen leijonamainen mies hyökkäsi hänen edellään ulos tunnelista ja suoraan edellä kulkevan massiivisesti varustautuneen Reinhardtin kimppuun. Hirviömäisen otuksen perässä seurasi sekalainen lauma muita elyanialaisia. Leijonaa muistuttavan hahmon perässä Erwiniä kohden juoksi mies, joka vaikutti pitävän tanassa vain yhtä miekkaa, joka jotenkin vaikutti olevan osa hänen kättään. Hän ei kaatunut ammutuista luodeista ja Erwin kävi päättäväisesti hänen kimppuunsa. Terät kohtasivat kalahtaen ja Erwin irvisti heidän käydessään lyhyen kamppailun miekoin. Siitä oli aikaa kun Erwin oli viimeksi taistellut kunnolla ketään vastaan, mutta hän oli pitänyt huolen, että oli harjoitellut säännöllisesti. Iskiessään heidän miekkansa yhteen lyhemmän miehen kanssa ja painaessaan alas päin, heidän katseensa kohtasivat ja Erwin näki, kuinka harjoittelusta oli ollut hyötyä. Erwinin liikkuessa hänen vastustajansa oli koko ajan muutaman askeleen jäljessä ja Erwinin ei tarvinnut astua kuin kaksi sivuaskelta ja viiltää miekallaan miehen kyljen ohitse, kun rezik jo kaatui parkaisten. Hän kääntyi kylmästi ja hädin tuskin katsomatta viilsi polvilleen lysähtänyttä miestä niskaan. Asvaltin halkeamiin juoksi veripisaroita.
Erwin jatkoi matkaansa ja puolittain hölkäten väisti muutamaa ohitseen ryntäävää izvorilaista ja elyanialaista, jotka kävivät toistensa kimppuihin. Erwinin ei tarvinnut edetä pitkälle kun hänen eteensä jo ilmestyi uusi vastus. Ennen kuin hän ehti kuitenkaan vastatusten toisen miespuolisen elyanialaisen kanssa jostain singahti kuuro teräviä shurikkenejä. Erwin ehti hädin tuskin väistää ja yksi teristä viilsi ohuen haavan hänen poskelleen. Erwin katsoi silmiään siristäen suuntaan, josta vaaralliset aseet olivat tulleet. Hän näki siellä Konanin, Elyanin varajohtajan, josta Natasha oli antanut heille arvokasta tietoa. Osa naisen ihosta näytti totta tosiaan muuttuvan teräväksi paperiksi. Erwin ei ehtinyt uhrata enempää ajatusta naiselle, sillä heidän väliinsä tuli lisää taistelijoita ja samalla tapahtui muutakin, joka vei vaaleahiuksisen miehen huomion. Starkin hänelle rakentama suojaliivi oli alkanut äkisti kipinöidä ja kuumentua. Erwin puri huultaan, eikä voinut riistää kapinetta yltään sillä joutui puolustautumaan sapelia heiluttelevaa rezikiä vastaan. "Stark", hän sihahti yhteen puristettujen hampaiden lomasta rannekkeeseensa. "Korjaa ongelma", hän käski lyhyesti, sillä enemmälle ei ollut aikaa ja hän uskoi miehen huomanneen, että joku elyanialainen luultavasti, oli onnistunut tekemään jotain liiveille.
Erwin luotti miehen osaavan hoitaa asian ja kiinnitti siksi huomionsa takaisin taisteluun. Hän sai lopulta miekkansa terän uppoamaan rezikin vatsaan ja oli keskittynyt painamaan hänet maahan edessään, eikä siksi huomannut hiljaista hahmoa, joka lähestyi häntä takaapäin.

Nimi: Brigitte Lindholm (Izvor)

15.10.2018 23:03
Naisen sydäntä puristi Reinhardtin huolettomuus. Hän ei tiennyt helpottivatko vanhemman miehen sanat hänen huoltaan vai lisäsivätkö surun määrää. Sentään haarniskoihin pukeutunut herra oli vailla katumusta ja lähdössä ylpeänä kamppailuun. Hän ei kuitenkaan osannut iloita kunnolla kummisetänsä sanoista huolestuneisuutensa takia, vaikka Reinhardt luultavasti yrittikin piristää häntä parhaansa mukaan.
"Kiitos Reinhardt", izvorilainen pakotti kasvoilleen hempeän, mutta väkinäisen hymyn ja nyökkäsi miehelle kiitokseksi tuon luvattua pysyvänsä poissa ongelmista.
"Jos jotain tapahtuu, muista käyttää rannekettasi. Tulen samantien luoksesi", nainen muistutti toveriaan nyt napakammalla äänellä, silmät vakavana kuin todistaen pitävänsä sanansa. Vaikka sodassa kaikkien henget olivatkin tärkeitä, Brigittelle tietenkin vaikeinta olisi luopua Reinhardtista ja tästä syystä miehen henki oli hänen omaansakkin tärkeämpi. Hän ei haluaisi tuottaa kummisedälleen pettymystä.
Reinhardtin jättäessä hyvästinsä, naisesta tuntui jo paljon itsevarmemmalle, vaikka huoli edelleen painoi mieltä. Hän oli saanut enemmän rohkeutta tavattuaan pelottoman toverinsa ja päätti pysyä leuka pystyssä näyttääkseen miehelle, ettei hänestäkään tarvitsisi huolehtia turhaan.
"Hyvästi, Reinhardt. Me tapaamme vielä", nämä sanat sanottuaan Brigitte jäi katsomaan ruskeilla silmillään vielä hetkeksi suurikokoista vanhusta tuon kiirehtiessä oman ryhmänsä perään. Bones sen sijaan kuulosti tarvitsevansa nyt Brigitteä ja nimensä kuultuaan nainen kääntyi kannoiltaan nähdäkseen ryhmänsä johtajan odottavan kauempana.
"Kutsuitte", nainen totesi hieman kysyvästi saapuessaan tummahiuksisen tutkijan luokse raskas haarniska kolahdellen rentojen hölkkäaskelien mukana. Hän kuunteli vakavana, moukari leväten haarniskoidulla olallaan, Brennanin ohjeistusta.
"Lähden pikimiten. Voitte luottaa minuun!",Brigitte huudahti ehkä jopa liiankin tohkeissaan ja kunnioittavasti nyökäten ryhmänsä johtajalle kääntyi lähteäkseen. Hän olikin toivonut pääsevänsä eturintamaan Reinhardtin rinnalle ja nyt nuoren naisen toive toteutuikin. Brigitte kiirehti juosten etujoukkojen perään välittämättä siitä faktasta, että hänen pitäisi säästellä energiaansa taistelua varten. Raskaan haarniskan kanssa matka olikin yhtä tuskaa ja perille päästyään tappelun keskelle, hän oli kieltämättä hengästynyt. Se ei kuitenkaan estänyt häntä nostamatta kilpeään izvorilaisten suojaksi ilmassa leijuvilta heittotähdiltä, joista osa paiskautui hänen kilpeään vasten jättämättä naarmuakaan. Hän toivoi pelastaneensa edes joitain liittolaisiaan hässäkässä kapealla kilvellään ja olkansa yli vilkaistuaan ei ainakaan nähnyt kenenkään kuolleen. Onneksi nainen oli kerennyt ajoissa paikalle.
Brigitte oli vielä suhteellisen kaukana joukon etupäästä, missä luultavasti suurinosa rezikeistä sijaitsivat, kuten myös izvorilaisia suojeleva Reinhardt, mitä nainen etsikin. Hän kuitenkin huomasi ruskeilla silmillään jonkun Izvoriin kuulumattoman hahmon, joka seisoi heistä sivummalla ja teknikko luultavasti olisikin mennyt naisen perään, jos joukon keskellä ei olisi ruvennut tapahtumaan. Hän ei nähnyt kunnolla ihmisten takaa, mitä oli meneillään, mutta selvästi kyseessä oli taikaa omaava rezik, joka ampui punaisia valoja ympärilleen. Brigitte oli hieman hätääntynyt tajutessaan rezikien olevan kaikkialla heidän ympärillään eikä hän mahdollisesti kerkeäisi kaikkialle kilpensä kanssa. Tämä uusi ilmestys oli kuitenkin kauempana monien muiden takana joten nainen päätti vilkaista vielä kerran sivulle, missä oli aiemmin nähnyt toisenkin epätavallisen ilmestyksen. Vieras nainen oli selvästi rezik ja Brigitte pääsi omilla silmillään todistamaan, miten sinihiuksinen rupesi muodostamaan ihostaan... paperisen keihään? Kaikkea hän oli päässyt näkemään elämänsä aikana, mutta tämän rezikin taidot olivat täysin uutta hänellekkin.
Haarniskaan pukeutunut nuorukainen otti pari jämerää askelta erään toverinsa eteen nostaen kilpensä juuri oikeaan aikaan, jotta sinihiuksisen naisen keihäs ei osuisi izvorilaiseen sotilaaseen. Vaikka teräase oli selväst paperista tehty, se vaikutti olevan sitäkin vahvempaa tekoa eikä mennyt rikkikään iskeytyessään kovaa Brigitten kilpeen. Ilmeetön nainen perääntyi siristäen keltaisia silmiään iskun epäonnistuessa, mutta vaikutti olevansa valmis hyökkäämään uudestaankin. Ruskeatukkainen teknikko tajusi myös, miksi nainen rupesi vaikuttamaan yhä enemmän tutummalle. Siniset hiukset ja paperivoimat... Tuo oli selvästi Elyanin johdossa oleva Konan. Häntä vastaan olisi varmasti haastavaa taistella, mutta Brigitte ei perääntyisi. Vaikka vihollinen olisi ylivoimainen, hänen olisi pistettävä parastaan suojellakseen tovereitaan.
"Mene auttamaan muita, minä hoidan tämän", päättäväinen nuori nainen sanoi takanaan olevalle izvorilaiselle, jota oli juuri suojellutkin keihäältä ja toinen lähti kiittäen pois paikalta.
Konan ei jäänyt kauaa toimettomaksi ja kiersi Brigitten sivulle nostaen keihäänsä tähdätäkseen naisen suojaamatonta päätä. Izvorilaisella kuitenkin sattui olemaan nopeat refleksit ja hän kerkesi nostamaan kilpensä kaksikon väliin, samalla puskien eteenpäin saaden rezikin kaatumaan taaksepäin iskun voimasta.

Nimi: Opal Koboi (Crona)

10.09.2018 21:37
Opal voisi hyvinkin sanoa omalta kohdaltaan, että päivä oli alkanut mainiosti. Hän oli tokikin pysytellyt enimmäkseen sisällä myrskyn aikana, sillä ei tahtonut kuluttaa suuremmoisia voimiaan jonkin ikävän myräkän ulottumattomissa pitämiseen. Sitä paitsi, Cronan päämajassa hänellä oli riittävän monta alaista, jotka huolehtivat kiittävän mukavista olosuhteista. Tokikaan (Opalin ikuiseksi harmiksi) hän ei ollut ensimmäisenä johtajana. Mutta kukaties tämä ongelma muuttuisi vielä. Nyt oli sitä paitsi menossa jotain vallan kiinnostavaa. Opal oli lähtenyt asemiin heti kun oli yhdeltä tiedustelijalta, Jack Skellington luultavasti nimeltään (joskaan mitättömän tiedustelijan nimi ei missään nimessä ollut relevantti tässä tilanteessa), oli kertonut Izvorin sota-aikeissa.
Opal sipaisi suoriksi kammatut pitkät mustat hiuksensa korvansa taakse ja hymyili paholaismaista hymyä, joka näytti jokseenkin pelottavalta hänen pienillä kasvoillaan. Hän seisoi erään puun oksalla, joka ihme kyllä oli säästynyt niin myrskyltä kuin muiltakin aluetta kohdanneilta katastroofeilta, siinä se seisoi lähellä Elyanin päämajaa sen kummemmin sodista välittämättä. Mutta tonttunaista sota kiinnosti kovasti. "Oi voi, kaikki ovat niin kovin keskittyneitä tappamaan toisiaan", Opal totesi huvittuneeseen sävyyn itsekseen ja hieroi suippoja korvannipukoitaan saadakseen vahvistetun taikuuden heräämään. Tänään Opal näyttäisi millaista olisi taistella häntä vastaan ja tänään hän opettaisi kuka olisi oikeutettu maailman keisarinna. Opal käynnisti keijujen nanoteknologiaa hyödyntävät Koboi Doubledex-siipensä, jotka olivat totta kai hänen itsensä suunnittelemat. Tällaista tekniikkaa saviväellä ei ollut hallussaan eikä olisi vielä pitkään aikaan. Hän laittoi ensin kilven päälle taikuuden avulla. Sen vuoksi hänen kehonsa värähteli niin nopeasti, että oli paljaalle silmälle käytännössä näkymätön. Virnistäen pahankurisesti Cronan johtaja kohosi siivilleen muiden huomaamatta ja varovaisin komennoin korkeutta säätelemällä kohosi muiden näkymättömissä taistelun keskelle. Siellä tonttunainen viimein laskeutui alas taistelun keskelle ja samalla kun hänen pienet jalkansa koskettivat maata hän luopui kilvestään ja alkoi ampua sormistaan punaisia energiapurkauksia. Hän ei kyennyt ylläpitämään kilpeä yllä lähettäessään taikuuden purkauksia muiden niskaan (missä heidän aivosolunsa parhaimmassa tapauksessa käristyisivät). Opal pyörähteli ympäri ja nauroi, punaista taikuutta kieppui hänen ympärillään ja iski salamina ja palloina sekä izvorilaisia että elyanialaisia kohden. Opal nauroi ihastuneena ja pyöriessään muistutti paholaismaista balleriinaa. Mitä useampaan osuisi, sen paremmin. Nämä mitättömät ihmiset ja rezikit eivät ansainneet elää.

Nimi: Natasha Romanoff (Izvor)

26.08.2018 01:49
Natasha oli parahiksi ehtinyt päämajalle uudestaan tiedonannon alettua. Hän vietti sen takanurkassa kuuntelemalla hiljaa ja huomaamattomana. Hän oli valmistautunut heti kokouskutsun saatuaan ja pukenut ylleen taisteluun sopivemman varustuksen, olihan punahiuksinen vakooja tiennyt jo etukäteen hieman mitä tiedoannon sisällöltä saattoi odottaa. Suunnitelma kuitenkin nojasi paljolti salamurhaajan keräämiin tietoihin.
Natasha piti kätensä puuskassa ja antoi silmiensä pyyhkiä tarkkaavaisesti aulan ja siellä olevien ihmisten ylitse Erwinin puhuessa. Pääjohtajan puheessa ei juurikaan tullut yllätyksiä, ei mitään sellaista, mihin Natasha ei olisi osannut varautua.
Natashan katse käväisi Tonyn suunnassa ja hän hymähti itsekseen. Parilla liikkeellä hän naputteli rannekkeellaan Tonylle pienen viestin - pitihän vakoojankin kyetä viestimään liittoumalleen mahdollisimman hyvin. 'Onnea, Stark' - kuului viesti lyhykäisyydessään. Hän kuulosti tarkoituksella tylyltä, Tony osaisi olettaa, että mikäli näkisi hänen kasvonsa niitä korostaisi pieni vino hymy, kuten aina kun Natasha kiusoitteli Tonya, olihan teknikko kuitenkin hänen ystävänsä.
Hänen ei juurikaan tarvinnut liikkua kuunnellakseen Hangen ryhmälleen antamansa infon (jonka Natasha jo melkein tiesi).
Muiden valmistautuessa Natashalla oli jo yllään taisteluun sopiva joustava kokovartalopukunsa ja mukaansa hän oli ottanut Black Widow- nimeä kantavan varustesetin. Nyt hän tahtoi olla valmiimpi myös suoraan lähitaisteluun ja oli varustanut itsensä myös käsiaseella, lyömasauvojen lisäksi myös kahdella pienemmällä tikarilla, sekä vielä yhdellä nilkkaan kiinnitetyllä pienemmällä veitsellä - parempi olla varautunut. Hän puki suojaavan liivin vielä ylleen, luottaen, ettei Tonyn suunnittelema keksintö hidastaisi häntä ja lähti sitten Hangen suuntaan kun Altrumin ryhmänjohtaja heilutteli heidän suuntaansa.
Kun izvorilaiset hitaasti valuivat ulos päämajasta he nousivat kaikki pakettiautojen kyytiin, Natasha nousi sen pakettiauton tavaratilaan, jonka ohjaamoon Hange kipusi. Siellä oli myös muita hänen ryhmäläisiään, Jesse Cardoza ja Juuzou Suzuya, joista jälkimmäinen oli vähintäänkin kummallinen. Natasha oli tokikin pitänyt huolen, että oli selvittänyt liittoumalaistensa nimet. Auton lähtiessä liikkelle meno oli siihen asti ihan tasaista, kunnes he erkanivat muusta autosaattueesta. Punahiuksinen nainen saattoi kuulla väliseinän läpi kuinka Hange vaihtoi paikkaa kuskin kanssa ja hän aavisteli pahaa.
Äkkiarvaamatta, vaikka hän oli yrittänyt varautua parhaansa mukaan auton nytkähti liikkelle ja Natasha joutui pudottautumaan kyykkyyn ja tukemaan itseään käsillään seinästä ja lattiasta säilyttääkseen tasapainonsa. Kaikki eivät olleet yhtä nopeita reflekseissään ja useimmat lensivät nurin tai vähintäänkin törmäilivät Hangen kaahatessa käännöksestä toiseen. Juuzou hihkui intoa täynnä ja kädet ilmaan kohotettuina.
Lopulta vauhdikas autokyyti loppui ja Natasha pujahti ulos pakettiautosta kostealle ja myrskyn kuljettaman roinan täplittämälle kadulle. Hän asettautui kuuntelmaan Hangen viimeiset ohjeet vakava ilme kasvoillaan. Hän oli ajatellut lähteä matkaan yksin, koska toimi niin parhaiten. Kuitenkin ruskeahiuksinen ryhmänjohtaja pyysi hänet mukaansa, eikä Natashalla ollut mitään sitä vastaankaan, joten hän nyökkäsi. "Sopii." Hän tekisi muutenkin kuten käsketään - ainakin tässä tapauksessa.
Natasha lähti sen kummempia aikailematta oikeaan suuntaan kadulla, hän vilkaisi taakseen ja kohotti toista kulmaansa. "Aloitetaanko tästä?" Kyseessä oli joukko erilaisia asuinrakennuksia, joista osa oli jopa melko ehjiä myrskyn jäljiltä, osa oli vaurioitunut ja osittain romahtaneitakin löytyi. Pidemmittä puheitta Natasha lähti harppomaan etuovea kohden, jotta he voisivat mennä sisälle. Nyt oli turha jäädä kainostelemaan kun viimeisetkin rezikit oli syytä hoitaa pois jaloista.

Nimi: Jean Kirstein (Izvor)

25.08.2018 02:46
Odotellessaan sodan aloittavaa käskyä Jean katseli ympärilleen levittyvän vanhan kaupunginosan raunioita, joita kasvillisuus oli vuosien saatossa alkanut valloittaa. Asfaltin halkeamista tunki esiin ruohoa ja jopa pieniä puita. Nuori turvaaja ei ollut edes ylittänyt siltaa aikaisemmin, joten paikka oli hänelle täysin vieras. Tarkkaillessaan ympäristöään hän pisti samalla merkille korkeat kohdat, joita voisi tarvittaessa käyttää hyödykseen taistelun aikana. Kun Erwin lähti kulkemaan rezikien liittouman päämajaa kohti renon perässä, Jean seurasi sormet tiukasti miekankahvoja puristaen.
Johtajan puhutellessa Elyanin päämajassa oleilevia rezikejä, ruskeahiuksinen mies tarkkaili edessään avautuvaa kulkureittiä maan alle valppaana. Hänen olisi melkein tehnyt mieli irvistää myötätunnosta heidän syöttinään käyttämän rezikin iskeytyessä karusti maahan. Mies näytti lähes kuolleelta. Jeanin ilme pysyi kuitenkin määrätietoisena ja hän käänsi huomionsa takaisin päämajan sisäänkäynnille. Rezikit olivat tappaneet siviilejä, eikä heitä saisi päästää kuin koiraa veräjästä.
Turvaaja saattoi lähes kuulla sydämensä sykkeen hiljaisuuden laskeutuessa aukealle Erwinin vaiettua. Onnistuisiko heidän suunnitelmansa pysyä poissa päämajasta? Jean sai vastauksen sanattomaan kysymykseensä miltei heti, kun päämajasta syöksyi ulos suurikokoinen mies, joka ei ensisilmäyksellä näyttänyt ihmiseltä. Vaistomaisesti nuori mies veti miekkansa esille ja vaihtoi asentoaan valmistautuessaan useamman elyanilaisen hyökkäykseen petomaisen miehen kohdatessa Reinhardtin.
Ennen kuin kukaan pääsi nuoreen turvaajaan käsiksi, hän kuuli rezikien päämajasta, kuinka joku huudahti, ettei heidän tarvitsisi taistella. Loppu jäi kuitenkin aseen laukauksen alle, eikä Jean ehtinyt kuulla loppua vaikka olisi halunnut. Hän käännähti vasempaan ensimmäisen vihollisen käydessä hyökkäykseen. Turvaajan vastassa oli nuorehko sinihiuksinen mies, jonka toista silmää peitti musta silmälappu. Hän kuitenkin yllättyi hieman nähdessään metalliset hansikkaat jotka miehellä oli käsissään. Jean ei ehtinyt pohtia asiaa enempää ennen kuin mies oli jo tekemässä ensimmäistä liikettään. Elyanilainen kutsui heitä hirviöiksi? Nuori turvaaja irvisti ärsyyntyneenä ja väisti miehen nyrkin ohjaamalla tuon käden miekankärjillään poispäin kyljestään ja hypähtämällä sivuun juuri ajoissa. “Me olemme hirviöitä?” Jean pilkkasi purevaan sävyyn katsahtaessaan miehen kasvoja aavistuksen epäuskoisena. Nyt ei kuitenkaan ollut oikea hetki jäädä neuvottelemaan siitä, kuka tilanteessa oli hirviö. Nuori turvaaja huomasi silmäkulmastaan liikettä sivullaan, kun sinihiuksinen nainen ilmaantui sinne kuin tyhjästä. Jeanin silmät suurenivat, kun hän tajusi mitä ilmassa leijailevat kappaleet olivat hetkeä ennen kuin nainen nähtävästi ohjasi ne Izvorin sotilaita kohti. Ruskeahiuksinen mies ehti suojata osan kasvoistaan ajoissa ennen kuin heittotähdet osuivat kohteeseensa. Hän ei ollut aivan hyökkäyksen keskipisteessä, joten selvisi suhteessa vähillä vaurioilla. Jean tunsi veren valuvan poskeaan alas ohimolleen tulleesta pinnallisesta haavasta ja pyyhkäisi hihallaan kasvojaan. Suojaliivi oli suojannut hänen kehoaan, ja vaikka hänen kätensä olivatkin olleet paljaina, ei niihinkään tullut muuta kuin merkityksettömän kokoisia pinnallisia haavoja.
Jean käänsi huomionsa nopeasti takaisin vastustajaansa pohtiessaan parasta tapaa päihittää hieman pidempi mies. Suojaliivin ansiosta hän pystyisi todennäköisesti ottamaan ainakin muutaman iskun vastaan ilman vahinkoa, mutta hänen kannattaisi kuitenkin vältellä elyanilaisen metallihansikkaita kaikin keinoin. Turvaaja syöksähti eteenpäin miekkoineen tarkoituksenaan saada mies mahdollisesti toimintakyvyttömäksi. Jean tähtäsi siis vastustajansa jalkoihin ja huolimatta siitä osuiko, hän hypähti kauemmas välttääkseen mahdollisen vastaiskun.
Yllättäen hänen suojaliivinsä särähti pahaenteisesti ja matalajännitteinen sähkövirta kulki hänen kehonsa läpi. Jean katsahti liiviään ymmällään, mutta yritti sitten palauttaa huomionsa vastustajaansa. Hän oli miltei menettänyt otteensa miekoista tahtomattaan, eikä se saisi toistua. Odottaessaan elyanilaisen seuraavaa liikettä nuori mies tunsi liivin kuumenevan nopeasti lähes polttavan kuumaksi, eikä hän voinut enää olla jättämättä sitä huomiotta. Pikaisesti hän löysäsi liivin kiristysremmit yrittäen samalla pitää vastustajaansa silmällä. Saatuaan remmit tarpeeksi väljäksi Jean heitti liivin päänsä yli ja pääsi näin eroon sen kuumuudesta. Samalla hän myös menetti ainoan suojuksensa. Jos rezik päätti hyökätä Jeanin kamppaillessaan liivin kanssa, hänelle tuskin jäisi aikaa väistää kunnolla.

Nimi: Juuzou Suzuya (Izvor)

24.08.2018 01:13
Juuzou oli odotellut aulassa työparinsa ja ohjaajansa Jessen vierellä quinque olallaan kuunnellen vain hajamielisenä Erwinin tiedonannon kunnes oli ollut aika mennä ryhmänjohtaja Hangen luokse. Silmälasipäisen naisen lähes innostuneelta kuulostanut huudahdus oli kirvottanut leveän hymyn Juuzousta myöskin ja hän jäi kuuntelemaan kädet ristittyinä selän takana ja kantapäillään keinahdellen.
Kun tuli aika varustautua Juuzou yritti toimia hyvin ja noudattaa Jessen ohjeita, niinpä hän haki itselleen suojaliivin, jonka puki ensin kahdesti väärin päin kun ei kiinnittänyt huomiota siihen mitä teki. "Hups", hän totesi itsekseen ja päätti keskittyä siihen mitä teki, saaden lopulta suojan oikein päin. Sen jälkeen hän taitteli quinquensa pieneen salkkuun mihin näytti ulkopuolisen silmin mahdottomalta saada sitä tungettua, salkku olikin melkoinen suunnittelun ihme quinquen osalta. Sen tehtyään Juuzou jäi hajamielisesti hyräillen odottelemaan, että muut olisivat valmiita ja nyppi tikkejä käsivarressaan. Lopulta hän hypähti muiden perässä ulos autoille päin salkku kädessään ja hyvässä taisteluvarustuksessaan, jossa ei ollut muuten muutoksia hänen normaaliin asuunsa kuin uusi suojaliivi. Hänellä oli jalassaan punaiset tohvelinsa, sillä oli löytänyt itselleen uudet lokerostaan ja muutenkin kauluspaita käärittyine hihoineen ja housut sekä henkselit ajoivat asian hyvin.
Primus-ryhmä nousi autoihin ensimmäisenä Altrum seurasi Hangen johdolla. Juuzou hypähti melko lailla ensimmäisten joukossa sisälle pakettiautoon, Jessen edelle loikaten. Hän väläytti suuret punertavat silmät ammollaan Jessen suuntaan hymyn ennen kuin istuutui lopulta jalat suorana edessään lattialla ja käsivarret niiden väliin jäävään tilaan lattiaa vasten aseteltuina. "Eli menemme taloihin etsimään rezikejä? Kivaa", Juuzou totesi sitten hilpeään sävyyn ja vilkaisi jälleen ruskeahiuksisen miehen suuntaan. Kuitenkin valkohiuksinen nuorukainen höristi korviaan kun kuuli ohjaamosta jotain ääntä. "Huh?" Hän mumisi, mutta vaikutti siltä, että Hange oli tahtonut kuskiksi, sillä pian kyyti muuttui melkoisesti. Auton rattaat ulvoivat kun Hange kaahasi varmasti myrskyn jäljiltä roskaisten katujen lävitse niin, että kaikki tavaratilassa olijat heiluivat mutkissa puolelta toiselle. Juuzou nosti kätensä levälleen ilmaan hihkaisten innoissaan. "Wheeeeee!"
Hän vaikuttikin olevan ainoita mielissään kyydistä, kun auton renkaat viimein vierivät pysähdyksiin ja he saivat luvan nousta ulos. Nuorukainen loikkasi pakettiauton tavaratilasta lapsekkaan innostunut ilme kasvoillaan ulos ja jäi odottelemaan muita. Hän näytti kuuntelevan tehtävänantoa taas kerran vain puolella korvalla, mutta oli kuitenkin heti valmiina kun heille annettiin lähtölupa. Juuzou hypähti tottuneesti Jessen vierelle, tietäen heidän työskentelevän yhdessä. "Mihin suuntaan mennään?" Hän kysyi ja vetäisi hetimiten quinquen ulos kotelostaan, mistä se taittui täyteen mittaansa hänen hartialleen. Heti kun Juuzou saisi Jesseltä suunnan lähtisi hän loikkimaan rivakkaa tahtia kyseiseen suuntaan ja lähtisi jo innokkaana taloja kohden. Varmaan he tutkisivat taloja yhteiseltä alueelta erikseen, anakin jos Jesse niin määräisi.

Nimi: Noiz (Elyan)

22.08.2018 03:13
Naamaansa koruilla lävistänyt Noiz oleskeli päämajan lepotiloissa silloin, kun kuulutus kajahti lähestulkoon jokaisesta nurkasta, mitä maanalaisessa rakennelmassa oli. Jopa näyttöön katseensa lukittautunut nuorukainen ei voinut olla kuulematta sitä, vaikka näyttikin siltä, että hänen keskisttymisensä oli aivan muualla kuin itse asiassa, mitä kailotettiin kaiuttimien kautta. Izvor oli näköjään tekemässä jonkin sortin hyökkäystä. Uutinen ei ulkoisesti hievauttanutkaan Noizin kaltaista nuorta miestä, mutta sisäisesti häntä ahdisti hiukan, joka oli ollut pitkään vieras tunne hänelle. Hän kuitenkin tunnisti tunteen, kun se hänen sisäänsä hiipi. Noiz katsahti taakseen oven käydessä, kun muutama muu lepotilassa oleskellut liittoutumatoveri pakeni paikalta aulaan, minne heitä oli pyydetty kokoontumaan, kun jokainen oli saanut kerättyä tarpeeksi resursseja mukaansa pakenemista varten. Normaalia Elyanilta, paeta kun oli taisteltava, mutta Noizkin niin tekisi ainakin tekisi. Pääsisi ainakin helpommalla vahingoitta, vaikka taistelemisesta hän nauttiikin. Hän ei kuitenkaan mennyt luulemaan liikoja evakoitumisen onnistumisen suhteen. Izvor saattaisi ilmestyä paikalle koska tahansa ja miten tahansa. Ja heillä oli varmasti myös renonsa ja muut kävelevät rezikin lyömäkoneet mukanansa. Sepä olisi vasta outoa, jos he eivät toisi niitä mukaansa.
Noiz nousi kankeasti jalkasilleen, kuin ei olisi mihinkään kiire, kun oli sammuttanut hologrammisen tietokoneen rannekkeestaan toistaiseksi. Sille saattaisi olla käyttöä, jos tilanne eskaloituisi, mitä Noiz jo enteili etukäteen. Ja kuten muutkin tunnolliset elyanalaiset, Noiz löysi itsensä pian alempaa aulasta monien muiden "tovereidensa" seasta. Hän oli hieman erillään muusta huolestuneesta väestä, seuraten vihreillä silmillään tilanteen kulkua kätensä puuskassa läheisimpään seinään nojaten. Apujohtajatkin olivat saapuneet paikalle, itse asiassa yksi heistä oli se, joka oli heidät tänne passittanutkin alunperin. Noiz ei kuitenkaan kiinnittänyt sen enempää huomiota pörröpäähän, joka vaikutti kärsivän unettomuudesta silmäpusseista päätellen, sillä hän lähti paikalta melko pian Noizin aulaan saavuttua. Paljoa muuta nuorukainen ei kyennyt niin lyhyessä ajassa tekemään tai ajattelemaan, kun päämajaan katon rajaan viritetyistä kaiuttimista kajahti Noizille tutuhkon kuuloinen ääni. Noizin ilme muuttui hiukan hölmistyneeksi hetkeksi aikaa tajuttuaan sen olevan Erwin Smith, joka puhui Elyanin päämajan ulkoa, josta infosi rezikeille tunteettoman kylmällä äänensävyllää. Noizin nyrkit puristuivat kasaan suoristautuessaan takaisin seisomaan. Miten he olivat saaneet kaiuttimet omaan käyttöönsä? Ja Noiz kun luuli, etteikö se olisi mahdollista, varsinkaan Izvorilta. Heillä oli myös yksi heistä syöttinään, jota Noiz ei nähnyt ala-aulasta käsin. Hän ei löytänyt syytä mennä edes katsomaan, mutta hän silti totesi itsekseen kuinka halpamainen teko se oli Izvorilta. Kumpa vain kukaan ei lankeaisi siihen.
Noiz tuskin ehti kissaa sanomaan, kun hän näki jykevän ja suurikokoisen Threen liikahtavan paikaltaan hänestä hieman kauempana, mikä sai useampaan kertaan lävistetyn pojan tuhahtamaan turhautuneena. Siinä sekin mahdollisuus meni etsiä jokin muu ratkaisu tälle pulmalle, mutta Noizia ei kuitenkaan haitannut pieni ihmisten rökittely nyt, kun sota oli alkanut ja meluava sakki elyanalaisia ryntäsi ulos pääovesta. Noiz oli kuitenkin yksi niistä, joka ei hievahtanutkaan paikaltaan ulos mennäkseen. Häntä ei pelottanut liittyä taisteluun, mutta aseiden laukaisut varmisti sen, ettei hänestä ollut paljoa taistelukentällä. Nuorukainen ei kantanut mukanaan asetta parasta aikaa, mikä vaikeuttaisi hänen elossa pysymistään huomattavasti. Kuolemaa hän ei pelännyt, mutta oli oltava jotakin muuta, mitä hän voisi tehdä, vaikka itsekäs nuorukainen olikin.
Noiz kyyristyi etukenoon ripeästi siirryttään sivummalle suojaan aseiden panoksien singotessa jo aulaan saakka. Varmaan yksi asioista, mikä teki Izvorista heikompia ja rezikeistä vahvempia. Hyvä kuitenkin oli Noizin sanoa mitään, ihminenhän hänkin oli muiden joukoissa eikä mikään rezik. Hän kuitenkin koki parhaakseen hyödyntää omia kykyjään juuri nyt, inhimillisiä sellaisia. Noiz irvisti, tuskin kuullen omia ajatuksiaan melskeessä ja skannasi katseellaan parhaan mahdollisen paikan, missä voisi edes hetken olla turvassa pystyäkseen käyttämään hologrammikonettaan. Ehkä hän löytäisi sillä jotain, mikä saattaisi helpottaa rezikejä taistelussa. Izvor nimittäin Noizista näyttää turvautuvan teknologian ihmeisiin aivan liikaa. Noiz ei kuitenkaan uskonut pysyvänsä turvassa aulassa, joten hän lähti ripeästi juosten metrotunneliin, mitä pitkin oli aulaan alunperin tullutkin. Tunneli sai kaikki äänet kaikumaan hänen korvissaan, mutta se oli pienin murhe, mikä jaksoi kiinnostaa Noizia. Hänen katseensa heittelehti takanaan sekä tunnelin kaikissa päissä varmuudelta ennen kuin käynnisti rannekkeensa ja hologrammi ilmestyi eteensä ruutuina ja näppäimistönä. Nyt ei ollut aikaa hukattavaksi, Noiz pohti vakavana itselleen kulmansa painuneena kurttuun alkaessaan näpyttelemään koskettavan näppäimistöä silmänsä lasittuneena ruutuihin, jotka ympäröivät häntä.
Mitä Noiz sai siinä ajassa irti, mitä hänellä oli aikaa tutkia, oli se, että Izvor tosiaan oli kaapannut kaiuttimet omaan käyttöönsä. Se oli hakkerille jo päivän selvää. Hänellä oli kuitenkin hallinta valvontakameroista, joita oli viritetty ympäriinsä liittoutuman päämajaan sekä sen ulkopuolelle. Tällä kertaa, Noiz seurasi ulkona tapahtuvaa verilöylyä kameran kanssa. Ei siksi, että katsoisi tovereidensa kuolevan, vaan skannatakseen kaiken mahdollisen teknologian, mitä Izvor käytti. Renotkin laskettiin mukaan, mutta Noiz tuskin kykenisi ottamaan moista käyttöönsä tätä kautta. Mutta jotain muuta hän löysi, mikä halusi nostattaa omahyväisen virneen Noizin suupielille. Izvorin taistelijat käyttivät suojaliivejä, joissa oli jotakin teknologiaan viittaavaa. Noiz ei tiennyt mitä, mutta se saattoi edesauttaa heidän suojautumistaan rezikejä vastaan. Oli mitä oli, hän pääsisi niihin käsiksi suhteellisen helposti, mutta mitä siitä seuraisi? Numerosarjojen rykelmän lisääntyessä yhdellä ikkunalla, Noizin katse seurasi valvontakameran ruutukuvaa, joka liikkui elävästi kuin elokuvassa. Tosin tällä kertaa se ei ollut kuvattua filmiä, se oli totta. Tapahtuma oli suoraan ulkoa. Kamerassa näytettiin, kuinka maassa lojosi jo muutama ruumis tai enemmänkin, mikä kuvotti nuorta miestä. Hän oli tuskin koskaan nähnytkään kuolleiden ihmisten tai rezikien ruumiita omin silmin. No, nytpä sekin tuli nähnyksi, vaikkakin kameran linssin takaa ruudulta. Millainenkohan hautausmaa Elyanin päämajan etupiha olisi muutaman minuutin päästä? Noiz havahtui ajatuksistaan pieneen koneen piippaukseen ja mitä hän enää näki oli hakkeroitavaa dataa ruudulla. Sepä kävi helpoksi, Noiz totesi päässään vaikka sitä tuskin kaiken melun alta kuuli, ja hän pisti toimeksi. Hän valitsi kohteen kameran kautta satunnaiseen taistelijaan ihan vain kokeilun vuoksi, ja tahallaan aiheutti lopulta oikosulun suojaliiviin. Ja lopputulos oli sitä, mitä hän odottikin. Kohde sai melkoisen tällin liivistään, minkä piti suojata häntä eikä antaa sähköiskua kantajalleen. Se ikävä kyllä vei myös kyseisen henkilön huomion, mikä johti siihen, että hän sai radikaalin osuman rezikiltä. Henkilö ei kuitenkaan menehtynyt siihen, mutta suojaliivi ei tehnyt hänen olostaan sen helpompaa. Ruudulla Noizille näytettiin, kuinka suojaliivin lämpö oli noussut oikosulun myötä niin korkeaksi, että tekihän se kyllä kipeää hiukan. Noizia se ei kuitenkaan liikuttanut se, tekikö se kipeää vai ei vaan hän asetti oikosulun lähes jokaiseen suojaliiviin, mitä paikalla olevilla izvorilaisilla oli. Hän löysi oman tapansa olla hyödyksi taistelussa, ja näin hän sen hoiti.

//saatte sitte ite päättää vaikuttaako noizin aiheuttamat oikosulut teidän hahmojen suojaliiveihin : D

Nimi: Ratio (Elyan)

22.08.2018 00:30
Ratio oli puikkelehtinut aulaan kerääntyneiden elyanilaisten välitse kerättyään yksinkertaiseen salkkuun lähinnä lääkintätarpeita, voidakseen auttaa loukkaantuneita tarvittaessa. Vaikka Ratio ei sitä ääneen sanonutkaan hän oli kerännyt myös tarvittavia välineitä mikäli hän löytäisi Birthdayn ja miehen kunto romahtaisi uudelleen jossain kohtaa. Ei, Ratio ajatteli päättäväisesti, hän löytäisi Birthdayn, oli pakko.
Ratio oli viittonut Jaden mukaansa lähtiessään kulkemaan joukon poikki ja ylös pysähtyneitä liukuportaita ylempään aulaan uloskäyntien eteen, missä molemmat varajohtajat L ja Konankin olivat. Hän oli aikeissa esitellä Jaden pikaisesti jommalle kummalle, ihan vain, ettei hänen läsnäoloaan hämmästyttäisi - hän ei tahtonut että tyttöä vahingossakaan erehdyttäisiin luulemaan tunkeilijaksi, vaikka tuskin se edes olisi mahdollista. Elyanissa oltiin yleensä ystävällisiä uusia kohtaan, eikä Ratio uskonut Jaden läsnäolossa olevan mitään, mistä varajohtajilla olisi aihetta valittaa.
Päästyään ylös portaita Ratio erotti Threen massiivisen hahmon kohoavan useampien muiden yläpuolelle ja askelsi hänen ja Honeyn luokse lähelle uloskäyntiä. Ratio nyökkäsi Threelle lyhyesti jääden odottamaan, mitä L ja Konan sanoisivat, ennen kuin edes harkitsisi Jaden esittelemistä heille.
Ration (kuten myös kaikkien muiden liittoumalaisten) huomion kuitenkin vei kaijuttimista särähtävä ääni. Sinertävähiuksinen liittouman lääkäri jähmettyi paikalleen vakavana ja yritti tunnistaa äänen. Threen kääntyessä ympäri Ratiokin kuitenkin tajusi vilkaista ulos. Se mitä hän näki sai hengityksen juuttumaan hänen kurkkuunsa kun hän tuijotti ulos metrotunneleista, hädin tuskin edes käsittäen, mitä Izvorin johtaja puhui kaiuttimien kautta. Sydämen syke kuului piinallisen kovana hänen omissa korvissaan ja hän päästi huomaamattaan suustaan hiljaisen uloshenkäyksen. "Birthday!"
Hänen oli vaikea uskoa todeksi kuvaa, jota hänen ainoa peittämätön silmänsä yritti hänelle lähettää. Reno oli tiputtanut keltahiuksisen rezikin maahan pelkäksi surkeaksi mytyksi asvaltille ja Ration rintaa viilsi niin monta tunnetta saman aikaisesti, ettei hän osannut käsitellä niitä. Hänen silmänsä olivat laajenneet järkytyksestä. Birthday- miten...? Hän kuitenkin olisi tunnistanut hahmon missä tahansa, Birthdayn katoamisen syy oli löytynyt, Izvor käytti häntä syöttinään. Järjetön pelko alkoi kaivaa hänen vatsaansa ja Ration katse pysyi liikkumattomana Birthdayssa, kuulematta yhtään, mitä hänen ympärillään tapahtui. Birthday ei liikkunut, mutta Erwin - Izvorin johtaja oli sanonut, että Birthdayn ei tarvitsisi kuolla, se tarkoitti, että hän olisi vielä elossa.
Erwinin viimeiset sanat tunkeutuivat kunnolla tummahiuksisen miehen tajuntaan vasta kun lyhyt hiljaisuus hänen sanojensa jälkeen laskeutui. Mitä Birthdaylle oltiin tehty? Oliko hänen kuntonsa pettänyt, se oli aivan riittävän todennäköistä. Raivo alkoi nostaa päätä Ration sisällä, sen kaltaista hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut. Eikö Izvor tuntenut rahtuakaan sääliä? Ratio puristi kätensä nyrkkiin ja salkku tipahti hänen käsistään. Samalla hetkellä Three hänen vierellään kuitenkin tempaisi esiin Raamattunsa ja luki rukouksen, joka aktivoi hänen minimuminsa. Ratio säpsähti ensin ystävänsä muutosta, mutta Threen rynnättyä ulos päättäväisyys, raivo palasivat ja Ratio veti hanskat kädestään paljastaen niiden alta kullatut metalliset, nyrkkirautoja muistuttavat, hansikkaat. Samalla kun jotain muita alkoi rynniä Threen perässä ulos kohti Izvoria hyökkäsi myös Ratio, unohtaen kokonaan järjen äänen, joka muistutti, että hän oli liittouman lääkäri ja hänen pitäisi valmistautua huolehtimaan Elyanin haavoittuneista. Ratio ei kuitenkaan piitannut siitä tai hänen korviinsa Konanin epäselvästä huudahduksessa rynnätessään valkoinen takki liehuen pian Threen kannoilla ulos kylmän harmaan taivaan alle. Hänen päässään pyöri vain ääni joka hoki; Birthday, Birthday, Birthday...
Ratio juoksi eteenpäin elyanilaisten juostessa hänen takanaan kohti hyökkääviä Izvorilaisia. Birthdayn kokoonpainunut hahmo jäi makaamaan jonnekin izvorilaisten jalkojen taakse, taistelun keskelle. Ration ainoa ajatus oli päästä hänen luokseen, saada ystävänsä turvaan ja satuttaa izvorilaisia niin paljon kuin mahdollista. Hän kuuli laukauksen ja mietti oliko johonkuhun osunut. Ratio veti silmälapun silmänsä päältä aktivoiden minimuminsa. Hän hyökkäsi vasemmalta puolelta siitä, missä Three oli käynyt ensimmäisenä keskellä olleiden Izvorin joukkolaisten kimppuun. Ratio otti kohteekseen ruskeahiuksisen miehen, jolla oli yllään ruskehtava univormu ja pitkävartiset saappaat. Kylmää raivoa tuntien Ratio hyökkäsi kyseistä miestä kohden metallihansikkaat nyrkissä. Hän veti sivuun silmälappunsa aktivoiden minimuminsa, jonka avulla hän kykeni näkemään ihmisten sairaudet, sekä heikkoudet. Mutta nyt hän ei käyttänyt sitä parantaakseen. Hän aikoi käyttää sitä satuttaakseen. Hänen täytyisi päästä Birthdayn luokse. Nähdä kuinka huonossa kunnossa tämä olisi. Mutta tämä izvorilainen oli hänen tiellään ja nyt Ratio tahtoi satuttaa heitä mahdollisimman pahasti. "Te hirviöt!" Ratio huudahti ja iski metallihansikkaan peittämän nyrkkinsä kohti izvorilaisen vasenta kylkeä.
Hänen takanaan Konan liittyi taisteluun ja lisää rezikejä seurasi.

Nimi: Konan (Elyan)

21.08.2018 23:14
Sinihiuksinen nainen seurasi elyanilaisten ihmisvirtausta uloskäynnille päin katse vakavana. Muutto tutusta paikasta tuntemattomaan tuntui hieman oudolta. Konan ei tavallisesti kuitenkaan matkaillut kauheasti ja antoi jalkojensa juurtua jonnekkin tiettyyn paikkaan, jota kutsui ehkä jopa kodiksikin. Elyanin päämaja oli tuntunut turvalliselle ja kodikkaalle, mutta sinne tuskin koskaan voisivat enää palata. Olisikohan koko kaupungissa enää tilaa heille vai olisiko vain parempi lähteä muualle? Sentään jonnekkin heidän oli nyt löydettävä tiensä.
Hän ei osannut sanoa, olivatko kaikki vielä paikalla, mutta näin isolla joukolla kyllä kestäisi päästä ulos tukikohdasta ja varmasti jälkeenjääneet saisivat heidät kiinni ulkopuolella. Nainen taas yritti pyrkiä muiden ohitse joukon kärjessä olevan L:n luokse, joka näyttikin haluavan hänet paikalle. Jo aikaa sitten pysähtyneet rullaportaat olivat ahtaat ja nainen ei päässyt yhtään sen nopeammin mustahiuksisen miehen perään kaikkien kiirehtiessä kapeista tiloista ulos.
Yhtäkkinen puhe kaiuttimista sai kaikki kuitenkin pysähtymään hämmentyneinä. Oli selvää ettei kukaan elyanilainen ollut äänessä. Konan käänsi oranssiset silmänsä lähimpään kaiuttimeen ja tunsi puristavan, ikävän tunteen vatsassaan. Hän ei ollut koskaan tavannut Izvorin johtajaa, mutta tunnisti äänen selvästi uutisista. Rezikien pakosuunnitelma oli mennyt siis täysin pieleen ja nyt heidät oli saarettu. Lisäksi kaikki olivat menossa suoraan verenhimoisia izvorin sotilaita kohti paetakseen entisestä turvapaikastaan.
"Kaikkien taistelukyvyttömien kannattaa palata takaisin. Menkää etsimään toinen pakotie", Konan antoi ohjeita tyynellä äänellä takanaan oleville pelokkailla rezikeille, jotka nyökkäilivät ja lähtivät palaamaan takaisin maanalaisiin syövereihin. Varajohtaja uskoi izvorilaisten saartaneen myös varauloskäynnin, mutta hän epäili tavallisten ihmisten haluavan mennä syvemmälle maan alle, missä rezikeillä kumminkin oli kotikenttäetu. Heikoimmat elyanilaisista olisivat siis suuremmalla todennäköisyydellä turvassa siellä kuin ulkona paljaan taivaan alla, missä izvorin sotilaatkin odottivat aseittensa kanssa. Mutta Konan itse ei voisi paeta, eikä hän halunnutkaan. Sen sijaan hän ajatteli tarpeelliseksi siirtyä portaiden yläpäähän katsomaan tilannetta ja muutti kehonsa pieniksi paperiarkeiksi päästen helposti ihmisjoukon ohitse lentämällä näin. Huonoryhtisen L:n taakse päästessään hän antoi kehonsa kokoontua uudelleen ja huomasi olevansa jo myöhässä. Osa rezikeistä oli jo raivoissaan izvorilaisten kimpussa. Se oli pilannut Konanin toisetkin suunnitelmat sodan välttämisestä rauhallisin keinoin.
"Meidän ei tarvitse taistella! Vetäytyk-", Konanin sanat keskeytyivät luodin pamahtaessa hänen kasvojensa ohitse, jättäen pienen verisen jäljen naisen sileälle poskelle. Hätääntyneenä nainen kääntyi katsomaan taaksensa nähdäkseen erään rezikin pitelemässä veren värjäämää rintaansa käsillään pysäyttääkseen vuodon, mutta turhaan. Silloin Konan tajusi etteivät ihmiset aikoneet antaa armoa heille. Ja tässä vaiheessa olisi turhan vaikeaa enää yrittää pysäyttää alkanutta sotaa. Sinihiuksinen varajohtajan edessä oli kuitenkin liikaa hänen omia liittoumalaisiaan joita hän ei missään nimessä haluaisi vahingoittaa, mutta onneksi hänelle oli suotu voimat, jotka mahdollistivat liikkumisen helposti paikasta toiseen. Hän olisi halunnut sanoa jotain toiselle varajohtajalle, olihan tuo vain ihminen ilman mitään pelastavia voimia, mutta mikään ei tuntunut sopivalle nyt sanottavaksi. L:n älykkyys kumminkin ylitti kaikkien elyanilaisten, hän tiesi riskit ilman, että joku huomauttaisi niistä hänelle. Niinpä Konan jälleen levitti kätensä sivuilleen ja hänen ihonsa rupesi muuttumaan paperiseksi, irroten kaistaleina ja pian itse naista ei näkynyt ollenkaan. Sen sijaan valkeat pienet paperiarkit liikkuivat nopeasti Izvorin joukkojen sivulle ja ollessaan tarpeeksi kaukana elyanilaisista, hän muutti itsensä takaisin ihmismäiseen muotoon. Izvorilaisia oli paljon ja sotilaiden vahvoista olemuksista päätellen tämä oli heidän vahvin iskujoukkonsa, jonka tarkoituksena oli saada Elyan teurastettua yhdellä kertaa. Konan ei tietenkään antaisi sen tapahtua edes kuolleen ruumiinsa ylitse. Niinpä kaikki hänen lähellään ilmassa leijuvat paperinpalaset taittelivat itsensä heittotähtien muotoon ja pyörien lähtivät nopeasti suuntaamaan tiensä sotilaita päin Konanin ojentaessa kätensä heitä kohti. Hän ei tiennyt osuisiko kehenkään, mutta kaikkien ihmisten ollessa yhdessä kasassa varmaan edes joku saisi iskun. Hän päätti olla tuntematta enää sääliä tavallisia ihmisiä kohtaan. He olivat itse halunneet sotaa, joten sen he saivat.

Nimi: Three (Elyan)

20.08.2018 02:04
Leijonaa muistuttava mies oli yksi lähimpänä päämajan sisäänkäyntiä olevista elyanilaisista sillä hän oli tahtonut varmistaa, että Honey pääisis evakuoitumaan hyvin ja ensimmäisten joukossa. Three ei kestäisi, mikäli hänen suojatilleen kävisi jotain. Three seisoi lähellä tyttöä vaitonaisena ja katseli ympärilleen muitaliittoumalaisia täällä ylhäällä, portaissa ja alempana aulassa. Kaikki olivat vakavia ja huolestuneita ja Three ymmärsi miksi, jos Izvor tosiaan oli aikeissa aloittaa täysimittaisen sodan rezikejä vastaan heidän olisi lähdettävä pikimmiten.
Three laski hetkeksi leveän tassua muistuttavan kätensä isällisesti Honeyn olalle ja räpäytti silmiään lempeästi. "Kaikki hyvin? Älä huoli, suojelen sinua mitä käykin."
Vahinko vain, että ennnen kuin L tai Konan ehtivät tehdä juuri mitään sen eteen, että he pääsisivät lähtemään pakoon turvallisesti kun ulkoa ja sisältä kaiuttimista kajahti ääni. Threen ilme tiukkeni ja hän käänsi arpeutuneet kasvonsa kohti uloskäyntiä liikkuen lähemmäksi nähdäkseen. Hän kumartui niin, että mustan takin peittämät polvet vastasivat maata. Hän erotti nyt, mistä Izvorin mies puhui ja hän näki myös kuka oli kyseessä. Three saattoi kuulla vierellään Ration henkäisevän ääneen. "Birthday!" Three kuuli järkytyksen ystävänsä äänessä ja tunsi sitä itsekin. Hetken Three mietti oliko Birthday edes elossa, mutta hänen täytyi olla. Mitä he olivat tehneet miehelle?
Ulkona tämä mies, jonka Three itseasiassa tiesi - Erwin Smith, Izvorin johtaja, oli saanut sanansa sanottua. Threen ilme muuttui päättäväiseksi, hän tiesi mitä oli tehtävä. Birthdayta ei voinut jättää heidän armoilleen kuolemaan! Ei voinnut. Raivo Izvoria kohtaan oli herännyt jossain hänen sisällään ja se paisui korventaen rintaa.
L avasi suunsa mietteliäänä: "Älkää tehkö mitään he-"
Varajohtaja ei ehtinyt sanoa sanojaan loppuun kun Three oli jo menossa. Hän kosketti vielä Honeyn olkaa. "Pysy täällä!" Hän toivoi, ettei tytön tarvitsisi vielä käyttä minimumiaan sillä tulevaisuuden näkemisen jälkeen hän käyttäytyisi jonkin aikaa kuin pikkutyttö ja avutonta pikkutyttöä olisi hyvin hankala vahtia keskellä taistelua. Kunhan Honey pysyisi turvassa.
Three tempaisi esiin Raamattunsa ja luki oikeat sanat aktivoidakseen minimuminsa. "Herra, anna minulle anteeksi sillä olen tehnyt syntiä ja tahrinut nämä hampaat ja kynnet verellä. Minä olen peto." Three tunsi voiman hyökyvän lävitseen ja hänen lihaksensa kasvoivat silmissä kun kangas repeytyi nyt hänen entistä petomaisemman turkinpeittämän kehonsa yltä. Hänen käsiinsä kasvoi pitkät kynnet ja silmät hehkuivat punaisina. Hän oli raivon vallassa ja kykeni hädin tuskin ajattelemaan selkeästi. Hurjasti karjahtaen leijonamainen rezik ryntäsi ulos metrotunnelista ja suoraan kohti Izvoria. Hän olisi vaikka voinut vannoa nähneensä Izvorin johtajan kasvoilla hymyn, vaikka eihän se niin voinut olla.
Karjuen Three hyökkäsi kohti lähimpänä olevaa Izvorilaista. Kyseessä oli suurikokoinen lähes kokonaan haarniskan peittämä mies, joka kantoi aseenaan massiivista taisteluvasaraa. Three, vaikka suurikokoinen olikin, jäi lyhyemmäksi tätä miestä. Hän olisi mielellään hyökännyt suoraan pelastamaan Birthdayn, mutta tämä mies oli tiellä ja siksi Three hyökkäsi karjahtaen suoraan kyseistä hahmoa kohden. Hän erotti takanaan kuinka myös muita elyanilaisia lähti hyökkäykseen, kai haluamattomana jättää häntä taistelemaan yksin. Three tajusi sillä sekunnilla kun loikkasi haarniskan peittämää hahmoa vastaan, ettei ollut ajatellut tarpeeksi. Hän ei mitenkään saisi Birthdayta helposti kaiken keskeltä suojaan. Izvorilaisia oli paljon - mitä he tekisivät? Entä Honey? Nyt oli myöhäistä katua ja raivo pulppusi Threen suonissa ja voima sai hänet huumautumaan, hän hyökkäsi pelkän raivon vallassa.

Nimi: Erwin Smith (Izvor)

20.08.2018 01:18
Erwin veti huomaamattomasti henkeä katsoessaan eteenpäin kohti Elyanin päämajan sisäänkäyntiä. Tästä kaikki nyt alkaisi, hän voisi vielä perua tämän - ei. Nyt olisi jo liian myöhäistä, eikä Erwin edes aikonut tehdä niin. Vaikka hän tiesi, että aivan pian hän lähettäisi joukkolaisiaan, alaisiaan kuolemaan, ei olisi muuta mahdollisuutta. Eikä Erwin epäröinnyt. Hänellä ei ollut varmaa epäröidä. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja vilkaisi vielä kerran olkansa ylitse siniset silmät kiiltäen kohti lääkintäjoukkoja ja Leviä, jonka lyhyen hahmon hän erotti muiden joukosta. Hange oli jo mennyt menojaan. Vaaleahiuksisen pääjohtajan ilme oli tiukan päättäväinen, lähes kylmä naamio. Hän kääntyi menosuuntaansa ja lähti ryhdikkäästi askeltamaan eteenpäin. Reno kulki hänen edellään. Robotin käsivarret ojentuivat eteenpäin, kun se kantoi tajutonta rezikiä halkeilleen asvaltin poikki. Vaaleahiuksinen rezik roikkui sen otteessa lähes irvokkaan näköisessä asennossa ja kirkkaassa valossa sen kasvot näyttivät entistä sairaalloisemmalta. Ohikiitävän hetken Erwin muisteli mitä Shinra oli sanonut rezikin tilasta. Hän kuitenkin käänsi nopeasti ajatuksensa edessä olevaan. Nyt ei auttanut antaa ajatusten harhailla, sen pitkä mies tiesi hyvin. Yksikin huolimattomuusvirhe saattaisi tarkoittaa kuolemaa.
Päämajojen ympärillä ennen kukoistanut kaupungin osa, joka oli edellisen sodan jäljiltä yhä täynnä raunioita näytti erityisen synkeältä uhkaavan harmaan taivaan alla. Erwin kohotti leukaansa ja katsoi ylös, hän saattoi melkein tuntea sateen jo ilmassa.
Matka päämajan sisäänkäyntiä kohden ei ollut pitkä, mutta se tuntui siltä. Erwin saattoi aistia lukuisten alaistensa jännityksen, suoranaisen pelonkin joissain heissä. Erwinin ilme oli kuitenkin yhä järkähtämätön kun hän seisahtui paikalleen renon pysähtyessä alle kymmenen metrin päähän päämajan suuaukosta ja Erwin Primus-ryhmän kanssa pysähtyi hieman sen taakse.
Tuuli tarttui pääjohtajan vihreään puoliviittaan ja sai sen lepattamaan. Hän pysyi vaiti ja hetkeksi pieni hymy kaartui hänen huulilleen, mikäli joku sattuisi katsomaan häneen saattaisi kyseinen henkilö pitää näkyä jopa häiritsevänä. Pian hymy oli kuitenkin tiessään ja Erwin puhui kuuluvasti, ja hänen rannekkeensa lähetti äänen kaikumaan myös Elyanin tukikohdan kaijuttimista, kiitos Tonyn tekniikan ja Natashan asentamien lutikoiden.
"Rezikit", Erwin aloitti katse tiukasti metrotunnelin suuaukkoon suunnattuna, etsien silmillään liikettä. "Teidät on saarrettu, teillä ei ole pakotietä. Mikäli - tahdotte pelastaa ystävänne..." Erwinin puhuessa reno tiputti kantamansa rezikin kylmästi alas jalkojensa juureen myrskyn jäljiltä hieman kostealle ja roskien täplittämälle asvaltille ikävästi tömähtäen. "-tulkaa ulos. Tulkaa ulos, niin ystävänne - kenenkään, ei tarvitse kuolla turhaan." Erwin tiesi kuulostavansa julmalta, mutta se oli tarkoituskin, jos he eivät saisi elyanilaisia houkuteltua ulos suunnitelma vaikeutuisi juuri. Hetken oli hiljaista ja Erwin tunsi levottomuuden alaisissaan kasvavan. Hän itse ei antanut sen näkyä, mutta pelkäsi, että he tosiaan joutuisivat laskeutumaan alas tunneleihin.
Silloin päämajan suuaukolta kuului maata tärisyttävä karjahdus ja joku ryntäsi ulos. Pitkä ja suurikokoinen mies ryntäsi ylös ja heitä kohden karjuen ja kaikessa raivossaan se muistutti suuresti leijonaa. Hyvä. He olivat siis sittenkin saaneet Elyanin liikkeelle. Ei epäilystäkään, etteikö lisää seuraisi perässä.
Karjahtaen Erwin veti miekkansa esiin ja osoitti sen eteenpäin lähtiessään hyökkäykseen, samalla se oli käsky myös Primus-ryhmälle liikkua. Tämä tunneleista esiin syöksynyt mies tuntui pyrkivän suoraan kohti maahan lojumaan jäänyttä ystäväänsä, mutta ensimmäisenä sen reitille sattuisi Reinhardt. Ja sen jälkeen Erwin itse. Sota oli nyt alkanut.

Nimi: L (Elyan)

19.08.2018 23:38
L seisoi kumarassa aulassa, mihin hän oli asettunut lähelle Konania, mikäli toinen varajohtaja oli jo saapunut aulaan. Hän oli kerännyt mukaansa vain pienen määrän tarvittavia tavaroita, lähinnä teknologiaa, jota ei viitsinyt jättää jälkeensä. Hän piti huolen, että Watari olisi kerännyt kaiken tarpeellisen. Kuten L oli ennustanutkin, vaikka elyanilaiset ryhtyivät heti toimeen evakuoitumisen suhteen he eivät olleet niin ripeitä kuin L olisi toivonut. Mikäli hän oli tulkinnut kaikki merkit oikein - ja nuorukainen oli yleensä hyvä ennakoimaan, täysimittainen sota ei tosiaankaan olisi kaukana, Izvor saattaisi jo suunnitella suurimittaista hyökkäystä. Aikaa ei todellakaan olisi liikaa. L oli jo jonkin aikaa pohtinut mahdollisuutta, että Izvor olisi saattanut ujuuttaa vakoojaan johonkin liittoumista - jopa Elyaniin. Se ei olisi ollut ollenkaan naurettava ajatus ottaen huomioon, kuinka löyhä liittouma oli säännöissään ja sen suhteen ketä otti mukaan. Elyanilaiset olivat välillä liiankin sinisilmäisiä siinä suhteen. Mutta niin, vakoojan lähettäminen olisi ollut vain loogista, niin L ainakin itse olisi tehnyt. Mikäli näin olisi, Izvorilla saattaisi hyvinkin olla tarkatkin tiedot Elyanin päämajasta itsellään. Nyt tummahiuksista miestä harmitti, etteivät hänen aloittamansa tutkimukset mahdollisen vakoojan löytämiseksi olleet ehtineet tuottaa tulosta. Nyt piti vain yrittää olla ripeitä.
L kääntyi ja mikäli saisi katsekontaktin Konaniin, viittoisi omalaatuinen varajohtaja sinihiuksista naista seuraamaan ylös aulan ylemmälle tasanteelle, joka oli ulkoskäynnin edustalla. L nousi itse aikaa sitten pystähtyneet rullaportaat selkä kumarassa ja suurin harppauksin, kädet taskussa ja assistenttinsa perässään. Osa elyanilaisista seurasi portaita ylös, mutta vielä odoteltiin porukkaa. L kääntyi silmäilemään alas ja oli aikeissa ehdottaa Konanille, että heidän kannattaisi antaa ohjeet kaupungista pois pyrkimiselle, kun valvontakamera vingahti. L käännähti ympäri katsomaan Watarin pitelemästä kannettavasta monitorista valvontakameran kuvaa, jonka L oli kiinnittänyt päämajan ulkopuolelle. L:n suuret tummat silmät pyöristyivät entisestään. "Pahus", hän mumisi itsekseen. Kaikessa kiiressä hän, L, joka yleensä ennakoi kaiken parhaansa mukaan - ei jättänyt sijaa virheille oli tehnyt kohtalokkaan virheen. Hän oli ollut niin kiinnittynyt seuraamaan oman liittoumansa tilannetta - jota hyvää hyvyyttään auttoi, ettei ollut huomannut mitä ulkona tapahtui. Ja nyt Izvor sotajoukkoineen oli jo ehtinyt melkein Elyanin ovelle. L puristi kätensä pistoolin kahvan ympärille, jonka oli tunkenut väljän päälystakin alle, eikä hän ehtinyt tehdä muuta kun ulkona joku alkoi puhua ja ääni kajahti myös sisälle metrotunneliin.

Nimi: Vision (Izvor)

17.08.2018 00:25
Vision oli seurannut tarkkaavaisesti Levin ohjeistusta, mutta kysyttyään Tonylta, tarvitsisiko mies apua, hieman lyhyempi teknikko päätyi ensin muistuttamaan androidia, että häntä voisi kutsua vain etunimellä. Vision nyökkäsi kohteliaaseen tapaaansa hillitysti. "Selvä on herra St- Tony." Hänen kasvoillaan käväisi jopa pieni valju hymy. Punavoittoinen androidi kuitenkin vakavoitui uudestaan nopeasti, kun Tony kysyi hänen mielipidettään päivän lopputuloksesta. Vision katsahti ikkunoille päin ja pohti lyhyen hetken - toki hän oli jo miettinyt samaa itsekseen hetki sitten. Pitkähkö mies kuitenkin harkitsi tovin ennen kuin sanoi mielipiteensä. "Vaikea sanoa, muuttujia on niin monta. Se kuitenkin on varmaa, että ihmisiä tulee kuolemaan." Hänen äänensä kuulosti murheelliselta hetken. "Tiedän että päämärrämme on hyvä, se on yhteiseksi hyväksi. Vasta lopuksi kuitenkin näemme, miten onnistuimme." Vision katsoi nyt suoraan sinisillä silmillään luojaansa. "Voitimme tai emme, joku tulee maksamaan hengellään." Hän huokaisi ja liittyi sitten jälleen vaitonaisena muiden izvorilaisten virtaan, lähtien Tonyn perässä autolle.
Astuessaan vahingossa seinän lävitse Tony moitti autossa istujia siitä, että heidän olisi pitänyt jo olla tottuneita. Vision vain räpäytti silmiään ja hymähti itsekseen. Hän ymmärsi kyllä ihmisten reaktiot. Vision tiesi, etteivät kaikki edes hyväksyneet häntä.
Ulkona liittouman päämajan edessä Levi jakoi heille lisää ohjeita. Vision nyökkäsi lyhyesti ja leijui paikallaan hieman muiden takana, hitusen maanpinnan yläpuolella. Hänen katseensa oli suunnattu kauas sinne, missä Erwin Primus-ryhmän kanssa lähestyi Elyanin päämajan sisäänkäyntiä tajuton rezik mukanaan. Kohta kaikki alkaisi ja Vision tunsi vain kasvavaa huolta. Se mitä hän oli Tonylle sanonut piti paikkansa, voittivat he tai ei menetyksiä he tulisivat kokemaan - paljon, siitä Vision oli varma. Androidi tunsi olevansa haluton taistelemaan vaikka määränpää oli hyvä. Hän toivoi, että se oltaisiin voiti saavuttaa rauhanomaisemmin keinoin.

Nimi: Hange Zoë (Izvor)

17.08.2018 00:04
Hange saapui aulaan ihmismassan sekaan, jota osasi odottaa jo rappusien puolessa välissä melusta päätellen. Silloin nainen ei kuitenkaan arvellut, että kokonainen Izvor olisi päämajan ainoassa aulassa ja näky oli pöyristyttävä. Viimeistään se sai hänet tajuamaan kuinka monta heitä oikeasti oli yhdessä liittoutumassa, mutta se ei ollut asia, miksi Hange oli paikalle saapunut muiden ihmisten lisäksi. Hän oli saanut rannekkeeseen kutsun keneltäpä muulta kuin toveriltaan Erwiniltä, että aulaan olisi kokoonnuttava mahdollisimman pian. Hange oli ottanut kutsun vakavasti ja yritti olla nopea viime hetken viimeistelyissä, joita hän toimistonsa neljän seinän sisältä käsin pystyi tekemään. Hän oli lähettänyt renon hakemaan syötiksi valittua heikkoa nuorehkoa rezikiä, ja pukenut ylleen pikaisesti tummanvihreän viittansa, josta oli ehtinyt siirtymään hiuksiensa laittoon ja lentäjänlasien asetteluun ennen Levin saapumista häntä hoputtelemaan. Ja täällä hän nyt oli, valmiina sotaan, jonka julistamisen Erwin oli aloittanut Hangen vielä pyrkiessä Levin seuraan kuuntelevien ihmisten lomasta. Tunnelma oli käsin kosketeltavaa, Hange otti huomioon saatuaan tilaisuuden katsella ympärillään olevia kasvoja paremmin. Hän saattoi kuulostaa yleistävältä, mutta ei hänellä mitään muutakaan tullut mielen päälle, kun kirjaimellisesti kaikki näyttivät ainakin jollakin tavalla kalpeentuneen uutisen myötä. Izvorin väki oli ollut tietoinen sodan alusta jo pidemmän aikaan, tai Hange ainakin niin oletti, mutta he silti reagoivat kuin olisivat kuulleet siitä ensimmäistä kertaa? Hange ei voinut kuitenkaan syyttää heitä heidän reaktioistaan, nyt oli kuitenkin hetki koittamassa, mitä he kaikki olivat enemmän tai vähemmän odottaneet. Ja jos nainen tuumaisi samalla tavalla kuin Erwin, joka kantavalla äänellään puhutteli izvorilaisia, niin kaikki välttämättä eivät tulisi selviämään tästä kamppailusta. Se epäonnekas saattaisi olla pahimmassa tapauksessa myös Hange itse, mutta hän ei tullut sitä ajattelleeksi omalta kohdaltaan. Heidän piireissään oli niin vanhoja kuin nuoria sotilaita, ja heidän menettäminen rutisti naisen sydäntä jo pelkästä ajatuksen voimasta. Varsinkin, jos he olisivat juuri hänen ryhmänsä jäseniä, joita parasta aikaan Erwin luokitteli ääneen paperilta luntatessaan; he olisivat nimittäin juuri tämän naisen komennuksessa, ja jos heille tapahtuisi jotakin...
Hange yritti olla kuitenkin ajattelematta asiaa liikaa vielä täällä. Hän silti toivoi, että he eivät menettäisi aivan kaikkia, tai ketään heidän riveistään, mutta Hange ei ruvennut turhan optimistiseksi näin etukäteen. Erwin oli juuri lopettanut puheensa eeppiseen sotilaalliseen tervehdykseen ja ihmiset alkoivat hakeutua ryhmien johtajien seuraan, joista rillipäinen Hange oli yksi. Hän siirtyi sivumpaan, jotta ei seisoisi aivan ihmismeren keskellä ryhmänsä jäsenien saapumista odottaessa ja heilutteli kättään leveästi päänsä yläpuolella herättääkseen tiettyjen valittujen ryhmäläistensä huomion väen keskeltä.
"Täällä näin!", nainen huhuili äänellä, joka kuulosti hetkeksi peittävän kaiken muun hiljaisemman puheensorinan alleen, mikä ei saattanut olla monellekkaan naisen tuntevalle yllätys. Mutta siitä oli ainakin hyötyä, sillä hänen ryhmäänsä nimitetyt henkilöt tupsahtelivat hänen luokseen yksitellen, joita Hange tervehti hymy huulilla jokaisen kohdalla erikseen, kunnes kaikki olivat saapuneet ja hän sai tilaisuuden kertoa heille miten homma heidän kohdalta tullaan hoitamaan. Hange yritti hoitaa sen mahdollisimman yksinkertaisesti, mutta pitkitti huomaamattaan sepostustaan (josta tuli enemmänkin kannustuspuhe loppua myöten), jonka tajusi vasta sitten, kun näki muiden ryhmien jo valmistautuvan. Pieni hoppuhan siinä iski ja Hange päätti vapauttaa ryhmäläisensä hakemaan kaikkea, mitä ikinä tarvitsisivatkaan sotaa varten. Suojaliivit ainakin, mistä Erwin oli maininnutkin. Hange itse tarvitsi vain nappata muutama miekanterä mukaansa ja tarkistaa kaasuvarastonsa tilanne, kunnes oli jo valmis lähtemään matkaan. Ponnaripäinen nainen odotti vielä hetken paikalteen aulassa kätensä lantiollaan leväten, kunnes ajatteli kaikkien olleen jollakin tasolla valmiita, joten hän kutsui ryhmänsä mukaansa uudelleen käden heilautuksella ja lähti saapastelemaan ulos pääovista suurin askelin. "Tulkaahan."
Altrum-ryhmä kulki matkansa kahden muun ryhmän kanssa vielä samalla reitillä pakettiautojen kyydissä, kunnes päämäärässä Hange muutti kurssia, kun auto päätyi pysähtymään sillan toiselle puolelle. Sieltä käsin toisen ryhmän johtaja näki ikkunan takaa rakennuksia, missä oli tietoisesti heidän ensimmäinen kohteensa; Elyan.
"Hmm, voisivatkohan he tietää tulostamme?", Hange tuumasi ääneen suu mutrulla, eikä odottanut saavansa vastausta aatoksiinsa pakettiauton tavaratilassa istuvilta ryhmäläisiltä, jotka eivät välttämättä matkan aikana ole paljon keskustelua keskenään käyneet. No, Hangea ei se haitannut. Hän oli varma, että saisi tuppisuutkin avaamaan suunsa vielä tämän päivän aikana, jos tilaisuus siihen tulee. Nainen ei jäänyt enää sen kauemmaksi aikaa haaveilemaan ulkomaailman menoa ja meininkiä, vaan hän kääntyi katsomaan auton ratin vallannutta kuskia, silmissään tuo tuttu pilke, jonka pystyi itse vaan kuvittelemaan. Hän oli saanut näin äkkiseltä idean, jonka itse koki nokkelaksi.
"Vaihdetaan paikkoja, minä ajan."
"Mutta Hange, minä-- oletko ihan varma?", kuski vaikutti kyseenalaistavalta kuultuaan Hangen pyynnön, mutta hän vakuutteli nopeasti toisen tekemään niinkuin hän tahtoi.
"Luota minuun, herra. Minulla on suunnitelma, ja tiedän miten ajaa pakettiautoa."
Ja niin Hange osasi. Hän ei kuitenkaan sanonut olevansa tunnollinen kuski, joka noudattaa aina liikennesääntöjä. Oli hän varoittanut etukäteen takana istuvia pitelemään toisistaan kiinni, jos halusivat pysyä ehjinä, koska ei siellä ollut niinkään turvavöitä tarjolla, mutta Hange ei jäänyt siitä huolimatta pitkäksi aikaa odottelemaan heidän tekevän asian eteen jotakin. Hän löi kaasun pohjaan, kun oli saanut pakettiauton käännettyä menosuuntaan kaupungin syvennyksiin, vaikka hillitsikin vauhtia käännöksissä, mutta Hange oli silti varma että kyllä hänen lähdöstään oli ääntä päässyt ja asfalttitiehen jäänyt ikävän tummat renkaan jäljet. Nyt ei ollut aikaa hukattavaksi, vaikka ei heille sen suurempi kiire ollutkaan. Hange kuitenkin halusi elää hetkessä, ja tämä oli juuri sitä.
Rakennuksien vilahtaessa heidän ohitse jonkin matkaa Hangen ajaessa, hän kävi strategiaansa lävitse päässään, mutta ei niin, etteikö katseensa pysyisi edessä kulkevassa tiessä. Se tästä puuttuisikin, jos ajattaisi ryhmänsä ja pelkääjän paikalla istuvan entisen kuskin onnettomuuteen. Sentään hän loppumatkasta hieman hidasti vauhtia, ennen kuin päätti matkalaisten kärsimysen ja parkkeerasi ei-enää-niin-valkoisen pakettiauton kaupungin toriaukiolle, mitä lasiensa takaa nainen huomasi ympäröivän korkeat kerrostalot sekä muutama matalampi. Ne olivat pääosin kauppoja varten pistetty pystyyn, mutta kyllä niissä oli myös ihmisiä asunut ennen kaupungin evakointia, eli siis loistavia piilopaikkoja rezikeille, jos ne olivat hoksanneet ajoissa tehdä niin. Kierohko hymy levisi Hangen naisellisille kasvoille ja päästi pienen jopa mielipuoliselta kuulostavan kikatuksen, kun kun kaikki ryhmänsä jäsenet olivat päässeet omilla jaloillaan ulos autosta hänen seuraansa.
"Katsos, olette vielä ehjinä. Hyvä, sillä nyt pistetään toimeksi", Hange halusi vielä hetken ennen kunnon toimintaa olla oma itsensä, joksi hänet Izvorin kesken tunnetaan, ennen kuin vakavoituisi. Siihen toisen ryhmän johtaja tarvitsi vain syvän huokauksen, että olemuksensa muuttui vakavammaksi aikaisemmasta.
"Tiedätte mitä tehdä. Ottakaa pari, tai toimikaa yksin jos olette kykeneviä siihen. Olkaa kuitenkin varuillanne, rezikit tunnetaan heidän arvaamattomuudestaan. Ei niistä välttämättä tiedä ulkoa päin, millaisia otuksia he ovat. Raportoikaa heti minulle, jos on jotakin tai pahimmassa tapauksessa tukijoukolle, okei? Hyvä", Hange komensi muita johtajamainen olemus yllään, vaikkei siihen itse kiinnittänyt niinkään huomiota puhutellessaan ryhmänsä miehiä sekä naisia katseensa käydessä heissä jokaisessa puhuessaan. Kun hän oletti tehneensä itsensä selväksi, hän nappasi käsiinsä 3DMGhensä kuuluvat ohjauskahvat, ja niin hän oli valmiina lähtemään. Mutta hän ei kuitenkaan ollut varma, halusiko mennä yksikseen matkaan, vaikka uskoi pärjäävänsä yksinkin. Hange tuli silti siihen päätökseen, että halusi parin ja vilkaisi miettivänä jokaiseen niihin ryhmäläiseen, jos niitä olisi enää paikalla hänen kanssaan. Muutaman sekunnin pohdiskelun jälkeen, hän koki Natashan olevan paras vaihtoehto hänelle, joten Hange kääntyi kyseisen naisen puoleen kulmat odottavaisesti koholla.
"Lähtisitkö mukaani?", Hange kysyi, melkein jopa odottaen naisen sanovan kyllä, vaikka olipahan hänellä omat epäilyksensä. Jos oranssihiuksinen liittoutumatoverinsa suostuisi, miten hän ajattelisi pysyä Hangen matkassa? Hän nimittäin tuumasi itse kulkevansa 3DMGnsä avulla, jos matkat kertyisivät pitkiksi hänen kohdallaan. Heidän oli kuitenkin käytävä koko kaupunki lävitse, siihen työhön heidät oli pistetty Erwinin käskystä. Mutta ehkä he keinot keksisivät, ja jos ei, niin Hangen pitäisi hoitaa kyyditys omalla tavallaan.

Nimi: Rumpelstiltskin (Erakko)

15.08.2018 00:39
Rumpelstiltskin oli jo pidempään muodostanut päässään suunnitelmaa. Ja tämän suunnitelman hän aikoi nyt viimein toteuttaa. Hän oli aiemmin käyskennellyt kaupungilla Mr. Goldin hahmossa, eikä ollut piitannut raivoavasta myrskystä turvallisesti suojassa itse luomansa taikakuplan sisällä. Kiitos hänen voimakkaan magiansa, hän ei ollut saanut naarmuakaan. Katsellessaan hävitystä hän oli viimein päättänyt toteuttaa ajatuksensa, haaveensa. Tämä sama ympäristö alkoi käydä ahtaaksi, tylsäksi. Rumpelstiltskin tahtoi päästä jonnekin, missä hän olisi vallassa - noh ei kokonaan, mutta ympäristöön, missä hänen kykynsä voisivat tulla todella käyttöön, jonnekin jossa hän voisi paremmin tehdä sitä mitä rakasti - sopimuksia. Ja mikä sopisi sellaiseen paremmin kuin paikka, joka olisi jo valmiiksi täynnä taikaa? Paikka, jossa ihmiset olisivat jo valmiiksi vainoharhaisia ja epätoivoisia, valmiita tekemään sopimuksia Dark One:n kanssa. Rumpelstiltskin hieroi pitkäkyntisiä käsiään yhteen ihastuksissaan niin että ihoa hilseili. "Tarvitaan vain muutama pikku ainesosa ja ihmiset ovat taas hyppysissäni - ne pikkuiset olennot", Rumpelstiltskin hykerteli itsekseen ja päästi suustaan korkean, hihittävän naurun, joka ei tällä kertaa onnistuisi ärsyttämään ketään - sillä ketään ei ollut kuulemassa. Hän oli valinnut kirouksen tekopaikaksi toki oman asuntonsa, mutta vain siksi aikaa, että keräsi sinne talteen tarvittavia ainesosia. Toki hän suorittaisi itse kirouksen toteutuksen jollain paikalla, josta se leviäisi nopeampaa kaupungin ylle - joku korkeista katoista vaikutti sopivalta paikalta ja Rumpelstiltskinillä olikin eräs sopiva katto mielessään - ei liian keskellä, muttei liian syrjässä. Paraa-aikaa sairaalloiselta näyttävä mies lajitteli ainesosia pöydälleen tyytyväisesti hymyillen. Hänellä oli melkein kaikki. Tällä kertaa ei mitään typeriä takaovia, hän ei jättäisi varaa tosirakkaudelle perua kirouksen, hän toisi kaiken ennalleen jos hänestä itsestään siltä tuntuisi. Tokihan Rumpelstiltskin olisi voinut yrittää löytää jonkin keinon siirtää vain itsensä tähän kaavailemaansa maailmaan, mutta se olisi ollut työläämpää, sitä paitsi hän nautti siitä, että sai olla vallassa ja määrätä myös muiden kohtalosta. Heillä ei olisi aavistustakaan mitä olisi tulossa ja Rumpelstiltskin nautti ajatuksesta, että voisi aiheuttaa heille tuskaa ja hämmennystä tempullaan.
Miehen hieman harittavien silmien katse palasi tarkastelemaan jälleen pöytää. Mustaa keijupölyä, niin naurettevalta kuin se kuulostikin, sekä lukuisia taikavoimaisia aineksia, joita hän käyttäisi. Enää yksi asia puuttui - jonkun sydän, hyvän ihmisen sydän. Hän oli lisännyt jo ainesosien joukkoon hiuksia jostakusta todella pahasta - itsestään ja nyt hän tarvitsisi sydämen. Uhrauksena, niin, sitä kirous vaati.
Rumpelstiltskin suoristautui ja sormiaan napsauttaen violetti savu kietoi hänet muuttaen hänen ulkomuotonsa vähemmän häiritseväksi. Nyt hän näytti vain tummaan pukuun pukeutuneelta herrasmieheltä. Nojautuen kävelykeppiinsä hän hymyili itsekseen ja lähti kevyesti ontuen ovelle. Aika poimia joku onneton uhri hänen suuren suunnitelmansa osalliseksi. Mutta hänellä ei ollut kiire, hän voisi samalla katsella vähän ympärilleen. Ulos astuessaan oli helppo huomata, että hävityksen jäljet olivat yhä melkoiset myrskyn jäljiltä. Yksi vilkaisu ylös pilviin kertoi, että kohta voisi hyvinkin sataa.
Rumpelstiltskin napsautti jälleen sormiaan ja katosi violetin savun pöllähdyksessä vain ilmaantuakseen keskemmälle kaupunkia. Uteliaan hän silmäili ympäristöä. Ah, aivan, Izvorin rezikien vastainen sota. Kauempaa katolta katsottuna näytti, että he aikoivat hyökätä nyt tosiaan rezikejä vastaan. Tästähän tulisi vain entistä kiinnostavempaa.

Nimi: Tony Stark (Izvor)

15.08.2018 00:25
Tony katseli hetken izvorilaisten elintoimintoja seuraavaa ohjelmaa edessään. “J, perun sanani, älä otakaan neiti Romanoffiin yhteyttä. Asian ehtii hoitaa myöhemminkin. Skannaa tämä ohjelma vielä kerran kaiken varalta.” Teknikko pyysi tekoälyltään pyörähtäessään työtuolillaan muutaman kerran ympäri mietteliään näköisenä. Erwinin lähettämän viesti oli saapunut viestintärannekkeeseen hieman aiemmin, ja se näkyi joidenkin liittouman jäsenten kohonneena sykkeenä hologrammissa Tonyn edessä. Monet varsinkin vanhemmista jäsenistä varmasti tiesivät miksi kutsu oli lähetetty. Mustahiuksinen mies katsahti omaa rannekettaan vakavana ja nappasi työpöydältään rannekorun, josta Iron Man -asu . Tony ryhtyi tutkimaan sitä vikojen varalta ja upposikin pian omiin ajatuksiinsa. Robottien teknologian pettäminen oli valtava takaisku heidän suunnitelmalleen ryhtyä sotaan rezikejä vastaan. Robottien sijaan kentälle joutuivat ihmiset, jotka eivät olleet korvattavissa. Rezikien kaltaisia vastustajia vastaan taisteleminen oli hyvin vaarallista, ja monet Izvorin turvaajista olivat vasta saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Kokeneempana jäsenenä Tonysta tuntui, kuin hän olisi vastuussa nuorista, ja teknikkona hän yrittikin pitää liittouman jäsenet turvassa. Nyt se tuskin olisi mahdollista.
Tummahiuksinen mies havahtui pohdinnoistaan J.A.R.V.I.S.in käydessä ääneen. “Sir, Erwin Smith aloittaa tiedonantonsa aulassa aivan hetken kuluttua.” Tony vilkaisi työpajansa ovea ja huokaisi kevyesti. Hän näppäili tietokoneellaan hetken ja pian ensimmäisen johtajan tiedonanto kajahtikin työpajan kaiuttimista. Teknikko hiljensi äänenvoimakkuutta ja jatkoi työskentelyään asunsa parissa kuunnellen samalla miten Erwin asian liittoumansa jäsenille esitti. Tiedonannon päästyä uhrauksiin asti mies huomasi puristavansa kädessään olevaa ruuvimeisseliä hieman liian tiukasti ja pudotti sen pöydälle huokauksen saattelemana. Uutiset tai Tonyn mieliala eivät ainakaa parantuneet ryhmäjakojen tultua ilmi. Vaikka Levi olikin toinen johtaja ja taitava käyttämään aseitaan, ei teknikko miehestä kauheasti pitänyt. Heidän luonteensa ja ideologiansa eivät kohdanneet, mutta Tony päätti turvautua diplomatiaan ja tehdä kerrankin mitä käskettiin. Teknikko pujotti rannekorun oikeaan käteensä ja nousi tuoliltaan venytellen hartioitaan ennen poistumistaan. Ainakin Vision olisi hänen kanssaan samassa ryhmässä.
Päästyään ulos työpajasta Tony pujotteli ihmisten keskeltä ryhmänjohtajansa luokse saapuen ryhmästään viimeisenä paikalle. Huomattuaan Visionin teknikko siirtyi hänen viereensä nyökäten matkalla pikaisesti Leville. Kuultuaan ohjeensa mies kääntyi katsomaan hieman itseään pidempää androidia, joka esittikin hänelle itselleen tavanomaisen kysymyksen. “Vision, Tony riittää hyvin, mutta en usko että sinun tarvitsee.” Teknikko totesi hymähtäessään vaisusti. Vision herroitteli häntä edelleen, vaikka Tony oli alusta alkaen sanonut, ettei moinen muodollisuus ollut tarpeellista. “Mikä on laskelmiesi mukaan tämän päivän lopputulos?” Mies kysäisi odotellessaan muiden valmistautuessa ja kerätessä varusteitaan. Hän tiesi Visionin olevan hyvin laskelmoiva, mutta hän halusi myös tietää mitä androidi ajatteli sodasta ylipäänsä.
Levin ilmoittaessa heidän lähdöstään Tony seurasi ryhmää ja siirtyi erään pakettiauton perälle istumaan. Hetkeä myöhemmin Vision liukui oven lävitse unohdettuaan liittoumalaistensa rajoittuneen mielikuvituksen. “Älkäähän viitsikö pojat, olette te oudompiakin asioita nähneet” Tony totesi tyynesti, mutta joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, ettei olisi pyöräyttänyt silmiään. Se olisi saattanut vaikuttaa turhan tylyltä. “Ja jos ette ole, niin parempi oppia nopeasti.”
Astuttuaan ulos autosta sillan toisella puolella Tony painoi rannekoruaan ja välittömästi punakultaisen metallipalat peitivät hänen kehonsa kasvoja lukuun ottamatta. Levin suunnitelma kuulosti järkevältä, joten teknikko ei väittänyt vastaan. Jos hän joutuisi päämajaan sisälle, taistelemisesta tulisi haastavaa tilanpuutteen vuoksi, mutta Tony oli ollut pahemmissakin paikoissa.
Seuratessaan Levin katsetta Tony tunsi syyllisyyden piston sydämessään. Hänen mielestään heidän tapansa aloittaa sota oli hieman epäinhimillinen, mutta nyt oli myöhäistä kääntyä takaisin.

Nimi: Temperance Brennan (Izvor)

14.08.2018 14:55
Bones ei voinut kieltää, etteikö olisi huolissaan. Hän oli kuunnellut johtaja Erwin Smithin tiedonantoa aulassa vakavana. Toki Bones oli jo pitkään valmistautunut mahdollisen hyökkäyksen alkuun, sillä jo renoilla aloitetun sodan lähdettyä käyntiin he olivat varanneet enemmän lääkintätarpeita. Tummahiuksinen nainen oli silti toivonut, ettei joutuisi ottamaan niitä aivan käytäntöön. Tämä ei ollut sitä, mitä hän oli ajatellut kun oli aikanaan opiskellut oikeusantropologiksi. Jopa se työnkuva mihin hän oli Izvorissa päätynyt - rezikejä ja kuolemantapauksia tutkimaan, ei ollut ollut aivan sitä, mitä hän oli väitöskirjaa tehdessään ajatellut, mutta silti hän oli pitänyt työstään. Se oli ollut kiinnostavaa, tarjonnut hänelle haasteita ja mahdollisuuden näyttää kykynsä. Mutta sota, sota ei ollut sitä, mihin hän oli valmistautunut. Hän oli pelkkä tutkija, ja nyt hänen oli pitänyt opetella yhä enemmän lääkitsijäksi. Totta kai hän osasi nämä asiat jo teoriassa ja osan myös käytännössä, sillä ne kuuluivat hänenkin osaamisalaansa, mutta ei hän ollut yhtä taitava kuin todella pitkään ammattiaan harjoittaneet lääkärit. Kuitenkin hänen oli nyt pärjättävä, sillä vammoja saattaisi syntyä - ja varmasti syntyisikin, kesken taistelun ja ne vaatisivat välitöntä hoitoa. Temperance oltiin laitettu kenttälääkintätiimin johtoon ja hän ymmärsi hyvin työnsä vakavuuden ja sen tärkeyden. Hänen tulisi huolehtia loukkaantuneista sekä vakavammin loukkaantuneiden siirrosta takaisin päämajaan Shinran hoitoon, taikka alueen sairaaloihin, mutta se voisi olla liian riskialtista sotatilan aikaan - olihan siviilejä evakuoitu viereisiin kaupunkeihin. Ja vaikka kukaan ei sitä sanonutkaan ääneen Bones tiesi, että hänet oltiin laitettu kenttälääkintätiimiin myös siitä syystä, että jonkun tulis tunnistaa ruumiit - eikä kukaan ollut siinä parempi kuin Brennan. Hänen voitiin luottaa selvittävän kelle jäännökset kuuluisivat, huolimatta siitä miten pahasti ruumis olisi tuhoutunut. Bones olikin yleensä hyvin ylpeä siitä, miten teki työnsä, mutta juuri nyt hän toivoi, ettei päätyisi tekemään sitä. Vaikka uskoi toiveen turhaksi.
Bones vilkaisi huolestuneena muita aulassa olijoita kun Erwin lopetteli puheensa ja risti kätensä tiukasti puuskaan. Boothia ei näkynyt, hän toivoi voivansa vaihtaa sanasen miehen kanssa ennen taistelua, vaikka he aiemmin olivatkin viettäneet aikaa yhdessä. Bones siristi vaaleanharmaita silmiään johtajien suuntaan. Hänen sydäntään puristi kun hän ajatteli, että Boothille kävisi jotain. Mies oli ollut tarkka-ampujana armeijassa, hän osaisi huolehtia itsestään, mutta silti. Ainakin Bonesin mieliala parani siitä, että hän tiesi, ettei mies olisi ainakaan aivan heti tulilinjalla. Bones kääntyi huultaan mietteissään purren keräämään lääkintään tarvittavia varusteita, osan kantaisi izvorilaisten tiimi, joiden oli määrä avustaa häntä ja tarjota suojelusta. Kaikeksi onneksi myös Brigitestä, joka oltiin määrätty hänen ryhmäänsä, olisi siltä osalta suuri apu. Vaikka tutkijaa huolestutti hän ei antanut sen näkyä niin paljoa, vaikka hänet hyvin tuntevat varmaan sen kykenisivät havaitsemaan. Päälle päin hän oli kuitenkin lähes viileän asiallinen, tehokas kuten tällaisessa tilanteessa kuuluikin. Hän oli yleensä hyvä työntämään tunteensa syrjään työskennellessään. Bones pyöräytti hiuksensa ponihännälle kasvoiltaan ja vyötti turvaliiviä ylleen. "Shinra", Bones puhutteli hieman outoa, mutta mukavaa kolleegaansa, joka paraa-aikaa ohjeisti lähteviä sekä paikalle jääviä varusteiden suhteen. Silmälasipäinen mies käänsi katseensa Bonesille ja hän nyökkäsi. "Otan sinuun yhteyttä, aina kun lähetän loukkaantuneita tänne päin. Seuraa rannekettasi."
"Selvä, päivystän sitä. Onnea sitten, koeta olla itse päätymättä paikattavaksi."
Bones hymyili Shinran sanoille. "Yritän, pärjäile sinäkin." Hän heilautti kättään työtoverilleen ja keräsi tarvittavat tavarat lähtiessään oman ryhmänsä mukana autoja kohden. Kaikeksi onneksi hän oli ottanut takkinsa, sillä ulkona ilma oli vähän viileän tuntuinen tuulesta johtuen. Juuri nyt ei satanut mutta taivaalla roikkui raskaanharmaita pilviä, jotka enteilivät sadetta. Irtaimistoa lojui yhä siellä täällä ja myrsky oli aiheuttanut myös rakennusten romahtamista. Bones ei tiennyt mistä myrsky oli tullut, mutta sen hän tiesi, että normaali se ei ollut ollut. Se oli liittynyt rezikeihin. Yksi syy lisää miksi sotaan näitä olentoja vastaan käyminen huolestutti häntä. Bones kietoi takin paremmin ympärilleen autoon istuessaan ja ymmärsi nyt miksi oli nähnyt johtajilla vihreän huppuviitan, joka ei juurikaan rajoittanut liikkumista.
Kun autot viimein pysähtyivät sillan jälkeen lähellä paamajoja Bones ohjeisti lääkintätiimin pysäköimään käytössään olevat pakettiautot kolmion malliseen muodostelmaan hyvän matkan päähän taistelusta, ei auttanut jos lääkintäjoukolle sattuisi jotain. Samalla he olisivat hyvällä kohdalla myös kaupunkiin lähteviä izvorilaisia ja Hange Zoën ryhmään ajatellen. Bones lähetti myös muutaman lääkintämiehen heidän matkaansa. Onneksi heidän luokseen jäi joitakin turvaajia vahtiin, vaikka tietysti Bones osasi suojella itseään - kuten hän aina Boothille hoki. Hän oli ottanut mukaan käsiaseen kaiken varalta ja tietysti hänellä oli laajat tiedot itsepuolustuksesta, hän ei kuitenkaan elätellyt harhakuvitelmia, että ne toimisivat kovinkaan montaa rezikiä vastaan. Ennen kuin pääjohtaja Erwin lähti syöttinsä kanssa kohti Elyanin päämajaa johtaja pysähtyi ohimennen nyökkäämään Bonesille. "Kaikki valmista?"
Bones, joka ei yleensä pitänyt ylempiarvoisten komentelusta, piti kuitenkin Erwiniä siedettävänä ja nyökkäsi. "Kaikki on valmista sir."
"Hyvä. Brennan, me luotamme sinuun." Erwin nyökkäsi vakavasti lähtiessään ja Bones sanoi hänen jälkeensä: "Teemme parhaamme." Erwin vaikutti aina niin kylmältä, kylmän tehokkaalta. Bones mietti näyttikö hän tuollaiselta kivikasvolta muiden silmiin.
Bones kääntyi järjestelemään tarvikkeita ja vilkaisi sivummalle minne kentälle lähteneiden teknikoiden piste oltiin asetettu. Vasta liittynyt Kenma Kozume - sen Bones ainakin muisteli nuorukaisen nimeksi, kaiketi värkkäsi jonkun laitteen parissa, mutta se ei oikeastaan koskettanut Bonesia.
Sen sijaan ruskeahiuksinen nainen etsi jotakuta väkijoukosta katseellaan ja erotti pian etsimänsä. "Brigitte!" Bones kutsui pitkää naista korottaen hieman ääntään. Odottaen että nainen tulisi hänen luokseen, Bones aloitti ylös päin katsoen: "Oletko valmiina lähtemään heti eturintaman mukaan? Tarvitsen apuasi, loukkaantuneiden kuljettamiseksi tänne lääkintäpisteelle mikäli mahdollista." Bones yritti tehokkuudella peittää hermostuneisuutensa. Booth käski aina luottaa vaistoon ja nyt Bonesilla oli huono tunne tästä kaikesta.

Nimi: Reinhardt Wilhelm (Izvor)

12.08.2018 01:52
Yksi Izvorin pisimmistä henkilöistä seisoi kypäräänsä kädessään pidellen kuuntelemassa Erwinin puhetta. Reinhardt katsoi ympärilleen nähdäkseen muiden ilmeet, ja etsi samalla väkijoukon keskeltä Brigitten tuttuja kasvoja, muttei pikaisella silmäyksellä nähnyt kummityttöään. Hän tiesi ettei hyväntahtoinen Brigitte pitänyt tästä tulevasta sodasta joka jo kolkutteli uhkaavasti oven takana.
Suurikokoinen mies vei haarniskoineen ja vasaroineen aikalailla suuren alueen salista joten hän oli siksi päätynyt siirtymään muiden Izvorilaisten taakse ettei vain vahingossakaan olisi kenenkään tiellä. Ryhmien jakamisen jälkeen vanha mies luovi tiensä väkijoukon seasta oman ryhmänsä luokse, ja katseli miten kaikki kokoontuivat omiin ryhmiinsä ilmoittautumaan paikalle. Aikaa lähtöön olisi enää viisitoista minuuttia, suurin osa lähti hakemaan suojaliivejä, mutta Reinhardt niitä ei tarvinnut kestävän panssarinsa lisäksi. Nyt saksalainen mies kerkesi katsoa kunnolla ympärilleen ja olikin näkevinään kummityttönsä tutut punaruskeat hiukset sekä haarniskan muiden joukosta, mutta pian nekin katosivat näkyvistä ihmisten kulkiessa ympäriinsä.
Viisitoista minuuttia kului yllättävän nopeasti ja pian Primus-tiimi jo seurasi Erwiniä pakettiautoille joilla he pääsisivät määränpäähänsä. Reinhardt nousi yhteen tyhjistä pakettiautoista, ja laittoi kypärän päähänsä samalla, kun asetti vasaransa nojaamaan auton kylmää seinää vasten. Pakettiautoilla matka sujui joutuisasti sillan toiselle puolelle, vaikka tunnelma olikin synkkä ja levoton. Autojen pysähdyttyä izvorilaiset purkautuivat niiden tavaratiloista omiin ryhmiinsä, ja odottivat viimehetken käskyjä.
Ennen kuin Reinhardt oli edes päässyt oman ryhmänsä luokse tuttuakin tutumpi ääni keskeytti hänen matkansa. Suurikokoinen vanhus käännähti ympäri samalla vasaransa vierelleen laskien. Mies otti kiiltävän kypärän päästään Brigitten hölkätessä hänen luokseen ja katsoi kummityttönsä itkuisen näköisiin silmiin. hetken aikaa kumpikin olivat vain hiljaa, kunnes Brigitte avasi suunsa. Parrakkaan miehen kasvoille kohosi leveääkin leveämpi hymy, ja kova ääninen naurahdus kohosi ilmoille.
"Brigitte, milloin minä olisin muka perääntynyt taistelusta?", Reinhardt kysyi ainoassa silmässään veikeä, mutta hyväntahtoinen pilke. vanhus laski valtavan haarsniskan peittämän kätensä kummityttönsä olalle. Hän ymmärsi, että Brigitte oli huolissaan, hehän olivat aina, tai ainakin useimmiten, taistelleet ja seikkailleet yhdessä, toistensa tukena.
"Älä huoli, tapaamme vielä myöhemmin. Voin pysyä vuoksesi poissa hankaluuksista", Reinhardt vitsaili yrittäen keventää tunnelmaa, ja vilkaisi sitten ryhmäänsä, joka teki jo lähtöään. Hänenkin oli siis lähdettävä. Mies soi Brigittelle vielä itsevarman hymyn ennen kuin asetti kypärän jälleen päähänsä.
"Näkemisiin, Brigitte", Reinhardt sanoi, ja odotti hetken, jos tytöllä olisi vielä jotain sanottavaa. Tämän jälkeen vanhus käänsi valtavan selkänsä kummitytölleen, ja lähti vasaransa olalleen heilauttaen oman ryhmänsä mukaan.

Nimi: Emma Swan (Elyan)

12.08.2018 01:49
Emma tuhahti vaikkakin huvittuneeseen sävyyn. Hän asetti kätensä lantiolleen ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. "Et mitään tärkeää, ellei istumista ja seinää tuijottamista lasketa tärkeäksi - sillä siinä tapauksessa keskeytit todellakin jotain." Emma astahti lähes vaistomaisesti lähemmäs miestä ja sen sijaan, että hän olisi hymyillt leveämmin miehen seuraaville sanoille hän vakavoitui yllättäen. Tovin vaaleahiuksinen nainen vain katseli vakavana tummahiuksisen miehen kasvoja ja hänen katseensa kiinnittyi miehen silmiin. "Hyvä, en halua menettää sinuakin." Hän käänsi katseensa muualle ja askelsi pari askelta miehen ohitse, vaikkei ollutkaan lähdössä mihinkään. Ehkä hän vain tahtoi peittää pienen häkellyksensä siitä, että oli oikeasti sanonut näinkin suoraan mitä ajatteli. Oliko hän puhunut liiankin pian? Oliko liian aikaista sanoa näin?
Emma päätti, ettei antaisi sanoilleen enempää painoa, ellei Killian takertuisi niihin, mitä hän ei toivonut koukkukätisen miehen tekevän. Sen sijaan Emma käännähti takaisin sobralaiseen päin ja antoi Killianin tavoin kasvoilleen nousta lähes kujeilevan virneen. "Kyllä, olin vähän huolissani. En luottanut, etteikö tuurisi voisi olla yhtä huono kuin satunnaisella jokireissullamme." Hän hymähti vinosti virnistäen ja astahti lähemmäs miestä lähes tahallaan, kenties hieman kiusoittellen ja katsoen miten hän reagoisi.
Entisen merirosvon seuraavat sanat yllättivät Emman hitusen ja hän yritti peittää sen, että oli vähällä punastua nauramalla ja kohottamalla kulmiaan. "Nyt sinä kyllä flirttailet", hän naurahti. "Mutta, hyvällä tuurilla saatan ehkä hymyilläkin", hän naurahti kevyesti ja lisäsi sitten silmissään vähän lempeämpi pilke. "Mutta kiitos."
Valitettavasti lupaavalta vaikuttanut keskustelu keskeytyi, ennen kuin he ehtivät puhua enempää kun L:n kuulutus kajahti kaiuttimista ja Emma vaikeni kuuntelemaan. Vaaleahiuksinen rezik kuunteli huolestuneena ja vilkaisi välillä Killianiin kuunnellessaan. Hetki sitten Emma oli ollut huolestunut lähinnä myrskystä, sekä siitä mahtoivatko hänen tunteensa Killiania kohtaan olla yksipuoliset vai eivät ja kuinka tosissaan Killian mahtoi kaiken ottaa. Nyt Emma kuitenkin sai kuulla että heillä oli paljon suurempiakin huolia.
"Olet oikeassa, parasta mennä. Tämä ei lupaa ollenkaan hyvää." Vakavana Emma vilkaisi miehen suuntaan ja tarttui sitten hetken mielijohteesta miestä kädestä, vetäen perässään oikeaan suuntaan kohti aulaa, jonne elyanilaiset ilmeisesti kokoontuisivat. "Tule." Hetken mielijohde tai ei, hän ei kiirehtinyt päästämään irti Killianin kädestä.

Nimi: Brigitte Lindholm (Izvor)

12.08.2018 00:03
Punaruskeahiuksinen teknikko kuunteli Erwinin puhetta päämajassa kädet puuskassa rinnallaan. Vai olivat renotkin ruvenneet temppuilemaan heitä vastaan? Mkä harmi. Brigitte ei ollut paljoa päässyt tekemisiin niiden kanssa, mutta joitain kertoja oli ollut mukana korjaamassa ja tarkkailemassa Izvorin kehittämiä robotteja. Ne olivat olleet suhteellisen kiinnostavia, vaikka Brigitteä kiinnostikin enemmän kiiltävät haarniskat ja aseet. Mutta nyt niistäkin renoista kaikki saattoivat olla rezikien hallinnassa. Hän ei tiennyt, mitä ajatella, mutta jo naisen kasvoistakin paistoi selvästi epävarmuus ja haluttomuus sotaan. Tuskin Brigitte oli ainoa, joka olisi halunnut välttyä tältä tuholta, mutta silti tähän oli tultu. Hän kuitenkin uskoi Izvorin johtajien tehneen oikean päätöksen pitkän harkinnan jälkeen eivätkä he vain verenhimoisesti rynnänneet oikopäätä teurastamaan rezikejä. Brigitte ainakin arvosti ylempiarvoisiaan ja tietenkin seuraisisi heitä laittamatta vastaan. Onneksi nainen oltiin määrätty kenttälääkintätiimiin, joten hänelle ei välttämättä olisi pakko taistella. Täytyi vain päästä haavoittuneiden luokse suojelemaan heitä ja kenties antamaan ensiapua ja sitten viemään oikeille lääkäreille, jotka osasivat paremmin haavojen paikkailun. Brigitteä kyllä huoletti ettei hän ollut päässyt Reinhardtin kanssa samaan joukkoon. Hänen kummisetänsä pääsi vieläpä varmaan kaikista vaarallisimpaan tehtävään Primus-tiimiläisenä. Ruotsalaissyntyinen mekaanikko oli tottunut kulkemaan jätin rinnalla auttaen tuota aina taistelun keskellä parhaansa mukaan. Mitä Reinille nyt kävisi, kun hän ei ollut katsomassa perään? Ehkä vanhus osasi pitää huolen itsestään tällä kertaa... Ehkä.
Brigitte odotti kärsivällisesti paikoillaan, että jokainen ryhmänjohtaja saisi kerrottua asiansa ryhmilleen ja samalla tarkasteli mukaansa ottamaa kilpeään. Hän oli jo moneen kertaan hionnut sen mekaaneja tarkistaakseen ettei se pettäisi häntä hädän hetkellä, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen. Haarniskansakin hän oli jo pukenut päällensä eikä suojaliiveille ollut tilaa. Häntä hieman jopa huvitti olla lähes ainut näin kovissa suojavarusteissa. Olihan ne päällä hieman vaikeampi kulkea, mutta turvallisuus ennen kaikkea.
Kuullessaan Erwinin lopettelevan puhettaan, Brigitte kääntyi kannoillaan lähteäksee miehen johtaman ryhmän perään. Hän halusi vielä puhua Reinhardtille ennen heidän teidensä eroamista. Hän tahtoi palavasti varmistua vanhemman miehen olevan varmasti taistelukunnossa. Hän ei ollut vielä valmis hyvästeille, mutta jotain sen suuntaista oli suunnitellut viimeisiksi sanoikseen. Jotka toivottavasti eivät jäisi hänen viimeisiksi.
Naisen epäonneksi hän ei päässyt ihmisjoukon läpi kummisetänsä luokse ja joutui vain katsomaan miehen loittonevaa selkää epätoivoisesti sotiladen takana kulkiessa. Vielä ei kuitenkaan ollut liian myöhäistä. Molemmat heistä olivat kuitenkin menossa samaan suuntaan autoilla. Niinpä kenttälääkäri hyppäsi ulkona lähes tyhjänä olevaan pakettiautoon toivoen tavoittavansa parrakkaan toverinsa vielä. Tilavan auton tunnelma oli kuolettava. Kaikki olivat hiljaa, päät painuneina alaspäin eikä Brigittelläkään ollut mitään sanottavaa. Juuri nyt hänestä ei tuntunut yhtään kannustavalle, kun huolikin painoi rintaa haarniskaakin pahemmin. Hyvällä tuurilla hän saisi ilmapiirin entistäkin masentuneemmaksi. Tai kiusalliseksi. Niinpä kaikki pysyivät hiljaa.
Perille päästyään kaikki loikkasivat ulos autosta, joka oli pysäytetty joen varrelle. Sen tuolla puollen puiden seassa olivat siis rezikien päämajat... Hän ei ehtinyt ihastella maisemia sen enempää, koska Reinhardtin suuri haarniska vei kaiken huomion.
"Reinhardt!" tyttö kiljahti onnessaan, hieman hädissään, ja hölkkäsi kummisetänsä vierelle kovapohjaiset kengät asfalttia vasten kolisten. Hänen olisi tehnyt mieli vain hypätä kiinni kummisetäänsä, mutta näissä varusteissa halaaminen ei tullut kuuloonkaan. Sen sijaan hän vain pysähtyi tuijottamaan saksalaista herraa ruskeat silmät lähes itkuisina. Hetkeen hän ei saanut suustaan ulos mitään. Tuntui kuin mitkään sanat eivät sopisi tilanteeseen ja ne kuulostaisivat joko liian surullisille tai tekaistuille.
"Oletko aivan varma tästä? Ei sinun ole pakko taistella enää", hänen kurkustaan pääsi edes jokin masentava lausahdus, vaikka hän tavallisimmin oli se henkilö, joka kannusti kaikkia. Kyllä Rein ymmärtäisi hänen huolensa eikä energinen vanhus edes tarvitsisi enempää kannustusta. Tuon itsevarmuus ei voisi muutenkaan kohota enää taivaista korkeammalle.

Nimi: Ratio (Elyan)

11.08.2018 00:04
Ratio ja Jade olivat jääneet keskustelamaan myrskyn loppumisesta huolimatta, vaikka kasvava huoli Birthdaysta yhä vaivasikin Ration mieltä, Jadekaan ei ilmeisesti ollut nähnyt Ration ystävää. Oikeastaan sinihiuksinen rezik ei itsekään tiennyt mitä tehdä, mistä hän osaisi etsiä? Bonniekin oli poissa, ja Ratio toivoi, että he olisivat edes samassa paikassa. Kuitenkaan hän ei oikein osannut potea huonoa omatuntoa edes siitä, että ei huolehtinut Bonniesta niin paljoa. Selvähän se oli, että Birthdayn olinpaikka huoletti häntä enemmän. Olihan kyseessä hänen lapsuudenystävänsä ja Ratiota muutenkin huoletti tämän epävakaa terveydentila.
Juuri kun elyanilainen oli aikeissa ilmoittaa Jadelle, että hänen olisi valitettavasti jätettävä keskustelu siihen ja lähteä etsimään ystäväänsä, metrotunnelin kaiuttimista kuului kuulutus, jonka Ratio tunnisti erehtymättömästi heidän toiseksi varajohtajakseen, jonka kasvot oli vasta tovi sitten nähnyt julkisuudessa; L. Ratio kuunteli normaaliakin vakavampi ilme kasvoillaan kuulutusta ja hänen ainoan näkyvissä olevan silmänsä katse tiukkeni ja muuttui synkemmäksi. Izvor olisi aloittamassa sodan, he tekisivät lähtöä. Hänelle yleensä tuntematon ahdistus kouraisi miehen rintaa. Hänen olisi pakko löytää Birthday! Ei hän kuitenkaan voisi jättää liittoumaansa pulaan. Hänen olisi parasta yrittää löytää ystävänsä matkalla tai vaikka tarvittaessa lähteä sodan turvin Izvorin luo, mikäli mahdollista. Vaikka se olisikin suorastaan itsemurha.
Ratio käänsi katseensa Jadeen ja nyökkäsi. "Tietysti saat tulla mukaan, Elyanissa ei ole tapana jättää ketään jälkeen. Ja olet oikeassa, tuskin sinua jätettäisiin rauhaan." Hän lähti kävelemään rivakkaa tahtia sisemmälle tunneliin. "Tulehan sitten, kaikki apu on tarpeen. Meidän lienee parasta kerätä jotakin tavaroita ja kokoontua muiden luokse, kuten käskettiin. Minun on myös koetettava löytää ystäväni." Ratio vilkaisi Jadea suojelevaa koiraa ja lisäsi synkästi jälleen menosuuntaansa katsoessaan: "Sinun lienee parasta pitää tuo koira lähellä."

Nimi: Bertolt Hoover (Izvor)

10.08.2018 00:42
Bertolt oli jopa hitusen yllättynyt, mutta mielissään kun Reiner ilmoitti olevan samaa mieltä hänen ehdotuksensa kanssa. Bertolt harvoin osallistui kertomalla omia mielipiteitään heidän suunnitellessaan jotain, nyt hän olikin iloinen, että Reiner oli samaa mieltä hänen ehdotuksistaan. Tummahiuksinen rezik vilkaisi Annieen, odottaen myös lyhyen ystävänsä reaktiota. Naisen kasvoilta oli kuitenkin aina vaikea lukea mitään ja toisinaan Bertolt tunsi olonsa jopa vähän vaivaantuneeksi vaaleahiuksisen rezikin katseen alla.
Bertolt käänsi katseensa vierellään istuvaan vaaleahiuksiseen mieheen ja tunsi itsensä tyytyväiseksi kun mies käytti toista hänen lempinimistään (joista molemmat olivat Reinerin itsensä keksimiä). Bertoltin ne saivat hänet yleensä hyvälle tuulelle, muistuttivat kodista. Jos totta puhutaan Bertolt ei kylläkään enää edes tiennyt mitä koti oli. Heidät oltiin otettu osaksi Izvorin vastaista liikettä jo niin pieninä, hän hädin tuskin muisti oikeaa kotiaan, vaikka tämän tästä yritti muistuttaa Reinerille että he voisivat palata kotiin - paikkaan missä saisivat olla rauhassa. Ehkä kuitenkin... Niin... Bertolt oli alkanut miettimään. Reiner ja Annie olivat ainoa kotia mitä hänellä oli. Bertolt tuskin kestäisi, jos heistä kummallekaan kävisi jotain. Hän yritti olla ajattelematta sitä, mutta tiesi itsekin kuinka pelottavan paljon antoi itsensä riippua heistä kahdesta. Vaikka hän oli tukipuu Reinerille, se toimi molempiin suuntiin - Reiner myös piti Bertoltia pystyssä, tietyllä tavalla.
Hän puisteli synkeähköt ajatukset pois ja soi epävarman hymyn ystävilleen, tuntien hikipisaran valuvan poskeaan pitkin. "Niin, joten toteutamme suunnitelman torkkujen jälkeen? Tarvitsemme kuitenkin ne paperit, jotta tiedämme kuinka paljon Izvor tietää titaaneista, onko meidän aikaistettava suunnitelmaamme..." Hän vaikeni jättäen sen asian kesken. Hän havahtui nousemaan ylös sohvalta Reinerin käskystä ja yllättyi vähän kun roteva mies alkoi levittämään heidän sänkynään toimivaa vuodesohvaa. Yleensä Bertolt oli se joka aamuisin ja iltaisin tunnollisesti petasi heidän vuoteensa. Pitkä mies tyytyi kuitenkin tekemään työtä käskettyä ja nostelemaan muutamaa tuolia sekä pientä piironkia hieman pois tieltä, mutta ei tarvinnut, jotta heidän vuoteensa kykeni levittämään. He olisivat mahtuneet nukkumaan pelkästään sohvalla kuten myrskyn aikaan tuli todistettua, mutta siitä saisi todennäköisesti niskasäryn.
Harmahtavasilmäinen rezik ei odottanutkaan Annien osallistuvan, olihan naisella oma huone ja sen vuoksi hän vain nyökkäsi toiselle ujon ystävällisesti hymyillen. Annieta oli niin vaikea lukea.
Hän ei oikeastaan ennättänyt muuten käydä Reinerin avuksi kun mies oli jo lähes heittäytynyt makuulle levitetylle sohvalle, onkien koristetyynyn päänsä alle. Bertolt päästi suustaan pienen naurahduksen. "Ole varovainen Reiner, ettet riko sitä", Bertolt vitsaili lapsuudenystävälleen, ennen kuin otti kengät jalastaan käydäkseen makaamaan ystävänsä vierelle. Hän ja Reiner olivat siitä hassuja, että kummallakaan ei ollut tiettyä puolta missä nukkua sängyllään, vaikka he olivat jakaneet vuoteen useasti kuluneiden vuosien aikana - niin täällä kuin muuallakin. Kenties se johtui siitä, että Bertolt oli vähintäänkin omalaatuinen nukkuja - hän päätyi yön aikana milloin mihinkin asentoihin, joten oli turha määrittää puolia kun Bertolt saatoi kuitenkin aamulla päätyä minne vain. Asettuessaan makuulle Reinerin toiselle puolelle Bertolt pohti kuinka kiitollinen lapsuudenystävästään oli, mikäli hän olisi nukkunut jonkun muun vieressä häntä olisi varmaan hävettänyt levoton nukkumistyylinsä, mutta Reinerin hän tiesi jo olevan tottunut. Bertolt kalasti itselleenkin tyynyn päänsä alle kääntyessään kyljelleen kasvot Reineriin päin ja sulkiessaan silmänsä. Tuntui hieman hassulta nukkua vuoteella petaamatta sitä ensin ja laittamatta lakanoita, mutta päivällä se olisi ollut turhaa - he aikoivat vain ottaa pienet nokoset. Pitkä mies oli oikeastaan kiitollinen siitä, että saisi vähäksi aikaa ajatukset pois suunnitelmasta ja kaikesta muusta häntä huolestuttavasta. Hän oli aina ollut hyvä nukahtamaan nopeasti ja se onnistui häneltä yleensä lähes missä vain. Niinpä nytkään ei mennyt kauaa ennen kuin izvorilainen oli jo täydessä unessa. Ei kulunut kauaakaan kun hän oli jo unissaan hakeutunut nukkumaan kädet Reinerin keskivartalon ympärille kiedottuina ja pää hänen rintakehänsä päällä, hiljaisesti kuorsaten. Hänen jalkansa sojottivat erikoisesiin suuntiin ja hän uneksi huvittavasti jumittuvansa ostoskeskuksen rullaportaisiin Annien ja Reinerin nauraessa hervottomasti vieressä. Hetken aikaa Bertolt ehti nukkua paikallaan vaienneena ja tyytyväisen näköisenä poski painuneena vasten lapsuudenystävänsä paitaa ennen kuin hän kierähti ympäri, niin että hänen jalkansa sojottivat nyt siihen suuntaan, missä Reinerin pää oli. Luultavasti asennosta olisi ollut hyvä ennustaa tulevaa säätä, kuten hänen ystävällään leikkimielisesti oli tapana. Kuitenkin asento oli Bertoltin mielestä epämiellyttävän kiusallinen jopa hänelle sillä tällä kertaa hän heräsi torkkujensa päätteeksi pää Reinerin reisien väliin jäävässä tilassa ja jalat vastaavasti vaaleahiuksisen izvorilaisen kummallakin puolella - eikä hänellä ollut mitään hajua miten oli voinut edes unissaan onnistua päätymään moiseen asentoon. Toisaalta, hän oli nukkunut kummallisemmissakin.
Kiireesti yskähten Bertolt yritti nousta - toivottavasti mukiloimatta liikaa Reinerin päätä taikka sukukalleuksia siinä prosessissa ja punastuneena kumartui sohvan reunalle vetämään kenkiä jalkaansa. Tehtävä odotti ja Bertolt oli melko varma, että Reiner oli herännyt äskeisestä. Pitkä mies ei kuitenkaan viitsinyt lähteä kommentoimaan asiasta mitään ja toivoi, ettei Reinerkaan tekisi niin. Annie olisi todennäköisesti ollut jo hereillä ennen heitä kuten tavallista - mikäli nainen oli edes nukkunut ja Bertoltista oli kiusallista ajatella, että Annie oli ehkä katsellut hänen nukkuvan pää Reinerin haaravälissä. Hän ei uskaltanut katsoa naiseen. Miten hän ensin oli päätynyt mitä ikävimpään asentoon Izvorin tiloissa myrskyn aikaan ja nyt tämä? Luojan kiitos hänen unensa sentään olivat olleet viattomia ainakin siltä osin kuin hän muisti. Hänen omat ajatuksensa saivat hänet kiusaantumaan ja yrittäen kovasti pyyhkiä niitä mielestään hän nousi seisomaan ja hymyili pienesti. "No, unet ainakin virkistivät. Eiköhän sitten mennä? Jokainen muistaa suunnitelman?" Bertolt varmisti vielä, vaikak hän ei ollut yleensä se, joka ehdotti suunnitelmia, hän kyllä mielellään piti huolen, että he pysyisivät suunnitelmassa - vaikka usein vain seurasikin tovereitaan.

Suunnitelman toteuttaminen sujui laajalta osin paremmin kuin Bertolt oli olettanut. He saivat kansioiden sisällön haltuunsa ilman suurempia ongelmia ja ilman, että heitä oltaisiin huomattu. Kiitos sodan ja päämajan hälinän kaikki oli sujunut paremmin kuin alituiseen hermostuneesti hikoileva Bertolt oli uskaltanut edes toivoa. Kuitenkin heillä oli nyt uusi ongelma. Izvor tiesi enemmän titaaniksi muuttuvista, kuin he olivat arvelleet. He eivät toki epäilleet juuri heitä kolmea, mikä oli hyvä - mutta he vaikuttivat tietävän, miten titaniiksi muuttuva tapettaisiin. Se huolestutti Bertoltia melko lailla ja hän huomasi raapivansa niskaansa ajatuksissaan. Nyt heidän pitäisi päättää, miten etenisivät seuraavaksi - heillä oli vielä matkaa Izvorin tuhoon, eivätkä he aivan tienneet kuinka lähellä paljastuminen kenties oli.
He eivät kuitenkaan ehtineet miettiä mitä tehdä uusilla tiedoilla kun kutsu rannekkeeseen tuli ja Bertolt vilkaisi ystäviään säikkynä. Mitä oli tapahtunut? Erwinin tiedonannon myötä sekin selvisi. He joutuisivat käymään suoraan sotaan rezikejä vastaan. Vaikka Bertolt näytti melko tyynen vakavalta ja päättäväiseltäkin, pitkän miehen kasvoilla käväisi hätäännys kun hän sai kuulla että he olisivat kaikki eri ryhmissä! Miten he nyt voisivat sopia miten edetä? Bertoltin katse singahti peitellyn hätääntyneenä ystäviinsä. "Yritetään tavata yhdessä jossain vaiheessa. Livahdetaan pois kesken taistelun, mikäli mahdollista. Pitää päättää mitä tehdä", Bertolt kuiskasi nopeasti ja hiljaa sihahtaen ystävilleen ennen kuin joutui suoristautumaan ja menemään kuuntelemaan infoa ryhmänsä johtajalta Leviltä. Bertolt vilkaisi ahdistuneesti Reinerin ja Annien suuntaan. Häntä ahdisti kun he eivät olisikaan nyt yhdessä. Vaitonaisena ja hiljaa hikoillen Bertolt kuunteli ohjeet ja meni noutamaan koko ajan kasvavan epämukavuuden vallassa itselleen suojaavan liivin ja alkoi vyöttää 3DMGhen kuuluvia nahkaremmejä tiukemmin ylleen. Kaikeksi onneksi Bertoltin kasvoilta ei oikeastaan nähnyt kuinka ahdistuneelta hänestä tuntui sillä hetkellä huonon käänteen vuoksi, ei edes siinä vaiheessa kun pitkä mies oli taittanut matkansa autojen kyydissä lähes Elyanin päämajalle asti ja astunut ulos kyydistä. Levin ohje ei auttanut asiaa lainkaan, sillä lyhyt toinen johtaja oli ohjannut hänet kaupunkiin Hangen ryhmää avustamaan, kauemmas Reinerin luota, joka taistelisi eturintamassa. Bertolt yritti olla näyttämättä pientä hätäännystä. No, hän etsisi Annien ja Reinerin pitäisi vain jossain kohtaa yrittää käyttää kaaosta hyväkseen ja tulla heidän luokseen.

Nimi: Vision (Izvor)

09.08.2018 23:27
Vision ei oikein osannut sanoa, pitikö siitä mihin suuntaan kaikki oli menossa. Hän leijui hieman epävarmana hitusen maanpinnan yläpuolella Izvorin päärakennuksen aulan takaosassa. Hänen selkänsä oli käännetty ikkunaa kohden ja koska hän seisoi lähellä ulko-ovia monikaan ei kiinnittänyt häneen liiaksi huomiota. Tietysti liiaksi oli suhteellinen käsite, androidi oli saanut kerran jos toisenkin huomata katseita itsessään, mutta hän alkoi olla melko lailla tottunut. Izvor erityisesti ei pitänyt siitä, kuinka noh, erilainen punertava androidi oli. Tietysti he vielä sietivät häntä, olihan hänen olemassa-olonsa osittain heidän luotetun teknikkonsa Herra Starkin ansiota (kuten Vision aina kohteliaasti miestä kutsui). Siltikään häneen ei tunnuttu luottavan täysin. Häntä pidettiin hyödyllisenä - toki, hän muistutti heidän renojaan, robotteja, jotka eivät osanneet ajatella itse, mutta hän muistutti myös liikaa rezikejä, olentoja jotka olivat heidän vihollisiaan. Kenties siksi Vision ei oikein tuntenut kuuluvansa tänne. Hän ei ollut robotti, hän ei ollut rezik, hän oli jotain muuta. Niin tai näin Vision tunsi velvollisuudekseen auttaa niitä, jotka olivat osittain vastuussa hänen olemassaolostaan, eikö hän ollut siis silloin jotain velkaa? Ja Tony, herra Stark - ei koskaan ollut ollut muuta kuin ystävällinen häntä kohtaan, ei ainkaan niin pitkälti kuin androidi ymmärsi. Toki hänen ihmistuntemuksessaan oli hieman aukkoja, eikä hän aina osannut aivan tulkita kaikkia tunteita, kuten Wanda sanoi toisinaan.
Niin ja Wanda toisinaan myös sanoi, että hänellä oli tapana leijua paikallaan kun oli hermostunut. Kiinnittäessään huomiota asiaan synteettisestä kudoksesta ja vibraniumista koostuva anrdoidi laskeutui takaisin alas maanpinnalle. Wandan ajatteleminen melkein toi hymyn yleensä vakavahkon miehen kasvoille. Siinä oli jälleen yksi tunne, jota hän ei aivan ymmärtänyt. Hän oli elänyt ihmisten parissa jo vuoden ja vaikka hän ei ollut kehityksessään ihmisten lasten tasolla, ei hän kaikkia asioita ymmärtänytkään samoin kuin ihmiset.
Vision havahtui omista ajatuksitaan tällä hetkellä koskien rezikien parissa tapaamansa naista ja käänsi huomionsa Erwin Smithiin, liittouman pääjohtajaan, joka parasta aikaa puhui koko järjestölle. Visionin siniset silmät seurasivat väkijoukkoa ja johtajan puheen kulkua tarkasti. Androidi ei aivan tiennyt mitä ajatella kuulemastaan. Heidät lähetettäisiin sotaan. Pelko olisi luultavasti normaali tunne tässä tilanteessa, sitä hän näki muidenkin paikallaolijoiden kasvoista - sen verran hän tunteista ymmärsi. Kuitenkaan pelko juuri ei ollut sitä mitä hän tunsi. Ehkä enemmänkin, huolta? Ristiriitaa? Vaistomaisesti ja mietteliäänä androidi haki katseellaan Tonya väkijoukosta, hassua kyllä hän oli kyseistä miestä lukuun ottamatta ollut enemmän tekemisissä rezikien ja Elyanin kanssa kuin Izvorin väen. Oliko siis ihme jos häneen ei luotettu? Kenties juuri pitkään jatkunut soluttautuminen Elyanin parissa, joka oli alkanut lähes välittömästi hänen luomisensa jälkeen, oli yksi syy siihen, miksi sota arvelutti häntä. Hänen moraalinsa ei ollut yhtä yksiselitteinen kuin vakoojana toimineen Natashan tuntui olevan. Vision ymmärsi, miksi sotaan lähdettiin. Hän tiedosti, että rezikit - erityisesti valvomattomina, olivat uhka. Suurempaa hyvää kohden tuli pyrkiä ja Vision oli siksi valmis tekemään oman osansa tämän tavoitteen eteen, paljon ihmisiä oli kuollut rezikien takia. Kuitenkin Vision oli itse nähnyt, etteivät suinkaan kaikki rezikit olleet pahoja, tahtoneet satuttaa. Oliko siis väärin käydä kaikkia elyanilaisiakin vastaan, vaikka Vision ei ollut nähnyt juurikaan pahuutta heidän keskuudessaan, taikka väkivaltaisuutta. Jälleen kerran, neiti Romanoff ei sellaisesta välittänyt, mutta Visionia se mietitytti. Erityisesti häntä arvelutti se seikka että... Wanda olisi siellä. Androidi ei itsekään tiennyt miksi, mutta hän piti nuoren naisen seurasta, eri tavalla kuin muiden. Hänestä tuntui, ettei Wanda tuominnut häntä tai katsonut oudoksuen, vaikka tavallaan sekään ei häntä aina häirinnyt. Mutta kenties olisi, mikäli Wanda olisi tehnyt niin. Toisaalta hän tunsi pientä yhteyttä naiseen myös siksi, että heidän voimansa olivat peräisin samasta läheestä; kivestä hänen otsassaan. Vision kosketti Mind Stonea hajamielisesti ennen kuin laski kätensä ja askelsi hänelle määrättyyn ryhmään Levi Ackermanin luokse, nyökäten lyhyelle johtajalle kunnioittavasti. Hän nyökkäsi päätään kevyesti myös Tonyn suuntaan ja kuunteli mitä Levillä olisi sanottavanaan, vaikka hänen ajatuksensa olivatkin muualla.
Suunnitelma oli riittävän yksinkertainen ja androidi kävi heti mielessään läpi erilaisia vaihtoehtoisia lopputulemia, niiden läpikäynnistä huolimatta, suunnitelma kuulosti järkevältä. Toki se olisi riskialtis, vaatisi uhrauksia, eikä Vision vieläkään ollut aivan varma kuinka oikeutettu koko sota oli. Kuitenkin hän oli samaa mieltä Erwinin päämäärän kanssa ja myös Levin puhuessa Vision oli valmis sitoutumaan tekemään parhaansa korkeamman hyvän puolesta.
"Herra Stark, tahdotko, että haen jotakin lisävarusteita kannettavakseni?" Vision kysyi kääntyen luojansa puoleen, viitaten siihen, ettei hän ottaisi mukaansa mitään varusteita. Vision kuulosti muodolliselta, mutta se ei johtunut siitä, etteikö hän olisi tuntenut Tonya, hänellä oli vain tapana olla kohtelias ja tällainen puhetapa tuli hänelle luonnostaan. Androidilla ei ollut mitään tehtävää kun muut käyttivät aseiden ja suojausten hakemiseen jäljelle jäävät viisitoista minuuttia, eihän Vision tarvinnut mitään aseita tai suojuksia mukaansa.
He siirtyivät ulkona rakennuksista autoihin, jotka ajoivat pitkänä saattueena sillan yli päämajan suuntaan. Vision olisi voinut lentää matkan vaivatta, mutta päätti olla herättämättä enempää huomiota ja astui auton oven lävitse yhteen autoista ja onnistui säikyttämään kyseisen auton muut matkustajat - tyypillistä. Hänen ei ollut ollut tarkoitus, mutta unohti välillä, etteivät normaalit ihmiset kyenneet muuttamaan molekyyliensä tiheyttä ja kulkemaan seinien läpi. Wanda tapasi muisuttaa häntä siitä. Taas hänen ajatuksensa päätyivät naiseen. He eivät olleet tunteneet vielä älyttömän kauaa, mutta tarpeeksi jotta Vision piti häntä... ystävänä? Hän ei ollut varma. Ihmisten tunteet ja tavat olivat monimutkaisia. Hän tahtoi ymmärtää enemmän ja nyt... Hän ei tiennyt mitä ajatella. Hän tunsi itsensä haluttomaksi asettumaan Wandaa vastaan tai hänen ystäviään. Hän ei ollut koskaan suoraan valehdellut naiselle, mutta ei hän ollut tarkkaan kertonutkaan työskentelevänsä Izvorille. Hän osasi odottaa, että Wanda ei tulisi ilahtumaan.
Niinpä astuessaan ulos autosta muiden perässä ja jäädessään seisomaan Tony Starkin taakse hän jäi kuuntelemaan Levin neuvoja ja nyökkäsi vain lyhyesti vastaukseksi, kertoen ymmärtäneensä ohjeet. Hän tunsi sisällään.... levottomuutta.

Nimi: Jean Kirstein (Izvor)

09.08.2018 22:47
Jean oli ensimmäisiä ryhmästään, jotka saapuivat Erwinin luokse ja ilmoittauduttuaan hän siirtyikin hieman sivummalle antaakseen muille tilaa. Odottaessaan tarkempia tietoja heidän tehtävästään nuori mies katseli aulassa olevia ihmisiä, jotka parhaillaan kerääntyivät ryhmänjohtajiensa luokse. Muidenkin ryhmäläisten saavuttua paikalle ruskeahiuksinen mies tunsi olonsa kovin pieneksi itseään pidempien turvaajien joukossa. Hän etsi Hangen ryhmää ja etenkin Marcoa kaikkien ihmisten keskeltä, mutta ei huomannut ystäväänsä ennen kuin Erwin alkoi kertomaan heidän tehtävästään.
Nuori turvaaja ei voinut olla kurtistamatta kulmiaan hieman kuultuaan suunnitelman. Hyökkääminen rezikien alueelle olisi uhkarohkeaa, joten he käyttäisivät syöttinä vangittua yksilöä. Jean ymmärsi Erwinin suunnitelman ja oli oikeastaan helpottunutkin, ettei heidän tarvitsisi hyökätä suoraan päämajaan sisälle. Hän ei kuitenkaan ollut varma pitikö siitä osasta suunnitelmaa, missä he käyttäisivät Elyanin uskollisuutta hyväkseen. Vaikka hän olikin ollut turvaajana vasta vähän aikaa, Jean tiesi etteivät kaikki liittoumien jäsenet olleet rezikejä. Osa rezikeistä kuitenkin muodosti uhan ihmisille ja heidän tehtävänsä oli suojella ihmisiä.
Kuunneltuaan ryhmänjohtajansa tiedonannon loppuun Jean kiristi nahkaremmit valjaistaan hieman tärisevin sormin ja siirtyi sitten hakemaan kokoistaan suojaliiviä. Liivi oli kevyempi mitä hän oli olettanut, mutta se oli oikeastaan vain helpotus. Saatuaan liivin ylleen kunnolla turvaaja asetti miekanterät paikoilleen 3DMG-laitteeseen ja kiristi sen huolellisesti paikoilleen. Jean katsahti Erwinin suuntaan ja huomasi pistoolin johtajan varustuksessaan. Hän kantoi itsekin toisinaan kaupungilla tuliasetta miekkojen sijasta, sillä pistoolilla pystyi puolustautumaan tai hyökkäämään kauempaa. Ruskeahiuksinen mies asetti pistoolikotelon reittään vasten ja kiristi remmin, jotta se varmasti pysyisi paikoillaan. Turvaaja latasi aseensa ja asetti sen koteloon varalippaan kera. Saatuaan varusteensa huollettua ja ylleen Erwinin antamat 15 minuuttia olivat kuluneet ja he siirtyivät autoihin. Jean istui erään pakettiauton perälle sanomatta sanaakaan ja keskittyi tuijottamaan lattiaa heidän matkatessaan kohti Elyanin päämajaa. Autojen pysähtyessä nuori turvaaja tunsi sykkeensä kohoavan. Astuessaan ulos puiden ympäröimälle aukealle Jean veti syvään henkeä ja lähti seuraamaan Erwiniä päättäväinen ilme kasvoillaan.

©2018 Legendat - suntuubi.com